Turun kaupunkiseudun rakenne.
Kuntajakolaki ja nykyinen Kataisen hallinto pitää
työssäkäyntialuetta kunnallisen jaotuksen merkittävimpänä perusteena.
Nykyisen
hallituksen aikana muu toiminnallinen kokonaisuus on jäänyt vähemmälle
huomiolle. Asukkaiden liikkumista tarpeet syntyvät työssäkäynnistä asioinnista
siis arkisista tarpeista ja sen päälle vapaa-ajan liikkumisesta ja
harrastamisesta.
Kunnalliset palvelut ovat valtaosaltaan asukkaisiin henkilökohtaisesti
liittyviä. Taas asukkaan kiintopiste on asunto, koti.
Ihan ajankäytöllisesti on osoitettu, että työpaikka on n. puolelle asukkaista
n. kolmannes vuorokaudesta paikka, jossa ollaan. Eli karkeasti voi todeta, että
työpaikalla olo on 1/ 3 * 1/2 = 1/6 kaikkien asukkaiden vuorokauden
ajankäytöstä eli määrällisesti kyse on työn tärkeydestä huolimatta suhteellisen
vähäisestä osasta kokonaisuutta. Joten
asumiseen ja siihen liittyvät henkilökohtaiset palvelut ovat asukkaiden suuren
enemmistön kannalta määrääviä ja täten näiden toimintojen järjestäminen asuntokeskeisesti
on perustellumpaa kuin työpaikkoja lähtökohtana pitäen.
Eli muut toiminnalliset perusteet ovat painavampia kuin työpaikkojen sijainti.
Suurempi kunta vähentää tilastollista pendeleöintiä, mutta ei se vähennä
liikennettä eikä säästä luontoa tai työssä käyvän aikaa. Suhteellinen ikärakenne
voi kuntaliitoksia tekemällä muuttua, mutta yksilön ikä ja palvelun tarve ei
kunnan rajoista riipu.
Markkinatalous
hallitsee
Markkinatalouteen perustava talousjärjestelmä synnyttää
työpaikkoja kysynnän ja tarjonnan monimutkaistuneen ja globalisoituneen
toiminnan tuloksena. Markkinatalouden keskeisin toimintaperusteita on kilpailu
ja sen allokoima resurssien suuntautuminen vaikuttaa merkittävimmin
yhdyskuntien muodostumiseen.
Yhdyskuntien järjestyneen toiminnan turvaamiseksi ja eri intressien
kohtuulliseksi toteuttamiseksi on nähty välttämättömäksi luoda sääntöjä, joilla
ohjataan toimintaa ja joilla yhteen sovitetaan intressejä ja tarpeita.
Maanomistus, kaavoitus ja rakentamisen säätely toimivat tältä pohjalta.
Kansalisten oikeusturvan kannalta nämä toimet ovat säädetty julkisen vallan
tehtäviksi. Julkista valtaa voivat yksityiset kansalaiset valvoa demokratian
keinojen lisäksi vetoamalla riippumattomiin tuomioistuimiin.
Oikeudellinen perusta on Suomessa vahva ja järjestyksen pidon ja oikeuden
kunnioitus on korkealla.
Näitä tehtävien hoitaminen on järjestetty meillä kuntien, kuntayhtymien tai
valtion viranomaisten velvollisuudeksi. Tyypillistä toimille on hierarkkisuus;
esimerkiksi kaavoituksessa on valtakunnan, maakunnan, kaupunkiseudun, koko
kunnan tai kuntien alueiden tehtävistä kysymys.
Näihin voi sisältyä luonnollista ristiriitaisuuksia. Mutta kuntien tai muiden
organisaatioiden väliset intressi erimielisyydet ovat merkitykseltään
vähäisempiä verrattuna omistuksen aiheuttamiin kuntien sisäisiin etu
erimielisyyksiin. Osaoptimoinnin haitat ovat vähäisempiä, kuin kankeiden
suurien organisaatioiden aiheuttamat kitka- ja viivästymiskustannukset.
Alueellinen kilpailukyky ja elinvoima, mitä se sitten tarkoittaakin,
on ensisijaisesti yksityisen yritteliäisyyden varassa. Paikallisen
julkistoiminnan – ensisijaisesti kuntien – tärkein tehtävä on olla estämättä
yksityistä yritteliäisyyttä ja toissijainen tehtävä on luoda edellytykset. (
Edellytyksiin kuuluu jäljempänä selvitettyjen infrapalvelujen ja
hyvinvointipalvelujen järjestäminen.)
Luonnollisesti valtion ja EU:n lainsäädännön puitteissa määritetään pelisäännöt
reilun toiminnan varmistamiseksi.
Yrittämisen tavoitteiden saavuttaminen
toteutuu paremmin erilaisten kilpailevien vaihtoehtojen vallitessa kuin suuren
yhtenäisyyden tavoittelulla.
Infrapalvelut
Nykyaikaiset kommunikaatiovälineet ja yhdyskuntien tehokas huolto
on johtanut pääosin julkisiin tai julkisluontoisiin palvelujärjestelmiin kuten
rautateihin, liikenne- ja energiaverkostojen rakentamiseen ja erilaisiin
teknisen huollon järjestelmiin. Erityisesti tiivisti asutuilla alueilla näiden
toimintojen kunnossa oleminen on ollut tehokkaan ja toimivan yhteiskunnan
tuotannon perusedellytyksiä.
Yhteisesti järjestettynä ne ovat myös halvempia ja ympäristön kannalta
parempia. Näiden tehtävien järjestämisestä ja monin osin myös tuottamisesta on
tullut kaupunkimaisten yhteisöjen toimintaa. Näiden tehtävien hoitaminen on
muuttunut teknologinen kehityksen ja yhdyskunta rakenteen muutoksen mukana.
Näiden tehtävien organisoiminen on melko vaivattomasti hoidettavissa
yritysmäisten yhteisöjen toimintana. Kilpailutus soveltuu kohtalaisen hyvin
toiminnan ohjaamiseen. Tuotantovälineiden omistussuhteet ovat tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä.
Näiden asioiden hoitamisessa on siis järjestelyt kuten käytännöstä tiedämme
suhteellisen yksinkertaisesti järjestettävissä. Nämä järjestelyt edesauttavat
myös, mikäli niin halutaan, PP- järjestelyjen toteuttamisen tai jopa yksityistämisen,
mihin voidaan halusta tai pakosta ajautua julkisen talouden velkaantumisen
rajoittamiseksi.
Hyvinvointipalvelut
Hyvinvointipalvelujen järjestämisestä on tullut julkisen
sektorin tärkein tehtävä. Yhteiskunnan
resurssien, kuten työvoiman ja rahan käytöllä mitattuna hyvinvointipalveluja
voidaan pitää suurimpana rasituksena varsinkin jos mittarina on vain julkisen
talouden suuruus, veroaste tai velkaantuneisuus. Toisaalta palvelujen saajien
kannalta kyse on välttämättömistä jokapäiväiseen elämään vaikuttavista
palveluista, joilla tämän ohella on perustuvaa merkitystä yhteiskunnan
kehittymisen ja suorituskyvyn kannalta.
Yksilöllisistä ja yhteisöllisistä syitä johtuen palvelujen kattavuuden ja
vaikuttavuuden varmistaminen on julkisen hallinnon vaativin tehtävä. Tästä
lähtöasetelmasta vallitsee laaja yksimielisyys. Kunta on Suomen olosuhteissa
asukkaita siis kansalaisia lähimpänä ja joustavana hallintoyksikkönä saanut
tehtävien hoidon vastuun pääosin lakien, mutta osin omienkin halujen
mukaisesti.
Suomalaisen hyvinvointipalvelujen järjestämisessä ei kokonaisuutena ole
merkittäviä puutteita. Näyttää myös siltä, että palvelutehtävästä suoriudutaan
osaamisen ja jopa työvoiman saatavuuden mahdollisista rajoituksista huolimatta.
Ilmeistä on, että paikkakunta ja palvelukohtaisia heikkouksia on. Ne ovat
tunnistettavissa ja luultavasti kaikkein helpommin korjattavissa tapaus
kerrallaan. Suurilla rakenteellisella muutoksilla tuskin saavutetaan parannusta
ongelmakohdissa. Sen sijaan
sekaannuksen myötä on odotettavissa, että hyvin toimivat palvelut
vaarantuvat.
Palveluiden rahoitus ja kustannukset ovat tämän hetkisen
käsityksen (AAA rating) julkisen talouden näkökulmasta vakavin ongelma. Kun lähtökohta
esitetyille rakennetoimille on kestävyysvaje, olisi luonnollista, että
järjestelmän korjaamisen liikkeelle lähdettäisiin rahoitusresurssien
jakamisella.
Tähän suuntaan ilmeisesti valtionosuusuudistuksessa pyritään ja sen voi
hyväksyä perustellumpana lähestymistapana siitä huolimatta, että sen sisällössä
on ilmiselviä puutteita ja tai epäoikeudenmukaisuuksia.
Valtion rahoitusresurssien jakamisen kanssa samanaikaisesti olisi
parannettava kuntien mahdollisuuksia omilla päätöksillään tehdä muutoksia,
jotka vähentävät julkisen hallinnon kustannuksia. Palvelujen maksupolitiikkaa olisi tehtävä
sallivammaksi ja enemmän kuntien päätöksiin perustuviksi ja tarveharkintaa
painottavaksi.
Vielä tätäkin tärkeämpää olisi säätää verotuksesta siten, että veropohjaa
laajennettaisiin. Kuntien tulisi saada
kerätä veroja kaikista asukkaiden tuloista. Tämä tarkoittaa, että kunnallinen
pääomavero olisi säädettävä. Menettely
olisi oikeudenmukainen ja kunnallisen verotusoikeuden perustuslaillisen
luonteen mukainen. Oleellista on ja tämä on työpaikan sijaintikunnan edun
mukaista, että kiinteistöveron tasoa nostettaisiin ennen muuta kiinteistöjen
verotusarvoja nostamalla lähemmäksi kiinteistöjen markkina-arvoja. Luonnollista
on, että asumisen jätehuoltoon liittyvä veron tuotto kuuluisi kunnalle.
Kuntarakennevaihtoehtoja
Jos sitten halutaan kasvojen säilyttämiseksi paljon
resursseja vieneen kuntarakenteelle tehdä jotain mainittavaa, olisi
taloudellisilla ja palvelutasoperusteilla arvioita erilaisia vaihtoehtoja.
(Jos elinvoima ja kilpailukykytekijöitä halutaan arvioida, olisi niiden
mittaamismetodeista sovittava kvantitatiivisesti. Verbaalinen kuvaus ja plus- ja miinusmerkkien
käyttö on lähellä mielivaltaa.)
Varsinais-Suomessa
vaihtoehdot olisivat
1. Nykyinen
kuntarakenne
2. 20.000
asukkaan kuntien kuntarakenne esimerkiksi Paras-hankkeen aikana selvitetty
saaristokaupunki Naantali + Masku
3. Valtatiemalli
+seutukunnat
3.1. Vt
1 Kaarina Sauvo Paimio
3.2. Vt
8 Raisio Rusko, Masku (pl Askainen ja Lemu ja Kustavin tien eteläpuolinen
osa)Nousiainen, Mynämäki
3.3. Vt
9-10 Lieto Tarvasjoki Aura Pöytyä
3.4. Naantali
entinen Askainen, Lemu ja Maskusta eli Kustavin tien eteläpuoli
3.5. Vakka-Suomi
3.6. Loimaan
seutu
3.7. Parainen
+ Kemiö
3.8. Salo
4. Turun
työssäkäyntialue
4.1. 17
kuntaa
4.2. Pakkoliitettävät
Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Rusko
4.3. Ydin
Turku + osia Kaarinasta (Piispanristi ja
Liitoinen) Lieto (Littoinen), Raisio (Kuninkoja) ja Rusko (Lentokenttäalue)
5. Seutukuntahallinto
Turun seudulle koko 17 kunnan tai pakkoliitettäviin rajoittuen
5.1. Tampereen
mallin mukainen
5.1.1.Seutuvaltuustopainotteinen
5.1.2.Paikallisvaltuusto
painotteinen
5.2. Terveys
+ maankäyttö isäntäkuntamallina
6. Maakuntamalli
6.1. Maakuntaliitto
ja sairaanhoitopiiri yhdistetään ja ERVA siirretään valtiolle, joista edustus
sairaanhoitopiirin hallitukseen
Ei erillisiä vaaleja eikä verotusoikeutta
6.2. Vaaleilla
valittava maakuntahallinto, jolla on verotusoikeus ja
jolle kuuluu sairaanhoitopiirin nykyiset tehtävät + erityiset sosiaalipalvelut+
ammattikorkeakoulut
Näitä malleja voi olla tietenkin teoreettisesti
n-kappaletta, mutta käytännössä ja ottaen huomioon nykyisen hallituksen
juuttumisen työssäkäyntiperiaatteeseen ja kaksitasoisuuteen lienee perusteltua palata
juurille, eli uudelleen ennen Paras-hankkeen alkua tehtyyn valintaan; maakuntamalli
ja työssäkäyntialuekunta ovat eri suunnista tulleina lähestyneet toisiaan aivan
ratkaisevalla tavalla, sillä työssäkäyntikuunnasta on kasvanut 2/3 osaa
maakuntaa hallitseva kaikissa suhteissa hallitseva kunta. Vaikka ei
toteutettaisikaan kuntaliitoksia, on sote hoidettuna isäntäkuntamalliin niin
selkeästi valtion ja kunnaan välissä olevaa hallintoa aivan kuten
sairaanhoitopiirit ja maakuntaliitot.
Maakuntamalliin voi kuulua kuntien minimikokovaatimus eräänä variaatio kuten
myös hyväksytäänkö myös pienempien kuin maakuntakeskukseen tukeutuva isäntäkuntamalli
ja tai jo käytössä olevien tai tulevien palvelujen järjestäjien kuntaliitot.
Maakuntamallissa ei olisi tarkoituksenmukaista siirtää sosiaalitoimea kuin
osittain sairaanhoitopiireille kuitenkin siten, että maakuntatasolla
laadittaisiin maakuntaa koskevat suunnitelmat. Resurssien käytöstä laadittaisiin maakuntatason
raamitusta.
Vaihtoehtojen vertailu
Vaihtoehtojen vertailussa tulisi luonnollisesti arvioida vaikutuksia
ensisijaisesti tämän kaikkea ohjaavan kestävyysvajeen kannalta. Lähtökohtana voisi olla laskelmin perustellut
työssäkäyntialuemallin vuotuiset ”säästöt” nykyrakenteeseen verrattuna. Nämä
laskelmat pitäisi vahvistaa VM:n toimesta. Ja sen jälkeen arvioidaan miten paljon saman
tason saavuttamien muilta malleilta edellyttää toimenpiteitä.
Hyvin ratkaisevaa tämän harjoituksen kannalta on diskontata nämä hyödyt
nykyarvoiksi. Näin pystytään myös arvioimaan lyhyemmän ajan vaikutuksia eikä
pelkästään tehdä arvioita jostakin tulevaisuuden poikueleikkaustapauksesta
esimerkiksi vuodesta 2025, jonka luotettavuus on hyvin epävarmaa.
Elinvoimaisuus ja kilpailukykyasioita ei tulisi sotkea näihin laskelmiin.
Oma arvioni
Kun en ole löytänyt eikä kukaan ole osoittanut eikä
selvitysmiehetkään tule esiin tuomaan mitään merkittävää rakenteellista
tekijää, joka parantaisi julkisen talouden kestävyysvajetta , ja joka takaisi
hyvät palvelut tasapuolisesti, olen päätynyt seuraavan näkemykseen.
Maakuntamallilla, joka säilyttää pääosin rakenteet ennallaan, on parhaat
mahdollisuudet vähimmillä vaurioilla saavuttaa siedettävin tulos.
Järjestely oli tasapuolinen maakunnan eri osien kannalta eli
maakunnan syrjäalueet eivät jäisi heitteille.
Hallinnollisesti suurin muutos olisi ERVA-alueiden siirtämine valtiolle ja
ERVOJA hallinnoivien asiantuntijoiden osallistuminen sairaanhoitopiirien
hallintoon. Sairaanhoitopiirien hallinnosta yhdistyisi alueellinen paikallisten
edustajien demokratia ja asiantuntijoiden ERVAsta tuleva asiantuntemus.
Järjestelmään kuuluisi vain yksi edustajisto ja valtuusto sekä
maakuntahallitus, joka hoitaisi nykyisten tehtävien lisäksi sote-asioiden suunnittelua
ja resursointia.
Hallinto olisi edelleen kuntaliittopohjainen ja kunnat huolehtisivat nykyisin
perustein yleishallinnon kustannukset ja sairaanhoidon maksut olisivat
suoriteperusteisia.
Kuntien tehtävät olisivat nykyisiä kuitenkin siten, että tehtäviä hoidettaisiin
enenevästi tehtäviin soveltuvien eri omistuspohjaisten yhtiöiden ja tai
kuntaliittojen tai isäntäkuntamallien pohjalta.
Tässä mallissa kuntien vastuu ja vapaus ohjaisi kehitystä nopeasti
tehokkaampaan ja resursseja todellisesti säästävään suuntaan.
Tässä mallissa Turku voisi keskittyä maakunnan pääkaupunkina
kasvuun, joka perustuisi yhdyskuntarakenteen tiivistykseen ja keskustan
urbaanimaisempaan rakenteeseen. Samalla se kuten muutkin kunnat voisi suunnata
voimavaransa nykyisen toimintansa tehostamiseen.
Turulla olisi luonnollisesti asukasmääränsä mukainen edustus hallinnossa.
