Raimo Vahtera kirja Imitaatori Enostonen julkaisemana on ilmestynyt.
Nyt Rami kirjoittaa fiktiivistä dekkaria tutusta ympäristöstään Turusta, johon hänen
lapsuutensa ja työuransa liittyy. Naantalilaisuudesta varmaan johtuu
jonkinlainen nostalgisuus Turkua kohtaa.
En ole tämänkään alan miehiä eli, en juurikaan lue dekkareita. Sen vuoksi arvioni
juonesta voi olla naiivi.
Teko ja tapahtuma yhteydet ja ratkaisut ovat käsittämättömiä mutta jotenkin
samalla triviaaleja. Niissä yhdistyy kummallisella tavalla ihmisen ruumiillisuus
ja yhteiskunnallisen ilmasto, jossa median luomalla mielikuvamaailmalla on
tärkeä rooli
Valta ja seksi ovat läsnä kiinnostusta lisäävänä. Mutta rahan ja vallan
turmiollisuus saa pahaa aikaan.
Kyllä juttua oli seurattava ja kirja luettava, kun alkuun pääsi.
Ramin kirjat: Niksin pojat 2009 , Turun rahapaja 2010, Kylmä idylli 2011 ja Kohti Suur-Turkua 2012 eivät sinänsä
ole varsinainen jatkokertomusten sarja. Mutta kumminkin niissä kotiseutukuvauksella ja
kavereiden juttujen tallentamisella on merkittävä rooli. Ne ovat kotiseutuhistoriaa.
Kirjassa pääsee kurkistelemaan Raimon
kiinnostuksen kohteita ja jopa näkemyksiäkin. Hänen etunaan on laaja asioiden
tuntemus ja toisaalta taakkana lojaalisuus. Rami ei heittäydy kaikella itsellään
peliin. Hän kirjailijaksi miettii liikaa, mitä tästä sanotaan. Tavallaan hän on
edelleen toimittaja. Mutta tämä on tietenkin pelkästään oma fiktioni, jos se
tuntuu osuvan, niin se on jokaisen lukijan oma vika. Näinhän faktan ja fiktion
sotkijat tapaavat sanoa.
Yksi kiinnostava yhteiskunnalliseen ilmiöön liittyvä kohta käsittelee väkivaltaisuuden
anatomiaa. Arvelen, että Ramilla kun on kiinnostusta Suomen ja Turun kohtaloihin, on tämä kysymys jäänyt häntä askarruttamaan. Erityisesti Suomen itsenäistymisen
ajan 1917-1918 tapahtumat ovat järkyttävyydellään kiinnostavia. Kirjassa tätä aihetta kuvataan kirjailija
Hannu Saaren suulla:
– Kaupunki
oli kuin tautivuode. Vallitse yleinen mielenhäiriö: ihmiset olivat sairastuneet
sotaan….
Raamattukin pääsee peliin mukaan Raamatun hävittämisen rituaalia mietittäessä.
Ihan mielenkiintoinen havainto on ison kirjan viisaudesta ja sen muuntumisesta käännöksien
myötä.
Väkivalta
tekee viisaankin hulluksi – on
kirjan mukaan vanhan Raamatun käännös Salomonin saarnoista. Uusi ”vesitetty” käännös
on – Voitto
tekee viisaankin hulluksi.
Kyllä väärä voitto varsinkin ylipalkat ja bonukset saavat monet pois tolaltaan.
Siinä voi olla vinha perä, että väkivalta on tarttuvaa epidemian luontoista –
siitä juuri tarinan sepitän, selittää kirjailijaalias Hannu Saari kirjassa.
Kirjan kirjoittaminen on kova urakka. Voin kuvitella, että
ponnistus ei ole Ramille ollut helppo. Hän on kunnianhimoisesti kirjaan
sijoittanut paljon tietoa kirjallisuudesta, jota ei voi sepittää.
Kirjailijan työ on yksinäistä ja ehkäpä kirjassakin hyödylliseksi harrastukseksi luokiteltu
kävely kuuluu prosessiin. Raimo ja edesmennyt Riitta olivat reippaita
liikkujia; nyt Rami kulkee yksin ja ilmestyy harvoin seuroihin, vain Tuki vilahtaa
kirjassa.
Kannatta lukea ja miettiä muutakin kuin juonta.
