Kun 1980 Kotilan
vanha isäntä Frans Laakso 86 vuotiaana
kuoli, oli se naapurin Rauli Lännenmaan mukaan aikakauden
käännekohta. Kotila – Impivaara
tilakokonaisuus oli rakennettu Kotilan Fransin kovalla työllä ja siinä
ympäristössä varttui vuonna 1934 syntynyt Risto.
Riston lapsuutta ja nuoruutta seuranneet vanhempani kehuivat häntä oppivaiseksi
ja fiksuksi pojaksi, joka aloittikin oppikouluopinnot asuen koulukortteerissa
vanhempien kodissa Torikadulla. Syntymäni aiheutti mielipahaa Ristolle, kun pienien
tilojen rauha meni metelöivä tulokkaan vuoksi.
Risto oli Naantalin Yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita, jonka uran valinta
ei ollut yllätys: Helsingin yliopistoon agronomi opinnot sujuivat joutuisasti
ja valmistumisen jälkeen ura eteni nopeasti jalostuspalvelun johtajaksi, josta
tehtävästä hän jäi eläkkeelle.
Ensimmäinen muistoni Ristosta on ja silloinkin pääroolin vei toinen vieras.
Äitini oli kutsunut nuoret miehet Riston ja Haijaisten koulun opettajan Antero Karrimaan jouluaamuna
kirkkokahville. Ihmetykseni aihe oli, että opettaja, sosialidemokraatti
puoluekannaltaan, poltti julkisesti tupakkaa!
Riston kanssa olen ollut enemmän
tekemisissä sen jälkeen, kun hän alkoi osallistua Naantalissa Keskustapuolueen toimintaan ja eityisesti sen jälkeen, kun Ristosta tuli valtuustokollega.
Risto on selkä ja tottunut esiintyjä, hän kertoo asiansa ymmärrettävästi. Ehkäpä hänen
tyylissään on johtajan ja isännän sävyjä ja se voi jopa ärsyttää. Risto ei ole
olemukseltaan mikään talonpoikainen. Sen sijaan työn tekeminen ja uurastus
kuuluvat hänen elämäntyyliinsä vielä tänäänkin. Tila on ollut hyvässä hoidossa
ja vanhasta päätalosta on huolehdittu hienosti. Isännän tyylistä antaa hyvän
kuvan oheiset Impivaaran halkopinot. Niitä on ilo katsoa, kun tietää vielä
niiden hyödyllisyyden metsänhoidolle ja puun käyttäjille. Halkohommissa tapasin
Riston yhdessä naapurinsa kanssa. Se kertoo – ei ihan tavallisesta –
yhteistyökyvystä.
Yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen ja
ahkera talkoolainen Leinon Osmo oli Kotilan renkinä vuosikymmenet ja jatkoi vielä
eläkkeellä ollessaan töitä Impivaaran tilalla, jossa myös asui elämänsä loppuun
asti. Risto kertoi, että Osku omasta halustaan auttaa talon töissä ja kalastelee
omaksi ja muiden iloksi. Heillä on sellainen luontaisetukontrahti. Risto taisi
asiaa selitellä vähän puolustelevasti. Oskun tuntien tiedän, että se oli
Ristolta laupeuden työ. Osku ei olisi osannut muulla tavalla elää ja hänen
elämänsä ehtoo oli onnellinen. Suhtautuminen Oskuun oli merkki Riston ihmisläheisyydestä.
Olen ulkopuolisena, en siis asiaa henkilökohtaisesti tuntevana, harrastanut maatalouskysymyksiä ollessani
1980-luvulla valtionvarainvaliokunnassa. Tuli silloin vakuuttuneeksi, että
Suomen maatalouden korkeahintajärjestelmä ei ole viisas. Järjestelmä ja erityisesti ylituotanto tuli erittäin kalliiksi kuluttajille ja valtiolle ja siksi
olin tukemassa esityksiä, jossa esimerkiksi peltojen raivausta ei enää suosittu.
Tämä
ärsytti maanviljelijöitä, Risto mukaan lukien. Raivauskielto ei sopinut Impivaaran
kehityskuvioihin ja niinpä Risto raivautti pellon Impivaaran tien
pohjoispuolelle varmuuden vuoksi juuri keskustelun kiivaimpina hetkinä.. Kun
olin sananmukaisesti viljelijöiden keskuudessa punainen vaate, nimittivätkin
irvileuat uutta aluetta Mikon pelloksi.
Tässä yhteydessä sopinee pohtia maatalousasiaa periaatteelliselta kannalta ja
henkilökohtaisen historian valossa. Kardinaali virheeni tämän kysymyksen, jonka
seurauksena putosin eduskunnasta, yhteydessä oli, että en ottanut huomioon
maatalouden harjoittamiseen liittyvää syvää henkistä sidettä. Talonpojan oma
multa on käsite, joka sisältää tunnetta.
Maatalousjärjestelmän moittimien koettiin hyökkäykseksi kovaa työtä tekeviä ahkeria
maatalousyrittäjiä kohtaan. Kun ihmisen ja maan suhde on poikkeuksellisen voimakas
, niin pitkää päivää raatava ei voi ymmärtää, että hän tekisi jotain väärää. Eikä hän olekaan tehnyt. Se on ollut
järjestelmä, joka pääsi kehittymään ja vääristymään maailman kaupan avautuessa
ja hintojen vaihdellessa voimakkaasti tuottajamaasta riippuen. Ja sitten on vielä se tärkeä
omavaraisuus, jota ei normaaliaikoina aina jaksa muistaa.
Maatalouspolitiikka on sittemmin saanut uuden muodon EU:n puitteissa ja Suomen
korkeahintajärjestelmä on mennyttä aikaa. Mikon pelto on ja sitä viljellään ja
mikä parasta Impivaaran tiellä kävelevien maisema on avartunut. Hieno
ympäristön hoitoa se on ollut.
Risto Lindroos on Naantalin ainoa ja toinen maanviljelysneuvos poliittisestikin
kuuluisan edesmenneen Einari Karvetin jälkeen. Korkea
arvonimi kertoo Riston pitkästä ja ansiokkaasta päivätyöstä maatalouden
hyväksi. Luonnonmaan ja kotiseutunsa vaalijana hän on noussut nyt Luonnonmaan
vanhaksi isännäksi, jonka harkittuja mielipiteitä kannatta kuunnella niin nuotiolla
kuin kokoussaleissa tai vaikkapa satunnaisesti tavattaessa.
Onnea Kotilan isännälle.
