Pohdiskelen
tässä, miten pohdiskelu sopii kansanedustajalle ja eduskuntavaaliehdokkaalle.
Pohdiskelu sopii hyvin ja luo lisäarvoa niille, joitten juttuja luetaan ja
toistetaan ja taas toistetaan ja arvioidaan. Esimerkiksi Mauno Koivisto pystyi
fundeerauksellaan vakuuttamaan suomalaiset.
Mutta päästäkseen sellaiseen asemaan täytyy herättää kuulijat ensin ehkä ärsyttämällä
ehkäpä jollakin epätavallisella tavalla tai olemalla todellinen vaihtoehto esimerkiksi instituutiolle nimeltä UKK.
Luopuessaan piispanvirasta Ilkka
Kantolan näkyvyys ja huomioarvo olivat parhaimmillaan. Nyt
kansanedustajana hänen kokemuksensa on karttunut ja monipuolistunut eikä hänen peruskoulutuksensa
ole mihinkään hävinnyt. Hänellä on sanottavaa sekä päivänpolttaviin, että
filosofisempiin kysymyksiin. Mutta saako hän vastakaikua?
Pyhäpäivän ratoksi kirkon kellojen soidessa lainaan hänen blokistaan yhden ja
viikkoviestistä toisen pätkän ihan vaan mietittäväksi tietoisena siitä, että tämäkin juttu on liian pitkä keskimääräiselle ( alle 2 min) sivuillamme kävijälle.
Eduskunnan
kyselytunnilla 4.9.2014 oli hätkähdyttävää kuulla miten sekä pääministeri että
valtiovarainministeri myönsivät, ettei hallituksen budjettiesitys ole
oikeudenmukainen. Kun kyseessä on kahden suurimman hallituspuolueen ministerien
erikseen esittämä arvio, on pakko kysyä, miksi he ovat suostuneet tinkimään
oikeudenmukaisuudesta. Mikä esti heitä tekemästä oikeudenmukaista
budjettiesitystä?
….
Onko nyt kyse siitä, että oikeudenmukaisuuden käsitettä käytetään jossakin
muussa merkityksessä kuin mitä käsitteellä yleisesti tarkoitetaan? Onko
lausuttujen arvioiden takana ajatus, että oikeudenmukainen budjettiesitys olisi
sellainen, johon kaikki kansalaiset olisivat tyytyväisiä? Tämä tarkoittaisi
väistämättä sitä, ettei ainakaan niukkuuden aikana olisi edes periaatteessa
mahdollista tehdä oikeudenmukaisia budjettiesityksiä. Hallitus joutuisi
niukkuuden aikana ottamaan lähtökohdakseen myöntymisen siihen, että kun rahasta
on puutetta, tingitään oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus olisi tällöin
vain hyvien aikojen ja nousevien taloussuhdanteiden aikana toteutettava
arvopäämäärä. Toivottavasti tästä ei ole kysymys
….
Kysymys oikeudenmukaisuuden sisällöstä monimutkaistuu
entisestään, kun asiaa tarkastelleen yli sukupolvien rajojen ja otetaan
huomioon politiikan tulevat vaikutukset pidemmän ajan kuluessa. Parhaillaan
käytävät neuvottelut eläkeratkaisusta koskettavat tätä asiaa. Miten rakennetaan
sellainen eläkejärjestelmä, joka perustuu sukupolvisopimukseen, jossa otetaan
huomioon tulevien ikäryhmien eläkkeiden turvaaminen ja kohtuullinen
maksurasitus. Miten otetaan huomioon työn erilainen kuormittavuus eri
ammateissa? Toinen ylisukupolvinen oikeudenmukaisuuden kysymys avautuu kestävän
ympäristön ja ilmaston varjelemisesta politiikan keinoin. Politiikan tulee
kyetä turvaamaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuus elämään. Uskon että
tämän oikeudenmukaisuuden tavoittelussa entistä tärkeämmäksi tulee
kohtuullisuuden asettaminen keskeiselle sijalle kestävän kehityksen
politiikassa. Uskon että tulevaisuuteen ulottuvaa oikeudenmukaisuutta ei voida
jatkossa rakentaa ilman vahvempaa ymmärrystä kohtuullisuuden välttämättömyydestä.
Bloki 4.9.2014
Kirkko ja valtio
Turusta
kiirehdin Helsinkiin Hakaniemeen työväentalolle Poliittisen historian klubin
keskusteluihin. Matti Louekoski oli kutsunut minut mukaan pohtimaan kirkon ja
valtion suhdetta ja sen mahdollisia kehittämistarpeita. Pari muuta keskustelijaa
oli mukana alustamassa ja yleisökin oli innokkaasti mukana. Totesin ja oivalsin
että kun Sdp on aikanaan julistanut uskonnon yksityisasiaksi ja vaatinut valtio
ja kirkon eroa, niin tämän ajan kysymyksenasettelu on ehkä toinen. Uskonto on
joka tapauksessa muutakin kuin yksityisasia, halusimme sitä tai emme.
Uskonnolle on ominaista yhteisöllinen muoto, ellei sitä lailla kielletä.
Tänä
päivänä voi kuitenkin kysyä, kuinka pitkään kirkon kannattaa pysyä julkisoikeudellisena
yhteisönä, josta säädetään laajalti lain tasolla. Haluammeko jatkossakin
eduskunnan päättävän siitä, että kaste on kirkon jäsenyyden ehto? Ja milloin
olisi viisainta siirtää säädökset kirkon omaan säädöskokoelmaan ja ryhtyä
ajattelemaan kirkkoa kolmannen sektorin toimijana (NGO,
Non-Governmental-Organization) muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja
järjestöjen tapaan? Se aika ei ole nyt kun jäsenmäärä on vielä 75% tuntumassa,
mutta luulen, että muutosta kohti mennään ja tähän olisi kirkon puolella hyvä
valmistautua laajoin periaatteellisin pohdinnoin. Viikko viesti 11.9.2014
