60-vuotta sitten demarit saivat Nesteen ja Kekkonen paalupaikan presidentinvaaleihin

Mikko Rönnholm

 Joulukuun 17 pnä 1954 päätti eduskunta äänin 124 -67 hyväksyä valtion takauksen
Nesteen öljyjalostamon rakentamiseksi Naantaliin

Rauno Larsion Nesteentie historiikissa kerrotaan lopputulokseen
syntymisestä: ”Eduskunnan kanta hahmottui lopullisesti valiokuntavaiheessa.
Sosialidemokraattien myönteinen kanta oli selvä alusta pitäen, samoin
kokoomuksen ja molempien kansanpuolueiden kielteinen. Maalaisliiton ryhmäkäsittelyssä
mielipiteet menivät hajalle ja päätökseksi tuli, että ryhmän jäsenille annetaan
vapaat kädet Nesteen ja Typen takuiden suhteen. SKDL:n kannanotto jäi varsin
myöhäiseen vaiheeseen. Ryhmä arvosteli puolueen lehdistön kielteistä kantaa ja tuli
siihen tulokseen, että ryhmä kannattaa hallituksen esitystä Nesteen takuiden
myöntämisestä.”

Jalostamoprojekti on mielenkiintoinen sekoitus huoltovarmuutta,
ideologiaa, ulkopolitiikka, kauppapolitiikkaa, teknologia- ja teollisuuspolitiikkaa,
politiikkaa sekä paikallista edunvalvontaa.

• Huoltovarmuusnäkökohta oli isänmaallisten ainesten lähtökohtana:
  Kansallinen vastaan monikansallinen ja päätöksenteko omissa sekä kuljetusten
  halpuus ja varastoarvojen alhaisempi taso jne. olivat vielä sodan jälkeen
  pinnalla.
• Ideologinen kysymys suuri valtion omistuksen lisääntymisestä toi
  kuvaan sosialismin peikon.
• Ulkopolitiikan kohdalla kysymys oli suuntautumisesta länteen vai itään. Paradoksi
  oli, että molemmat puolet vastustivat hanketta peläten sen vievän omalta
  kannaltaan katsottuna väärään suuntaan.
• Kauppapolitiikassa oli niin ikään niin läntisillä kuin itäisilläkin
  toimijoilla siis Essolla, Shellillä, Gulfilla kuin Teboililla menetettävää.
  Säännöstelyn peikkokin siellä pilkisteli ja sekin, että suomalainen yksityinen
  metalliteollisuus Wärtsilän johdolla pelkäsi venäläisten kahdenvälisen kaupan
  öljytuotteiden tuonnin vähenemisen kaventavan heidän hyvähintaista itävientiä.
• Teknologisen aluevaltauksena kehittyneeseen kemianteollisuuteen nähtiin öljynjalostus oivana
  mahdollisuutena, jonka yhteydessä voitiin maahan saada läntistä teknologiaa.
• Suomalaisen teollisuuden vahvistaminen sinänsä, uusien investointien
  käynnistäminen sekä valuutan säästäminen olivat perusteluina erityisesti Kauppa-
  ja teollisuusministeriössä.

Politiikalla ratkaisijan rooli.

Sodan jälkeisenä aikana
poliittisen päätöksenteon marginaalit siis vapaa harkintavalta olivat vielä
suuret: Ulkomaankauppa oli säännösteltyä, rahoitus luvanvaraista, yksityiset
pääomat vähäisiä ja koko maan asema vakiintumatonta.

Liberalistien siis Kokoomuksen ja kansapuolueiden linjaa kuvaa rkp-läinen kansanedustaja
professori Nils Meinanderin Eduskunnassa
asian käsittelyn yhteydessä lausumat mielipiteet:

”Harvoin on niin suuri elefantti kuin nyt liikkeellä särkyvää tavaraa
sisältävässä porsliinikaupassa” ja ”Toivoakseni ei tapahdu mitään
dramaattista ja huomiota herättävää, joka asettaisi herrat Kekkosen, Tervon, Leskisen ja Raaden samaan häpeäpaaluun koko
kansan edessä. ”Hallituksen johtavat voimat olivat solmineet jättimäisen
lehmänkaupan,” joka oli johtanut Neste projektin poliittiseen läpimurtoon.

Nesteen tarinan henkilöt ovat vastustajien
mainitsemat: Urho Kekkonen, Penna Tervo, Väinö Leskinen ja Uolevi Raade. Mielestäni
neljä muuta: Väinö Tanner, Arvo Korsimo, Rainer von Fieandt ja Paavo Aitio on
tässä yhteydessä mainittava.

Ensinnäkin Väinö Tanner: Hän oli SDP:n
talouspolitiikan todellinen johtaja.
Ilman hänen suostumustaan
hanke ei olisi edistynyt. Niinpä Uolevi Raaden esittelystä Vihdin Sorkissa
vuonna 1951 rouva Linda Tannerin asiantuntemukseen
tukeutuen Tanner kääntyi jalostamohankeen tukijaksi. Tämä takasi jakautumiseen myöhemmin
ajautuvan Sdp:n yhtenäisyyden siis eri kuppikuntiin kuuluvien Tervon ja
Leskisen samanlinjaisuuden. Voidaan myös sanoa, että asevelisosialistien
isänmaallisuus-kansallisuusaate voitti läntisen suuntauksen houkutukset.

Ajankohtaista palstalla on katkelmasiitä miten vo Fieandt vaikuttu Veikko Vennamoon ja maalisliiton sosialistipelkoja tunteviin edustajiin.
Mutta varsinaien tekijä oliPuoluesihteeri Arvo Korsimo, joka käänsi
Kekkosen Nesteen kannalle.
Vähäinen ei varmaankaan ollut tässä käännytystyössä
tulevat presidentin vaalien vaikutus: Urho Kekkosen oli päästävä
pääministeriksi paalupaikalle. Törngrenin
hallitus oli kaadettava. Sosialidemokraatit ostettiin Nesteen takauksilla uuden
hallituksen kannalle: Kekkonen sai pääministeriyden demarit Nesteen jalostamon.
Tähän lehmänkauppaan yllä oleva Meinanderin lausuma viittaa.
Maalaisliiton eduskuntaryhmän loput änkyrät käännettiin hankkeelle
myönteiseksi, kun takaukset kulkivat käsi kädessä Typpi Oy:n takausten kanssa.
Lannoiteteollisuuden ja pohjoisen etuja ei uskaltanut kunnon talonpoika
vastustaa ja niin Neste sai takaukset kylkiäisenä.

Ylimääräinen varmistus
suoritettiin SKDL:n suunnalla. Paavo Aitio
kuten niin ikään varsinaissuomalainen Arvo Korsimo ymmärsivät turkulaista Uolevi
Raadetta.
Ymmärrettävästi Paavo Aitio
tunsi lukkarinrakkautta Naantaliin tulevaa jalostamoa kohtaan. Hän ryhtyi
käännyttämään ryhmäänsä sen aikaisemmalta länsipelkoon pohjautuvalta kielteiseltä
kannalta. Tasavallan hallituksesta sivuraiteelle joutuneelle puolueelle oli
tärkeää päästä vallan kammareihin ja niin Nesteen hallintoneuvosto, josta
tietenkin pääsi seuraamaan yhtiön kauppapolitiikkaa erityisesti raakaöljyn
hankintaa, oli yksi avainsanoista, kun SKDL muutti kantansa loppumetreillä myönteiseksi.
Epäilemättä tähän samaan suuntaa puhui kommunistien Kekkos-myönteisyys.

Arvioni on, että asia-argumentit ratkaisivat.