Viisaat virkamiehet

Suomen arvostetuimpiin virkamiehiin on jo vuosikymmenet kuulunut
kansliapäällikkö Erkki Virtanen. Hän oli veljensä tyttären Minna Ylikännön  kutsusta
esitelmöimässä Liedossa sosialidemokraattisen yhdistyksen juhlassa.

Kuulemisen arvoista tekstiä. Mutta kuuleminen on hyödytöntä,
ellei se johda pohdintaan. Siinä suhteessa Erkki Virtanen oli hyvä
katalysaattori.
”Valtaa pilaa ja absoluuttinen valta absoluuttisesti”, on vanha
useasti oikeaan osunut viisaus.  Virkamiehillä ei ole absoluuttista valtaa
ja valtakin on välillistä. Mutta heidän, varsinkin korkeiden virkamiesten
itsetuntoa kasvattaa se, että he tutustuvat ”oikeisiin” päättäjiin ja
tunnistavat heidän heikkouksiaan. Virkamiehet eivät joudu arvioitaviksi joka
neljäntenä vuotena satunnaispeliä muistuttavaan vaalirulettiin.
Virkamiehille poliitikot antava tuulensuojan pahimpia julkisuumyrskyjä vastaan.
Siellä voi ego kasvaa vapaammin.

Olen antanut nimen Buntta Wahlroos efektin inhimilliselle ilmiölle,
joka syntyy kun juopotteleva ihminen raitistuu: Hänestä tulee ahkera ja sen
lisäksi hän on aina oikeassa. Arvelen, että aina oikeassa oleminen voi syntyä
myös viran onnistuneen hoitamisen seurauksena. 
Jonkinlaisia oireita oli siitä, että nykyinen kansliapäällikkö on omaksunut oikeassa olemisen jaloa taitoa
maineikkaalta edeltäjältään.

 Raimo Sailas sai tyytyä VM:n
budjettipäällikkönä leikkauslistojen
esittelijän rooliin, kun niiden kirjoittaja oli ollut viereisessä
apulaisbudjettipäällikön huoneessa. Mitään epäilystä ei jäänyt siitä, että 1990-luvun
laman hoito oli mestarisuoritus. Ja siitä sitten taas seuraa, että VM:n
nykyinen leikkausvoittoinen pohjapaperi on ainoa oikea.
Muunlaisten tulkintojen esittäjät ovat marginaaliin, jopa kommunistisiksi tuomittuja.
Tämä selvisi kun Erkki Virtanen vastasi professori Pertti Haaparannan
kriittisiin arvioihin leikkauksien järkevyydestä.
Kuin tilauksesta Haaparannan haastattelu oli Hesarissa 22.3.2015:

Vaa­lien lä­hes­tyes­sä yh­des­tä
asias­ta val­lit­see Suo­mes­sa lä­hes yk­si­mie­li­syys: jul­kis­ta ta­lout­ta
on so­peu­tet­ta­va.
Näin sa­noo jo­kai­nen suu­ri puo­lue, mo­ni mer­kit­tä­vä etu­jär­jes­tö ja
usea eko­no­mis­ti. Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riö ker­toi tors­tai­na jul­kis­ta­lou­den
leik­kaus­tar­peek­si kuu­si mil­jar­dia eu­roa.
Aal­to-yli­opis­ton ta­lous­tie­teen pro­fes­so­ri Pertti
Haaparanta on seu­ran­nut kes­kus­te­lua epäus­koi­se­na.
”Suo­men ta­lous­po­liit­ti­nen kes­kus­te­lu on muut­tu­nut täy­sin
epä-älyl­li­sek­si”, hän sa­noo.
”Kaik­ki ra­tio­naa­li­sen päät­te­lyn pe­ri­aat­teet on unoh­det­tu. Sii­tä,
et­tä Suo­mi vel­kaan­tuu, ei seu­raa suo­raan leik­kaus­ten vält­tä­mät­tö­myys.
Meil­lä val­lit­see yhä enem­män täl­lai­nen vel­ka­kel­lo-ajat­te­lu.” Hs
22.3.2015

Tätä keskustelua on käytä ennekin ja siihen on osallistunut
erilaisia muitakin marginaalihenkilöitä ja lainaa tähän Raimo Ilaskiven parin
vuoden takaista juttua.

Jatketaanko siis ”tuhon
tiellä” – leikaten, kiristäen ja veroja korottaen, josta mm. Nobelekonomisti,
professori  Paul Krugman on varoittanut, vai omaksutaanko Suomessa tällä
kerralla elvytyksen, työllisyyttä ja kasvua tukevan  talouspolitiikan
linja? Siitä toivoisi nyt laajasti ja perusteellisesti keskusteltavan, sillä
ensiksi mainitun vaihtoehdon seurauksista toivoisi todellakin jo opitun.
Raimo Ilaskivi IL 2013

Tietenkin on poliittisesti
helpompaa antaa kuin ottaa. Mutta ei se asia nyt ole niinkään, että vain tästä olis kysymys. Pidän järkevänä
sitä, että julkinen valta säilyttää puheoikeuden huolehtimalla taloudestaan
eikä heittäydy velkojien armoille. Elvyttäjät eivät edellytä hurlumhei -politiikkaa.
Kysymys on useimmiten ollut siitä, että halpaa velkarahaa voitaisiin suunnata investointeihin,
joita tarvitaan. välttämättömiin Liikenteessä, yhdyskuntahuollon verkostoissa
ja rapistuvissa rakennuksissa on korjausvelkaa. Rakennettu ympärsitö on 74 prosenttia Suomen kansallisuusvarallisuudesta.

Oheinen kuva on Rakennusinsinöörien Roti-projektin liikenneosasta. Se ja monet
muut vastaavat kertovat, että velkaa se rapistuva infrakin. Eli yksisilmäisyys
on yksipuolista eikä sillä saavuteta lyhyelä eikä varsinkaan pidemmällä
tähtäimellä parahaita tuloksia.

Kun yritän ymmärtää kansliapäällikköä
parhain päin, niin arvelen, että kyllä hän nämä asiat tuntevat. Heidän
varsinainen tarkoitus onkin vaikuttaa siihen, että päättäjät olisivat kuuliaisempia virkaeliitin eivätkä kovakorvaisia.

Taas kerran tähän yteyteen jotkenkin sopivan miúistelen pääminiteri Mauno Koiviston tokaisua totisestya kepulaisesta valtionvarainministeri Ahti Pekkalasta, että VM:n virkamiesten kuuntelemine olikin hänen parhaita puoliaan.