Ydinvoima on vaikea asia, se on mielikuvien ja mielivallan temmellyskenttä.
Siihen liittyy uskonnosta tuttuja tunteita; luja luottamus siihen mitä
toivotaan. Meillä kotona jälkikasvu nimitti ydinvoimaa ylinvoimaksi.
Aarre Simoselta kysyttiin suhdetta Jumalaan. Neutraali oli vastaus.
Oma kantani ydinvoimaan on ollut samanlan tyylinen. 1980 luvulta alusta alkaen
olen käyttänyt slogaania: Ydinvoima ei ole ympäristön kannalta niin
vaarallista kuin pelätään eikä taloudellisesti niin edullista kuin toivotaan.
Kun ydinvoiman kannatus Tšernobylin onnettomuuden jälkeen pantiin pannaan ja
pupu meni pöksyyn niin KTM:ssä Seppo Lindblomilla kuin Sorsan
hallituksessakin. Ja kun mielivalta astuu kuvaan, ei siitä hyvää seuraa. Kepu
ja demarit sopivat, että puutuvaa kapasiteettia täytetään rakentamalla
hiililauhdetta Poriin ja Kotkaan sekä turvelauhdetta Haapavedelle ja
Pudasjärvelle. Tässä tilanteessa ainut järkevä ja taloudellisesti
perusteltu hanke Naantalin uusi CHP hylättiin. Onneton
sattuma oli sitten vielä se, että Sorsan punamullan jälkeen tuli Harri
Holkerin sinipuna, jonka energiaministerinä oli Nakkilasta kotoisin oleva Ilkka
Suominen, joka maakuntarakkaudesta johtuen antoi tyhmyyden eli Porin
Tahkoluodon toteutua.
Ydinvoiman tarve ei tietenkään hävinnyt ja onneksi se nosti sen verran
päätään, ettei Kotkaa ja Pudasjärveä rakennettu. Absurdin politiikan pieni
jälkinäytös on nähty, kun tänä vuonna Naantalin Energia osti osuuden Haapaveden
tuotannosta. Sitä ehkä silloin tällöin kannatta käyttää, jos valtiolta tukea
heruu.
Mauno Koivisto aikoinaan presidenttiehdokkaan sanoi, että kyllä hän
vastustajien kanssa pärjää, mutta liian innokkaat tukijat voivat tulla
ongelmaksi. Sama murhe on ollut ydinvoimalla. Ydinvoiman tukijat ovat olleet
rintarottingilla kulkevia lihansyöjiä, jotka suututtivat neutraalisti
suhtautuvia ja niinpä sitten poliittisesti ydinvoima ei saanut
eduskunnassa riittävää kannatusta 1990-luvulla. Läpimurto tapahtui
Lipposen II hallituksen aikana 2002 ja rakennuslupa tuli Vanhasen I
hallitukselta vuonna 2005.
Suomen edellisten ydinvoimaloiden Olkiluodon ja Loviisan
rakentamisesta oli ehtinyt kulua jo kolmattakymmenettä vuotta ja Fortuminkin
uuden johdon alisuudessa ehti ajaa ydinvoimaosaamisen alas. Olkiluoto IV:sta
lähdettiin viemään vauhdilla laivanrakennuksen opein avaimet käteen
toimituksena. Suunnitelmien piti valmistua projektin edetessä.
Jo tuolloin hankkeen alussa Imatran Voiman ydinvoimaosaajat eläkeläisekspertit
epäilivät hankkeen onnistumista. Ydinvoiman tilaajan pitää hallita prosessi ja
olla vastuussa suunnittelusta.
Kun sitten toteuttajaksi tulivat oman arvonsa tuntevat ranskalaiset,
olivat katastrofin ainekset koossa. Ensinnäkin tiedossa oli alun alkaen
kokemukseen perustuen, että alkuperäiset aikataulu oli epärealistinen.
Laitetoimittajan Arevan ylenkatseinen asenne suomalaisia asiansa osaavia
viranomaisia kohtaan vaikeutti kaikkia vaiheita.
Tässä sitä ollaan valmistumisajankohdan epätietoisuuden kanssa. Kaikeksi
onneksi korkotaso matelee. Taloudellisen onnettomuuden ainekset voi vain sietää
vain hyvin toimivien vanhojen laitosten kaltainen omistaja.
Ja seuraava näytös on toisintoa hiili-turve episodille.
Tällä kerralla pääroolissa ovat Kokoomus ja Keskusta. Kokoomus on ydinvoimauskovainen ja Kepu on
poliittisen pelin läpilyömä aluepolitiikan mestari. Lisä ydinvoimaa ja
risupaketteja rakennetaan ja kaiken kukkuraksi vielä sitten valinta vaiheessa
heitetään kaikki objektiiviset valintakriteerit roskakoppaan ja kolmesta
ydinvoiman hakijasta valitaan kaksi siis Olkiluoto IV ja saksalaisen Eonin
takaama Fennovoima. Kokoomukselle ydinvoiman määrä ja keskustalle laitoksen
sijainti olivat tyhmän kompromissin rakennuspuut.
Hankkeiden kannalta erityisen ikävää on, että suuri suomalainen
aluepoliittinen hanke on muuttumassa Venäjän politiikan välikappaleeksi.
Suomalaiset kuntien energiayhtiöt, kuten Turku Energian ja Naantali Energia
ovat pistäneet rahansa likoon Fennovoima hankkeeseen, jonka toteuttaminen on
epävarmaa ja joka toteutuessaankin alkaa kannatta ehkä horisontin paikkeilla.
Syksyllä 2014 näyteltiin taas kerran hallitushupailua tämän
kokonaisuuden kanssa. Vihreät halusivat päästä hyvällä asialla ja
yhdistävällä aiheella hallituksesta tulevia vaaleja varten.
Edellisen hallituksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren jälkiviisastoteamus,
että Loviisan hankkeen hylkääminen oli Vanhasen II hallituksessa, jossa
Vapaavuorikin oli mukana, hallituksen lupapolitiikassa suuri virhe; ainoa
realistinen vaihtoehto eli Loviisa lyötiin ulos.
Tämän tunnustuksen jälkeen on melkoinen jonglöörin temppu esittää muina miehinä
Fennovoimalle jatkoa ja TVO:lle punaista korttia. Politiikka ei ole logiikkaa
eikä poliittisen vaikutelman rakentamista pidä häiritä tosiasioilla. Nimittäin
tärkein asia kokonaisuudessa oli yhteistoiminnan mahdollistaminen ja
vahvistaminen Keskustan kanssa seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Näinhän
mm:ssa tästä syystä on käynyt.
Ydinvoima on siis yksinkertaiesti puoluepolitiikan pelinappula.
Demareille tilanne on hankala sinänsä, sillä tässä on moneen suuntaan
vetäviä tekijöitä: Työllisyys edellyttää ydinvoiman kaltaisia pitkävaikutteisia
ja pikaisesti käynnistyviä investointeja. Kansalisten keskuudessa ydinvoimaa
vierastetaan eikä vastenmielisyyttä vähennä Fennovoiman venäläisyys.
Poliittisesti demarit taas kerran ovat ajautuneet tilanteeseen
valmistautumatta, vaikka asetelma on jo kauan ollut ilmiselvänä tiedossa. Se on
tiedon ja taidon puutetta.
Järkevä ja perusteltu kanta näissä olosuhteissa olisi Loviisan hankkeen
puolustaminen: Siellä kapasiteetin lisätarpeella on kiire ja siellä
infrastruktuuri on valmiina ja siellä voisi olla jopa CHP vaihtoehto. Ja
valtioenemmistöisyys luulisi olevan demareille sopivin omistajataho.
Fennovoiman suoraan hylkäämiseen ei haluta mennä siksi, että hanketta on
oppositiossa ollessa tuettu eduskunnassa ja puheenjohtajana Jutta Urpilaisen
on sitä puolustanut. Antti Rinne
on jatkanut samalla linjalla. Monien
kuntaosakkaiden intressiäkin puolustetaan ja poliittisesti Keskustan kanssa
halutiin olla hyvissä väleissä. Siinä olivat demareiden kannalta Fennovoiman
niin kutsutut edut. Tyhmää politiikkaa, josta ei ollut mitään hyötyä.
Ja vieläkin me demarit olemme solmussa vanhojen päätösten kanssa. Vielä vaan
halutaan olla johdonmukaisesti tyhmiä.
Parasta olisi toteuttaa Loviisan uudistaminen. Siihen kilpailuun saisi Rosatom
osallistua ja Fennovoiman innokkaille osakkaille voisi Fortum tarjota
ydinvoimaosuuksia TVO:sta. Se olisi viisasta politiikka. Ainut huono puoli on,
että se ei sovi Keskustan aluepolitiikan kuvioihin, joihin jo tuhlataan
tolkuttomasti uusiutuvan energian turhia ja vääristäviä tukia.
