NYK 100 vuotta historiankirjan Loistakaa tähtinä
pikatutustuminen kertoi, että kirjaa
voi – onko se hyvä vai pahaa-
lukea sieltä täältä. Kuvituksesta pystyy nauttimaan ja grafiikka pistää
miettimään. Sen lisäksi aikalaiskertomukset ja tarinat sekä murroskausien
käsittely virittää tunnelmaan.
Timo Havia ja Senja Evesti ovat tehneet sen pohjan jolle muuta on rakennettu.
Saran Rolle on kuvien käsittelyssä onnistunut hienosti ja taitto ja kansi ovat
onnistuneita. Keijo Virtasen
loppuyhteenveto solmii koulun ja kaupungin yleiseen kehityksen.
Kirjan arvoa lisää epätavallisen laaja ja monipuolinen talkootyöpanos. Koulu,
kaupungin sivistystoimi ja nykyiset
oppilaat ovat toimineet saumattomasti yhteen.
Lopputulos on vähintäänkin erittäin mielenkiintoinen.
Tällä palstalla seurataan koulua yhteiskunnallisena ilmiönä, johon sekoittuu kirjoittajan oma melko
läheinen näkökulma.
Jälkeenpäin arvioiden koulun perustaminen on ollut mission
impossible. Paikkaunnan koko ja väestörakenne ja resurssit ovat kaikki olleet
liian pienet. Oikea suuruuden hulluus ja peräänantamattomuus Akusti A. Aarnion
45 vuoden ponnistus ja Kustaa Aaltosen
kanssa tehty oppilaiden värväämien kuvataan kirjassa. (Kirjoitan tätä
Kaivokadulla talossa, joka on vastapäätä Aarnion talo ja jonka
alkerrassa oli Aaltosen suutarinverstas.)
Tästä voikin siirtyä koululaisten vaikeuksiin ja kenkien korjaamiseen
aiheuttamaan Hulda Karlsströmin poissaoloon, josta on vuodeta 1918 säilynyt dokumentti.
Oppilaspulan vuoksi värvättiin lehti-ilmoituksella Turusta
ja muualta oppilaita. Kaupungin pannostuksetkaan eivät nykymittapuun mukaan olleet
kovin suuret.
Kirjassa havainnollisesti grafiikan avulla oppilasmäärän muutokset. Samoin
kerrotaan valtionapujen vähenemisen vaikutus. Vaivalloista on ollut elämä.
Koulun sotien välisen ajan yhteiskunnallisesta asemasta ja asemoitumisesta
on otsikolla Herrojen koulu asiaa hyvin
kuvaava pylväsdiagrammi selityksineen.
Koulu oli suojeluskunnan ja lottien tyyssija, ja tuo henki
löi leimansa pitkäksi ajaksi sodan jälkeisenkin koulunelämään. Koulun entisen
oppilaan rehtori luutnantti Rafael Suvannon kaatuminen on kouriintuntuva (ilmaisu
on erittäin sopiva )talvisodan lopussa
on pienen kansakunnan ja sen pienen kaupungin ja sen pienen koulun suuri panos itsenäisyyden puolustamisen
ihmeessä.
Naantalin muutos alkoi sodan jälkeen. Yhteiskoulu muuttuminen
vuonna 1848 oli taas enne tulevasta. Noihin aikoihin syntyneet suuret ikäluokat
ja koulutuksen merkityksen ymmärtäminen korostivat koulun tärkeyttä.
Historian havinaa oli siinä, että Koulun ensimmäiset ylioppilaat kirjoittivat
Työväentalolla, entisellä koululaisilta kielletyllä alueella. Maailma oli
muuttunut.
Kaupungin ja koulun suhteet ovat olleet erikoiset ja
erityiset. Uusi koulutalo syntyi maalaiskuntaan ja kaupunki kehittyi harppauksin.
Pikku hiljaa kuitenkin yhteiskoulu lähestyi kaupunkia ja tai kaupunki koulua.
Se näkyy kaupungin tosin tuolloin vielä melko vaatimattomina panostuksina.
Kirjassa rehtori Mauno Kesäläinen arvioi koulun siirtymisen
kaupungin omistukseen jo ennen peruskoulua oli myönteisen kehityksen kannalta
merkittävä.
Ja peruskoulun aikana tulokset ovat parantuneet ja koulun olosuhteet
kohentuneet. Naantalin resurssit ja voimakas kehityksen kausi näkyy kirjassa ja
sen anti tulee varmaan säilymään. Koulu on hoitanut hommansa hyvin ja
kaupunkikin ainakin kohtalaisesti.
Koulun historialla on sikälikin tärkeä tehtävä tässä
kaupungissa, jossa sodan jälkeinen historian kirjoitus on vielä aloittamatta.
Näköalattoman talousnihilismin tulosta. Kiitos
koululle siitä, että sivistys ei ole koulusta hävinnyt.
Keijo Virtasen panos on ollut kohtuuden vaatimukset ylittävää. Naantalin lahja Turulle lopettaa kokoavasti ja eteen päin katsoen kirjan
