Alla oleva Mikko Rönnholmin kirjoitus on ilmestynyt Nasta 1/2016 lehdessä
Aivan aluksi muutama Cyril Northcote Parkinsonin lait:
Wilhelm RichardWagnerin laki
Baumolin taudilla
Peterin periaate.
|
Yllä lainatut ”viisaudet” tunkevat mieleen joskus oman
julkisen toiminnan yhteydessä. Sen yleensä onnistuu helposti torjumaan. Sen
sijaan seurattaessa Suomessa tapahtunutta ja tapahtuvaan paikallista ja
väliportaan hallinnon suunnittelua ja päätöksentekoa tulee vakuuttuneeksi, että
noissa yllä kerrotuissa värikkäissä väitteissä on paljon perää.
Tämä ei ole puoluepoliittinen arvio; ikävä kyllä kyse on yleispätevyydestä. On nimittäin käynyt niin, että kaikki
suomalaiset puolueet ovat olleet edustettuina vuodesta 2005 alkaen tasavaltamme
hallituksissa, jotka ovat suunnitelleet niin kutsuttuja hallinnon uudistuksia,
joilla kestävyysvajetta on väitetty vähennettävän. Heikosta valmistelusta ja yksipuolisella
päätöksenteolla on tehty yli kymmenen vuoden aikana linjauksia: Ensimmäistä
nimettiin Paras hankkeeksi, toista Työssäkäyntialueisiin perustuvaksi
kuntarakenteeksi ja viimeisintä nyt Itsehallintoalueisiin
perustuvaksi sote-uudistukseksi.
Etukäteen suunniteltuja palvelujen parannuksia
ja taloudellisia tehostamistoimia on
kehuttu monisanaisesti ilman tutkittua näyttöä ja perusteellista arviointia.
Pelkoni on, että Peterin periaate ja Parkinsonin kolmas laki
pätemättömyydestä on toteutunut uudistuksia tehtäessä.
Meille ollaan kehittämässä uutta hallintotasoa, jossa toteutuu Parkinsonin
ensimmäinen laki hallinnollisen työn kasvusta.
Jos kaavailtu maakunnalle annettavan verojen ja maksujen perimisoikeus toteuttaa
Parkinsonin toisen lain; kaikki tulot käytetään menoihin. Seurauksena on Wagnerin lain eli julkisen
hallinnon paisumisen toteutuminen Baumolin taudin säestyksellä
Tavoiteltu kestävyysvaje voi pienenentyä ja palvelut tasapuolistua näissä
olosuhteissa vain palveluja heikentämällä, kurjuutta jakamalla.
Ja tämä uhka on
erityisesti Naantalin tyyppisellä suhteellisen notkean ja kohtalaisen hyvän
palveluvarustuksen kehittäneelle kunnalle.
Pitkän luottamushenkilökauteni aikana olen saanut olla
monissa julkisten palvelujen kehityshankkeissa mukana. Niitä on ohjattu
lainsäädännöllä ja paikallisesti räätälöitynä niistä on tullut Naantalissa
kelvollisia, jopa hyviä. Niiden
toteuttamiseksi on voinut olla puolustamassa korkeahkoa kuntaverotusta.
Nyt näyttää siltä, että olemme saamassa uudistuksen, jonka
onnistumismahdollisuusksiin on ylivoimaista uskoa. Muutosten sivuvaikutukset
suorastaan pelottavat. Vaaleilla valittujen hallinnoima ja verotusoikeuden
omaava väliporras on epäilyttävä keksintö. Se on loikka, jonka laatuista ei
normaalioloissa ole Suomessa otettu. Siksi Naantalin pitää päättäväisesti
puolustaa kunnallista toimintaa niin terveyden huollossa kuin erityisesti
sosiaalipalveluissa.