Seuraavat kuntavaalit ovat todennäköisesti vuonna 2017
syksyllä. Tämä tarkoitta, että vuonna 2012 valittu valtuusto istuu viisi
vuotta. Tällainen menettely viittaa poikkeusoloihin. Itsenäisyyden aikana ovat
Suomessa valtuustot valittu aluksi vuoteen 1953 asti joka kolmas vuosi ja
vuoden 1956 jälkeen nelivuotiskaudeksi. Suurin poikkeus normaaliin
järjestykseen oli vuoden 1936 valtuuston istuminen aina vuoteen 1945 eli
yhdeksän vuotta, sitten poikkeus tuli toiseen suuntaan ja seuraavat vaalit
pidettiin jo 1947.
Naantalin kohdalla erikoistapaus oli vuonna 1963 maalaiskunnan ja kaupungin
liitoksen yhteydessä, jolloin valtuusto istui vain vuoden. Toinen erikoistapaus
Naantalissa koettiin vuonna 2008, kun Naantalissa istui samanaikaisesti kaksi
valtuustoa eli 2004 vaalissa valittu ja yhdistyneen Saaristo Naantalin
valtuusto.
Historiallisesti mielenkiintoista on valtakunnallinen vaaliaktiivisuus.
itsenäisyysajan ensimmäisten kuntavaalien 1918 (1919) äänestysprosentti jäi
alle neljänneksen 24,5 prosenttia eikä vielä 1936 päästy puolen eli oltiin 48,0
prosentissa.
Sodan jälkeisissä vaaleissa päästiin yli puolen 53,9 prosenttiin ja
valtakunnallisesti ¾ osa ylitettiin vuonna 1964, jolloin prosentti nousi 79,4.
Naantalin erityisvalleissa 1963 prosentiksi saatiin 77,4.
Äänestysaktiivisuus pysyi vielä korkealla 1980 luvulla, mutta laski niin, että
pohjata saavutettiin vuonna 2000 prosentilla 55,4. Vuonna 2018 päästiin 61,2,
mutta taas 2012 jäätiin sen alle 58,3 prosenttiin.
Vaaleissa tärkeintä on, että ne pidetään.
Se on mahdollisuus asukkaiden vaikuttamiseen ja niiden avulla saadaan myös
valjastettua luottamushenkilöitä yhteisten asioiden hoitajiksi ja valvojiksi. Kaikki niin olevat kuin tulevat ovat samalla
viivalla.
Vaalien pitämisen tärkeys ei ehkä nykyisin tunnu merkittävältä. EVVK-henki on
vallalla. Naantalin Maskun liitoskysymys
saa kirvoitettua vain 16 kannanottoa 30.000 asukkaan keskuudesta. Henki näyttäisi
olevan: Hoitakoon hommia ne, joille se kuuluu. Jos perspektiiviä laventaa voi
kuitenkin äärimmäisintä esimerkkiä käyttäen muistuttaa, mitä merkitsi vapaiden
vaalien peruuttaminen Kolmannen valtakunnan Saksassa tai alistetuissa
kansandemokratioissa. Kyllä Suomessakin presidentin vaalien peruuttamien
1970-luvulla oli häpeällisyyden lisäksi vaarallista.
Nyt vaalien siirtämistä on perustelut ensinnäkin valtuustojen talousvastuun oikea-aikaisuudelle
eli, että uusi valtuusto pääsee heti päättämään seuraavan vuoden talousarviosta
ja siksi vaalit ehdotettiin siirrettäväksi kevääseen. Viimeinen ehdotus vaalien
siirtämisestä vuodella eli syksyyn 2017 on perusteltu maakunta- ja kuntavaalien
samanaikaisuudella.
Tässä ollaan liukkailla jäillä. Ensinnäkin kyse on suuresta tuntemattomuudesta
eli ei tiedetä, mistä on kysymys eli mitä tehtäviä ja miten maakuntahallinnolle
siirretään.
Vastenmielisintä tässä on kuitenkin taktikointi. Nykyinen Sipilän hallitus on
vaikeuksissa ja siksi sen intressissä on siirtää ensimmäinen todellinen
kannatusmittaus mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan. Sipilä, Soini ja Stubb
toivovat maailmalta mahdollisesti tulevan taloudellisen käänteen auttavan
heitä. Ehkäpä pakolaisongelmiinkin totutaan.
Paradoksaalista on että hallituksen vahvimpana oljenkortena on toive,
että heidän maalitauluna olleen ay-liikkeen vastuullisuus ratkaisisi
onnettomien pakkolakien aiheuttaman ongelman.
Vaalit eivät optimaalisin tapa löytää päätöksentekijöitä. Mutta kun
parempaakaan ei tunneta, tulee vaalien säännöllisyydestä pitää kiinni, missään
tapauksessa niitä ei saa alistaa poliittiselle taktikoinnille.
