Naantalin Työväenyhdistyksen toimintaan liittyy tapahtumia,
jotka eivät koskaan jätä. Tämä on yksi eniten mieleen jääneistä.
Punkalaitumelta kotoisin oleva Heikki Siren oli tullut Nesteelle töihin. Hän
oli enemmän vetäytyvä kuin esiin työntyvä. Säntillinen ja hyväkuntoinen
ilmeisen tarkkakin. Heikki liittyi iloksemme yhdsitykseen.
Järjestimme elintarvikehuollosta vanhan työväentalon saunakamariin seminaarin, jota veti Lounais-Suomen
kirjapainon faktorin hommat jättämään joutunut Erkki Peltonen. Eki oli
kiinnostunut yhteiskunnallista asioista laajakulmaisesti ja fundeeraus oli paljon lukeneen
toisaalta kovin käytännöllisen Ekin tunnusmerkki.
Hänen valaisevan esitelmän jälkeen siirryttiin keskusteluun,
joka muutaman puheenvuoron jälkeen kääntyi Heikki Sirenin esittämän kysymyksen
johdosta arkipäivän politiikkaan: Heikki ihmetteli,
että miten on mahdollista,
että hän ei saanut pitää kotikunnailtaan
Punkalaitumelta ostamaansa pientä maatilakiinteistöä.
Maanhankintalain mukaan kauppa oli purkautunut ja maa oli mennyt naapuruston
viljelijöille. Tällainen menettely oli Heikin
mielestä yksinkertaisesti väärin ja kysymys kuuluu, että mitä SDP tekee?
Kansanedustajana taisin vastata, että Suomen maatilat ovat liina pieniä ja että
kokoa pitäisi suurentaa, ehkäpä lisäsin vielä, että näin on Keskustan kanssa samassa
hallituksessa olevan puolueen meneteltävä hallituksen koossa pitämiseksi.
Heikkille tämä riitti ja siitä paikasta hän pyysi eroa puolueesta ja yhdistyksestä, eikä sen jälkeen
koskaan mieltään muuttanut.
Heikki on jo nyt vuosia ollut eläkkeellä. Hän on ollut ahkera liikkuja ja kunnostaan huolta
kantava. Nyt on askel lyhentynyt ja vaivoihin hän ei ole saanut apua. Morjenstamme ja joskus vaihdamme muutaman
sanankin. Heikin murretta ja puheenpartta on mukava kuunnella.
Huonoa omatuntoa
Heikin ja NTY:n suhteesta kantavana en kuitenkaan ole tohtinut asiaa nostaa
esille, sillä sellaisella määrätietoisuudella Heikki valintansa teki. Ja mikä
pahinta: Hän oli oikeassa yksilön oikeuden ja kohtuuden kannalta ja me/minä väärässä,
kun emme tätä oivaltaneet. Hallituspolitiikkaan liittyvä maatalouspolitiikka on
toisarvoista, kun yksilö asiaa miettii vapaan yhteiskunnan perusoikeuksien
kannalta.
Tuhkamarkkinoiden aikana tapasin Heikin sauvakävelemästä
markkinakojujen lähellä ja kuulumisia kyseessäni hän ilmoitti haluavansa jättää
minulle pari artikkelia Punkalaitumen Sanomista.
Artikkelit koskivat maatalouspolitiikkaa ; toisessa alle kuusikymppinen
Keskusta mahtimiehiin kuulunut eläkeläisisäntä puuhasteli biomateriaalin keruun
kimpussa ja toisessa artikkelissa kerrotaan, mitä tukia metsänomistaja saa
harventaessaan omaa metsäänsä.
Vaikka vastakkain asettelua ei pitäisikään harrastaa ja vaikka
voimme pitää näitä kasantalouden kannalta vaikutuksiltaan vähäisinä eli siten
siedettävänä, niin koko ikänsä työtä paiskineen miehen silmissä yhteiskuntamme
on epäoikeudenmukainen. Tähän liittyy sellainen sosialidemokratian kannalta
kestämätön vääryys, että kysymys on omistamiseen suomasta usein perinnön myötä tulleesta
etuoikeudesta. Tätä ei voi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden aatteen kannattaja puolustaa.
Olen tilittänyt epäonnistunutta suhdettani maatalouspolitiikkaan
kirjottaessani Risto Lindroosin syntypäivän yhteydessä aiheesta seuraavasti:
Maatalousjärjestelmän moittiminen (viittaus
1987 eduskuntavaaleihin) koettiin hyökkäykseksi kovaa työtä tekeviä ahkeria
maatalousyrittäjiä kohtaan. Kun ihmisen ja maan suhde on poikkeuksellisen
voimakas, niin pitkää päivää raatava ei voi ymmärtää, että hän tekisi jotain
väärää. Eikä hän olekaan tehnyt. Se on
ollut järjestelmä, joka pääsi kehittymään ja vääristymään maailman kaupan
avautuessa ja hintojen vaihdellessa voimakkaasti tuottajamaasta riippuen. Ja
sitten vielä se tärkeä omavarisuus, jota ei normaaliaikoina aina muisteta.Maatalouspolitiikka on sittemmin saanut uuden muodon EU:n
puitteissa ja Suomen korkeahintajärjestelmä on mennyttä aikaa. Mikon pelto (viimeisimpiä Lindroosin Riston mailla raivattuja) on
ja sitä viljellään ja mikä parasta Impivaaran tiellä kävelevien maisema on
avartunut. Hieno ympäristön hoitoa se on ollut.
Nyt omistusrajoitukset ova väistyneet ja kiintiöitäkin puretaan, mutta siitä huolimatta tämä näkökulma ikiaikaiseen ihmisen maan
suhteeseen on edelleen yhteiskunnassa vaikuttava tekijä.
Kun nyt ajattelen Heikin asiaa, niin teen johtopäätöksen, että suhde maahan on varmaan
ollut se voimakas tekijä, joka sai Heikin reakoimaan; toive ja pettymys oli kohtuuton yhdistelmä vakavalle miehelle. Suhde on yleiseltäkin kannalta monimutkainen, sillä voimakkaaseen tunteeseen liittyy
myös laillinen yksilön oikeus maan omistukseen, joka puolestaan vahvistaa riippumattomuutta ja
vapauden tunnetta.
Mutta kun tämä maa – siis maatalousmaa- on samalla tuotannon tekijä, tuotantoalusta, niin joudumme hankaliin
ja helposti vääristyviin elintarviketuotannon ratkaisuihin, joita on vaikea sovittaa voimakkaan
tunteen mukaiseen oikeudenmukaisuuteen.
Heikki Sirenin olisi kuulunut saada pitää ostamansa maa ja
meidän sosialidemokraattien olisi pitänyt puolustaa hänen oikeuttaan.
Mutta tästä ei pitäisi
syyllistää kovaa työtä tekevää, viljelyksistään ja metsistään huolehtivaa isäntää.
Oikeutta, kohtuutta ja alkutuotantoa on voitava harjoittaa samanaikaisesti.
mr
