Sain rehtori Liisa Maunun kuolemasta viestin hänen
kuolinpäivänään, kun sattumalta Musiikkijuhlien konsertin jälkeen tapasin
hänestä loppuun asti huolta kantaneen Annelin. Häneltä olin vähän aikaisemmin
saanut tietää, ett sisukas toimistomme naapurissa asuva Liisa Maunu poti vaikeaa
muistisairautta odottaen Birgitta-kodin vuoteessa kutsua tuonpuoleiseen.
Olin vuosien aikana vaihtanut kuulumisia ulkona liikkumisella itseään kunnossa
pitäneen aina tyylikkään rehtorin kanssa. Luonteva se oli siksi, että meillä oli yhteisten asioiden
parissa 1970-luvun alusta syntynyt tuttavuussuhde.
Monenlaista arkipäiväisiä asioita käsitelimme. Enpä tainnut osata – kuten liian
usein pääsee tapahtumaan – kertoa, että
hänen tapaaminen oli melkeinpä juhlallinen mieltä ylentävä hetki.
Liisa Maunu asui As.Oy Sviitissä, jonka naapurin vanhan puutalon Kaivokatu 20 Naantalin Työväenyhdistyksen säätiö kunnosti. Toimenpide
ei ollut kaikkien naapureiden mieleen.
Liisa Maunu sen sijaan kiitteli kulttuuritekoa ja erityisesti sitä, että hän
käyttämä kampaamopalvelu oli tullut lähelle. Hän oli sivistynyt ja valistunut
ja osasi nousta yläpuolelle. En aikasemmalta ajalta voi ola muistamatta, että hän oli Juuse Jyväkorven ohella hyväksymässä aikoinaan NTY:n Elokuvateatteri Kinon avustamisen samaan aikaan kun Urheilutalo sai tukea.
Näitä rivejä kirjoitan sähköisten yhteyksien varassa. Hakukoneista ja lehtien sähköisitä arkistoista
löysin pari mainintaa Suomen ensimmäisestä
vuonna 1970 tehtävään valitusta naispuolisesta kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta.
Ensimmäisenä oli tuttu juttu:
Kun tulin valtuustoon vuonna 1969 oli Naantalin satunnainen
vasemmistoenemmistö mennyt ja Kokoomus oli noussut porvariblokin johtoon
maakunnallisesti arvostetun Harri Airisen vetämänä. Kun hän henkilökohtaisista syistä väistyi,
tehtiin Naantalissa historiaa, ja valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Liisa
Maunu, joka oli emäntäkoulun rehtorina, ja joka oli riitojen ulkopuolelta
tullut asiallinen oikeistolainen.
Tämä oli lainaus Kokoomuksen 90-vuotisjulkaisuun kirjoittamastani
artikkelista vuodelta 2011.
Toinen on oheinen kuva, joka löytyi Googlen kautta. Liisa
Maunu oli ehdokkaan vuoden 1972 eduskuntavaaleissa ja keräsi ensikertalaiseksi
hyvän yli 2000 äänen potin. Mittatikku on oivallinen ja hänelle sopiva, niin
että sen uskaltaa pistää tällaisen muistokirjoituksen kuvaksi.
Hän ei kuitenkaan tuntenut
riittävää vetoa politiikkaan ja niin hän jätti niin valtakunnallisen kuin
paikallisen politiikan yhden valtuuskauden jälkeen.
Hänen elämän työnsä oli nuorten
naisten kouluttamisessa ja Naantalin Emäntäkoulu olikin hänen aikanaan
arvostettu opinahjo. Kohtalon ivaa on, että 70 vuotta jatkunut toisen asteen
koulutuksen lopettamisesta päätettiin Liisa Maunun kuolinpäivänä.
Naantalin kaupungin pitäisi kirjata menneisyyttään nykyistä
paremmin. Historian kirjaan tulee jäämään merkittävä jälki Liisa Maunun työstä niin kasvattajana kuin
yhteisten asioiden hoitajana.
Me Liisan kansaan työskennellet tunnemme lämmintä
kunnioitusta muistaessamme häntä.
Kommentti-ikkuna ei toiminut suoraan, joten kopion tähän Olli Kyrjen lähettämän viesti:
Olli Kyrki (Guest):
Kiitos Mikko kauniista
kirjoituksesta Liisa Maunun muistolle. Haluaisin lisätä muistoihin vielä hänen
merkittävän ja rakentavan panoksensa neuvotteluissa1980 luvulla, kun kaupunki
osti Emäntäkoulun kannatusyhdistykseltä koulun rakennukset ja pääosan maista,
joista sittemmin on muodostunut iso työpaikkakeskittymä ja mahdollistanut myös
sataman rekkaliikenteen paremman ohjauksen kaupungin ohi. Jälleen tätäkin
hanketta ja alueen louhintaa rakennusmaaksi moni vastusti järjettömänä
tuhlauksena jne…. Ja kannatusyhdistys jatkaa myös edelleen tärkeää työtään
maakunnan maatalouden kehittämisen parissa. Parhain terveisin ja Liisaa
kunnioittaen muistellen Iskolan kesässä. Olli Kyrki
