Terho Pursiainen entinen punapappi, oppinut ja omapäinen,
kirjoitti HS:ssä 12.7.2016 kirjallisiin lähteisiin viitaten tavallisuudesta hyvän kolumnin,
jonka hän lopetti yhteenvedonomaisesti:
Arvostelu nurkan takana ei enää riitä. Onhan tavalliselle
ihmiselle avautunut mahdollisuus ärhennellä julkisesti. Sosiaalinen media on
tehnyt jokaisesta oman elämänsä päätoimittajan.
Aiemmin oli tapana puhua porvarillisesta hegemoniasta eli
ylivallasta. Porvaristo piti yllä yleistä hyväksyttävyyden komentoa hillityn
charminsa avulla. Uustavallisuus, joka nyt pyrkii ylivaltaan, ei ole hillittyä
– puhumattakaan siitä, että se olisi hurmaavaa.
Koko hiljainen enemmistö ei toki ole lähtenyt liikekannalle.
Sehän vieroksuu perinteisesti liioittelua.
Tolkun ihmiset eivät kuitenkaan ole sivullisia, vaikka
pitävät suunsa kiinni. Koska he ovat hiljaa, he antavat militantin
tavallisuuden rähjätä nimissään. Hiljaisuus on äärimmäisyyksien kutupaikka.
Brexit on todellisten, tavallisten, kunnollisten ihmisten
juhla.
Yritin ymmärtää, mutta pystyin vain näkemään yhdeltä kannalta
Brexitin juhlana; demokratiassa yksikin ääni vaikuttaa. Muilta osin on vaikea
löytää juhlan aineksia, ellei sellaiseksi riitä pitkän nokan tai keksisormen näyttäminen
eliitille.
Mutta asian voi nähdä laajemminkin
Samana päivänä Tony Barber kirjoitti FT:ssä, kertoi mm:ssa,
että mielipidemittausten perusteella Berxitiä kannattaneissa oli paljon kuolemantuomion
kannattajia, niin että sellaista kunnollisten ihmisten juhlaa.
Barber kuvaa laajemmin nyky-nationalismin olemusta :
Nationalismi on tullut uusin kasvoin takaisin pelikentälle.
Sen näkyvimmät ilmenemismuodot ovat ensinnäkin kansallisten hallitusten halu puolustaa voimakkaasti
kansallisia etuja Euroopan unionissa ja toiseksi merkittävimmin se näkyy oikeistolaispoliittisen
populistisen nativismin nousuna.Molemmat kehitykset kuvastavat syvällinen poliittisen ja
sosiaalisen muutoksia. Vallalla on yleinen epäluottamus poliittisen eliitin
osittain Brysseliin liittyen mutta pääasiassa kansallisella tasolla. Tarkemmin
sanottuna eurooppalaisten äänestäjät eivät enää usko maltilliseen
keskusta-vasemmiston taitoon tarjota 1900 –luvun sosialidemokraattisen tyyliin taloudellista
turvallisuutta ja antaa suojaa henkilökohtaiselle
elämälle.Kansallismielisyyden uusi muoto on siis Euroopassa radikaali
oikeistolaispoliittinen populismi. Tämä on tehokkaampi voima kuin vasemmisto
radikalismi, kuten Podemoksen tappio Espanjan viime kuun vaaleissa osoitti, sekä
Kreikan Syriza johtama hallituksen epäsuosio. Britanniassa Jeremy Corby yhdessä
marxilainen liittolaistensa kanssa on johtomassa työväenpuolueen umpikujaan.Nyky-oikeisto ei ole antisemitistien (juutalaisvastainen)
kuten Ranskassa olivat 1800-luvun lopussa tai natsit Saksassa maailman sotien
välissä. Nyt uusoikeisto on islamin pelkoa ja pakolaisvastaisuutta. Se ei ole
vain monikulttuurivihamielistä vaan se vastustaa liberaaleja arvoja yleisesti. Uusoikeisto
antaa ymmärtää, ettei vanhoista puolueista ole asioiden ratkaisijaksi. He
väittävät muiden olevan korruptoituneita ja vieraantuneita tavallisesta
kansasta.Niiden uusoikeistolaisten
pääasiallinen heikkous on, että heillä on ei talouspolitiikkaan ratkaisua; he vain vastustavat euroa, vapaakauppaa ja syyttävät ulkomaalisten
olevan loisia hyvinvointivaltiossa. Radikaalin oikeiston uusi
nationalismia ei ole uskottavaa ratkaisua nykyaikaiselle Euroopalle huolimatta sen
lukuisista hankaluuksista. Euroopan toivo
paremmasta tulevaisuudesta liittyy yhteistyöhön ja avoimuudesta muuta maailmaa
kohtaan, lopetti Tony Barber oman juttunsa.
Onhan tässä paljon tuttua ja kotimaassa tunnettua.
Kuvaa
vahvistaa hallituspuolue perusuomalaisten kansanedustajien halu ruveta
kannattamaan kansanäänestystä eurosta ja EU:sta eroamiskeksi. Suomessa
uusoikeiston itseriittoisuus ja usko yksinkertaisen kansan manipuloimiseen
ärsyttää.
Arvo Salo lausui:
Osan kansaa voi pettää kaiken aikaa, kaikkea kasaa voi
pettää osan aikaa, mutta kaikkea kansaa ei voi pettää kaiken aikaa.
Riittääkö osan kansan pettäminen vai onko tarkoitus vain osan aikaa eli
vaaleissa pettää. Se lienee Timo Soinin pääkopan sisällä liikkuva suuri
kysymys. Ja kun vielä joutuu ottamaan
huomioon – omankin tulevaisuuden – ja sen, että Venäjä jakaa kansallismielisiä
Suomessa. On siinä kovatkin luulot koetuksella.