Jotenkin outoa: Sdp:n uusi puoluesihteeri Antton Rönnholm,
36, joutuu vastailemaan vielä koko ajan kysymyksiin demariutensa aitoudesta.
Ainakin puolueen ulkopuolisille.
Ei siksi, etteikö hän osaisi puhua aatetaustastaan ja
arvopohjastaan uskottavasti. Mutta siksi, että hän ei vain istu perinteiseen
stereotypiaan demarien puoluesihteeristä: hän on niin maisterismies, vieläpä
ruotsinkielisestä yliopistosta, osaa ranskaa ja on elättänyt itsensä jopa
Brysselin lobbarina.
Rönnholmin vastuulla on nyt paketoida Sdp paremmin kansaan
uppoavaksi puolueeksi ja tahdittaa Sdp kohti vaalivoittoja jo kuntavaaleista
alkaen.
”Meillä ovat hyvät ennusmerkit voittoon”, itsekin
Helsingissä ehdokkaaksi asettuva Rönnholm uskoo.
Tuore puoluesihteeri toivoo, että kansanedustaja Jutta
Urpilainen (sd) ilmoittautuisi pikapuoliin presidenttikisaan mukaan ja
avittaisi samalla demarinostetta.
”Kovasti toivon, että Jutta lähtisi. Sille ajattelutavalle
ja maailmankuvalle, jota hän edustaa on kysyntää todella paljon. Jutta on
henkilö, joka pystyy inspiroimaan ihmisiä”, Rönnholm kiteyttää.
Rönnholm muutti Siltasaarenkadun puoluetoimistoon tasan
kaksi viikkoa sitten, ja vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Lahden puoluekokous
oli nostanut hänet puoluesihteeriksi.
Ehdokaspuhe lähes hullaannutti kokousväen.
Rönnholm pääsee nyt kirjoittamaan Sdp:n poliittista agendaa.
Hän sanoo olevansa myös valmis puolueen peruskorjaukseen.
”Meidän pitää railakkaasti ja radikaalisti miettiä, miten
puolueen toimintaa pitää muuttaa. Ei saa hyssytellä. Jos on ongelmia, ne pitää
korjata. Luotetaan siihen, että tulee hyvä. Ja jos ei, korjataan uudestaan.”
”Eihän pohjoismaisessa sosiaalidemokratiassa sinänsä mitään
vikaa ole, mutta mutta sitäkin pitää päivittää ja myös uudistaa.”
Rönnholmin tavoite on kirkas: Sdp:lle pääministeripaikka
eduskuntavaalien jälkeen ja elävä yhteys kansalaisiin.
”Kun kävin eduskuntaryhmässä ensi kerran, mukanani oli suklaarasia.
Siinä oli 60 konvehtia. Sanoin, että nyt tästä rasiasta saa ottaa enemmänkin
kuin yhden. Ensi eduskuntavaalien jälkeen siitä ei riitä kuin yksi kullekin.”
”Suurimman puolueen aseman lisäksi tarvitsemme myös
uudenlaista yhteyttä ihmisiin ja vuoropuhelua esimerkiksi kansalaisjärjestöjen
kanssa. Ilman elävää kontaktia ei valta säily.”
Hallituskumppaneiksi Rönnholm kelpuuttaa kaikki
perussuomalaisia lukuun ottamatta.
”Yhteistyötä voi tehdä kaikkien niiden kanssa, jotka
allekirjoittavat arvomme ja tavoitteemme. Henkilökohtaisesti minun olisi tällä
hetkellä vaikea nähdä Sdp samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa.”
Rönnholm haluaa myös puhaltaa Sdp:n toimintaan uutta henkeä.
”Niin, että nykyiset jaksavat pysyä mukana ja uusia liittyy mukaan.”
”Sdp:n arvoissa ei ole mitään ongelmaa. Niistä pitää pystyä
kuitenkin puhumaan ihmisille ymmärrettävästi ja puhuttelevasti.”
Rönnholm painottaa, että kaikki puolueet joutuvat arvioimaan samoja asioita:
ihmisten osallistumista, tulevaisuuden työelämää ja julkisten palvelujen
sisältöä.
”Ihan samat kysymykset kaikilla. Arvopohja määrittää vastaukset. Se erottaa
meidät muista.”
”Meillä tuntuu olevan jokin kummallinen allergia puoluepolitiikkaan. Silti
puolueet ovat keskeisiä alustoja asioiden muuttamiseen. Ei niitä pidä pelätä
tai kumarrella, ne pitää ottaa haltuun.”
Rönnholm tunnustautuu oikeistodemariksi, mutta sanoo
karsastavansa jakolinjoja.
”Siipiä ja falangeja on puolueessa ollut aina. Kun itse aloitin, silloin olivat
lipposlaiset ja tuomiojalaiset.”
”Olen oikeistodemari siinä, että näen työllisyyden perustan muodostuvan
yksityisen sektorin kysynnän kasvusta. En sosialisoisi mitään. Mutta
ihmettelen, miksi yritykset maksavat niin isoja osinkoja, eivätkä ne investoi?
”
”Ja vierastan sokeaa uskoa talouteen, joka on pelkkää
investointipankkiirien loputonta uudelleen järjestelyä; kun taustalla rätisevät
laskukoneet ja lasku kaatuu kansalaisten harteille. Se voi olla älykästä mutta
ei viisasta.”
Hän kuvaa itseään myös ”pragmaattiseksi idealistiksi”.
”Eihän politiikassa ole järkeä olla mukana ilman isoja unelmia.”
Sukunimestä huolimatta Rönnholmin koti on suomenkielinen.
Isä Mikko Rönnholm toimi Sdp:n kansanedustajana kahdesti ja myös
europarlamentissa.
Antton Rönnholm valitsi opiskelupaikaksi kuitenkin Åbo
Akademin, koska päätti oppia ruotsin kielen.
”Opiskelu siellä avasi silmiä suomenruotsalaiseen todellisuuteen, että se ei
ole vain Eiraa.”
Rönnholm teki gradunsa politiikan ja uskonnon välisestä suhteesta.
Itse hän erosi kirkosta 18-vuotiaana.
”Kirkon ydin on kokemus ylimaallisesta. Ja olen hirvittävän
kateellinen pyhyyden kokemuksesta niille, joilla sellainen on. Minä en ole sitä
kokenut. Siksi en voi olla kirkon jäsen.”
Rönnholmissa on jotain ex-puoluesihteeri Mikael Jungneria
(sd), joskin nuorettuna painoksena.
Ainakin hänellä on hyvä itseluottamus ja ehtinyt paljon
ikäisekseen. Rönnholmin tuntevat luonnehtivat häntä poikkeuksetta älykkääksi,
fiksuksi ja miellyttäväksi.
Hän on toiminut muun muassa usean demariministerin erityisavustajana.
Vaikuttavinta hahmoa ei hän mieti hetkeäkään.
”Tietysti Paavo (Lipponen): hänen näkemyksenä, humanisminsa, lempeytensä”,
Rönnholm kuvaa.
Rönnholm on ollut myös neljässä eri työssä Brysselissä, jopa
Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) palkkalistoilla.
Hän on lobannut Kemiin biotehdasta kaavailevan kiinalaisen Kaidin asiaa ja
South Stream -kaasuputkea. Viimeisin työ oli vanhempi asiantuntija
viestintätoimisto Milttonilla.
Ammattiyhdistysliikkeestä ei Rönnholmilla ole pahaa
sanottavaa.
”Puolue on arvopohjainen poliittinen ideologinen liike. Ammattiyhdistysliike on
työntekijöiden edunvalvoja. Ovatko ne sitten työväen liikkeen kolikon kaksi eri
puolta, vai mitä, mutta ne ovat erillisiä toimijoita.”
”Olen itsekin akavalaisen liittopuheenjohtaja. Pidän ay-liikkeen roolia
tärkeänä osana yhteiskuntaa.”
Puheet esimerkiksi ay-maksujen verovähennysoikeuden poistamisesta Rönnholm
tyrmää heti.
”Mitä muuta siinä tavoiteltaisiin, kuin työntekijöiden joukkovoiman
murentamista? Ajassa, jossa pääomia kasaantuu ja kuusi ihmistä omistaa yhtä
paljon kuin neljä miljardia muuta?”
Helsinkiläinen kunnallispoliitikko Thomas Wallgren (Sdp) on
epäillyt julkisesti Rönnholmin urakäänteen eettisyyttä.
”Ei hän kyseenalaistanut sosiaalidemokraattisuuttani, vaan sitä, voiko lobbari
siirtyä noin vain. Eettiset säännöt pitää tietysti olla. Ei pidä sotkea
kuitenkaan sitä, että kaikki jotka näitä töitä tekevät, olisivat jotenkin
moraalisesti arveluttavia.”
