Paavo Pensamo 1925-1991
”Komeat hautajaiset. Manu oli viimeinen presidenttini”,
sanoi Paavo Pensamo helatorstain jälkeisenä perjantaina terveyskeskuksen
vuodeosastolla. Sairaus ei antanut periksi ja kuusi päivää myöhemmin toukokuun
viimeisenä päivänä 91 vuotiaana hän sammutti elämän liekkinsä.
Paavolla oli harvinainen taito laukaista tilanteita nokkelilla ja hauskoilla
sanakäänteillä. Muistan vain kerran läsnäolijoiden hymyn hyytyneen. ”Minulla ei
ollut kultaista nuoruutta, sanoi Paavo, kun tuolla laululla hänen mennyttä
90-vuotispäivää muisteltiin, ”minun nuoruuteni alkoi vasta sodan jälkeen”,
lausu kunniaveteraani.
Ja syy oli harvojen tiedossa; Paavon isä oli yksi Krondstadtin kapinasta 1921
Suomeen 8.000 selvinneestä ja yksi Suomeen 2.000 jääneestä. 1920-1930 luvut eivät
olleet sieltä suunnalta tulleille helppoa aikaa.
Huolimatta menneestä Paavo varttui ja vahvistui. Tallirengin
apulainen lähti ennen asevelvollisuusikää sotatoimiin ilmavoimiin, josta ajasta
häntä haastateltiin tänä vuonna Suomi 100 vuotta sarjassa. Hän oli
Suomen puolustaja.
Lapin sodan päätyttyä nuorukainen suoritti veturinkuljettajan tutkinnon. Hänen raiteensa
johtivat kuitenkin entisen isännän Einari Karvetin johtaman LSO:n
kylmäkoneasentajaksi. Nesteen tulo 60
vuotta sitten veti ammattimiehiä ja niinpä Paavosta tuli jalostamon laitosmies
aina eläkkeelle siirtymiseen asti.
Sosialidemokratia tarvitsi Paavoa ay-toimintaan ja politiikkaan. Pitkäaikainen pääluottamusmies oli arvostettu
omien työtovereiden ja ”vanhan hyvän
ajan patruunahenkisen” Nesteen johdon
keskuudessa. Paavon nousi oman Kemian liittonsa valtuuston puheenjohtajaksi. Hän oli isänmaan pelastaja ja rakentaja.
Nykytermein sanottuna sosiaalisesti lahjakas ja hyvin
verkostoitunut maltillisen työväenliikkeen Paavo imaistiin kymmeniksi vuosiksi
Naantalin kunnalliselämään. Paavo
Pensamo oli kaikkein keskeisimmissä kunnallisissa luottamustoimissa
valtuustossa, sen puheenjohtajistossa ja kaupunginhallituksessa
neljännesvuosisadan. Paavon selvät näkemykset ja hyvä itsetunto tekivät hänestä
luontevan kaikkien kanssa toimeentulevan ystävän. Hän oli
Naantalin kehittäjä.
Paavon onneksi lääkintälottana Naantaliin tulleen ja
Kalevaniemen parantolan lastenhoitajan Maikin tiet yhtyivät ja he muodostivat
1950 alakneen lujan yli 60 vuotta kestäneen liiton. Yhteiset harrastukset ja
yhteenkuuluvaisuuden iloinen henki ovat Pensamoiden tunnusmerkkejä. Paavoa
jäävät kaipaamaan hyvin läheiset lasten,
lasten lapsien ja lasten lasten lapsien muodostamat laajat perhekunnat.
Huomaavainen ja – kaveria
ei jätetä – hengessä toimiva Paavo
poikkeisi kerran tavoistaan. Maikin
ohjauksessa olimme Naantalin kylpylän 100-vuotiskavalkaadin tanssiryhmässä.
Paavolle määrättiin tsaarin everstin komea uniformu, jota toinen ryhmässä
mukana ollut innokas reservin upseeri himoitsi. Poikkeuksellisesti Paavo ei
antanut periksi, kuten viisaimmilla yleensä oli tapana. Niin oli oikein.
Paavo teki vuosikymmenet iltaisin ilman koneiden apua uria ja latuja harrastajille.
Hän harrasti pitkiä hiihtomatkoja,
patikointia ja pyöräillyä Suomessa ja Euroopassa. Yhteen laskien maapallon
ympärysmitta ei riittäisi oli yhteinen
arvelumme. Ja mikä parasta; hän
osasi vetää muita mukaan. Oivallinen ohje kuului: Hitaasti kiiruhtaen vaikeudet
voitetaan.
Vertaansa vailla on Paavon vapaaehtoinen vuosikymmenien
mittainen veteraanityö. Monet muistavat hänet satojen hautajaisten veljesvartion
vetäjänä ja veteraanijuhlien organisaattorina. Veljeä ei jätetty- ajattelu vei
hänet paikallisiin ja piiritasonjohtotehtäviin.
Tampereen itsenäisyyspäivän juhlissa presidentti istui Paavon pöytään.
Tämän vuoden hänen viimeisen
veteraanipäivän vietossa olivat pääroolissa nuoret. Niin Paavo oli toivonut.
Yhteen kuuluvaisuus ja yhteisvastuu tarkoittivat Paavolle toimintaa.
Tulevaisuudesta huolehtiminen oli hänelle arkipäivää ihan viimeisiin vuosiin
asti. Maikin kaipaus ja kunnostaan hyvää huolta pitäneen Paavon voimien
ehtyminen valmistelivat häntä maallisen vaelluksen maaliin.
Mielessäni näen Paavon omenapuun ylimmällä oksalla lähellä taivasta.
