Käsitteenä ”markkinamyönteinen vasemmisto” kuulostaa
oksymoronilta, kahden toisiinsa sopimattoman käsitteen yhdistelmältä. Sitä se
ei Malirannan mukaan ole. Tai ei ainakaan pitäisi olla.
Yllä oleva lainaus on Hesarin Marko Junkkarin 30.12.2017 kolumnista,
jossa hän kertoo lukeneensa joulun pyhinä joulun pyhinä kaksi mainiota
kirjaa: Lasse Lehtisen Väinö Tanner -elämäkerran ja Mika Malirannan
Markkinatalouden pro-teesit.
Mutta ennen sisältöön menoa Wikimääritelmä Oksymoronista
Oksymoron (kr. oξύμωρος) eli itseristiriita on retorinen
kuvio, joka yhdistää kaksi vastakkaista tai toisensa kieltävää käsitettä, kuten
”jäätävä polte” tai ”kaunopuheinen vaikeneminen”.[1] Sana
oksymoron tulee kreikan kielen sanoista oksys (’terävä’) ja moros (’tylsä’).
Oksymoron voi muodostua pääsanasta ja määritteestä tai laajemmasta
lauserakenteesta. Oksymoronin erityistapaus on Contradictio in adiecto eli
’ristiriita määritteessä’ (”ajaton hetki”).
Junkkari huomaa, että Sosiaalidemokraattisessa Ruotsissa
kauppojen aukioloajat vapautettiin vuonna 1972, taksiliikenne liberalisoitiin
vuonna 1990 ja apteekkitoiminnan kilpailua alettiin kunnolla lisätä vuonna
2009. Suomessa ollaan siis vuosikymmeniä perässä.
Kauppojen aukioloajoissa Suomen sosialidemokraatteja on
ohjannut naisten asema ja PAM.
Markkinavapauden toteuttaminen tulee osoittamaan, toimiiko
malli kilpailua edistävänä. Selvää on, että kuluttajalle on tullut lisää
vapautta ajankäyttöön. Onko se viisasta yksilön kannalta, on yksitäisen ihmisen
asia eikä lainsäädäntökysymys.
Apteekki asiassa Naantali on malliesimerkki:
Junkkarin referoiman Malirannan kirjan tarkoituksena on selventää markkinamyönteisen (pro-market) ja
liike-elämämyönteisen (pro-business) ajattelun eroa. Naantali on oiva esimerkki,
mistä käytännössä on kysymys:
Naantalissa kilpailun avaamista ovat puolustaneet sosialidemokraatit
ja vastaan ovat olleet Kokoomuksen johdolla porvarit. Porvarit ovat
puolustaneet apteekkaria eivätkä markkina vapautta. Naantalissa tämä on pääsääntö.
Oikeistossa on vallalla pro business eikä pro market asenne.
Tilanne on Malirannan mukaan kaikkein traagisin, kun
liike-elämämyönteisyys ja valtio-ohjausmyönteisyys kohtaavat. Silloin
kansantalous toimii vahvan valtiovallan ja liikeyritysten välisten sopimusten
varassa. Hetkellisesti tämä voi olla yrityksille hyvä, sillä kilpailua ei ole.
Pidemmällä aikavälillä investoinnit vähenevät ja talouskasvu hyytyy.
Tällaisessa hengessä Naantalissakin on toimittu, kun uusien
alueiden kaavoitusta jarrutetaan, jotta saataisiin käynnistymässä oleville
paremmat markkinaedellytykset. tarkoitan konkreettisesti sitä, että linja-autoaseman
huonosti sujuneen kilpailutuksen turvaamiseksi jarrutetaan jo päätetyn Uolevi Raaden
kadun ja Kuparivuorenkadun kulmauksen kaavoitusta. Tätä
toimea on perusteltu myös yksityisten tonttien hinnoittelun painostuskeinona.
Pro business- henkeä on ollut, kun kirjaston remontin yhteydessä
puolustetaan alihinnoiteltujen vuokrausten jatkamista tai kun tahdotaan
rakentaa kaupungin toimesta yrityksille edullisia tiloja.
Naantalin esimerkit osoittavat, että Maliranta määrittelemä
vasemmistolaisuuden keskimääräistä myötämielisempi suhtautumisena tulontasausta
kohtaan, ei siis sulje pois sitä, että
demari voisi samaan aikaan ajaa markkinataloutta.
”Suomesta puuttuu puhdas ”pro-market”-puolue. Se on pieninä
palasina useissa puolueissa”, Maliranta kirjoittaa. Sdp:ssä se tuntuu nykyisin
olevan pelkkä hippunen, on Junkkarin arvio ja hän perustelee: ”Mikael Jungner erosi juuri Sdp:stä, Timo Harakka on
sivuraiteella, Paavo Lipponen kasaa muistelmiaan, ja Lasse Lehtinen kirjoittaa
Väinö Tannerista.
Mutta annetaan ensin Junkkarin arvioida Tanneria:
Tanner on Suomen historian suurmies: Sdp:n puheenjohtaja,
kansanedustaja, ministeri ja pääministeri. Sotasyylliseksi tuomittu, mikä on
hänelle vain kunniaksi.Tanner oli keskeinen vaikuttaja myös työväen
osuustoimintaliikkeessä. Hän toimi Elannon toimitusjohtajana vuosina 1915–1946.
Mutta oliko Väinö Tanner todella pro-market-henkinen?Kysytään Panu Kalmilta. Hän on Vaasan yliopiston
taloustieteen professori, joka on tutkinut osuustoimintaa.Kalmin mukaan Tanner oli oman aikansa edustaja.
Edistyksellistä osuustoimintaliikettä on nykymittareilla vaikea nähdä puhtaan
markkinahenkisenä. ”Sosialismin sisällä osuustoiminta oli kuitenkin aatteen
markkinamyönteinen haara.”Kalmin mukaan Elannossa oli keskeistä ajatus siitä, että
ihmiset voivat omalla ja yhteisellä toiminnalla ottaa vastuuta
elinolosuhteidensa parantamisesta. ”Se on markkinatalouden keskeinen ajatus.
Antaa ihmisille mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.”
Väinö Tanner ymmärsi kuluttajien näkökulman eikä se ollut
vastakkainen työmiehen intressin kanssa. Häneltä ei herunut juurikaan
ymmärrystä maatalouden subventioille siis valtio-ohjausmyönteisyydelle. Väinö
Tanner ymmärsi kansantalouden investointien tärkeyden ja oli mm:ssa keskeinen tekijä
Suomen sähköistämisessä. Hän puolusti Suomen markkaa. Hän oli laajakatseinen
talousmies, jonka mielikuvitus ei Linda vaimon arvion mukaan yltänyt ymmärtämään
maailman politiikan hulluutta eli sotaa.
Mutta tähän päivään takaisin:
Sosialidemokratia varsinkaan sen nuorempi polvi ei vierasta
markkinataloutta.Sosialidemokraattisten Nuorten veroideat ovat
rohkeita ja niiden avulla verotuksesta tehtäisiin paremmin markkinoita tukevia.
Eriarvoisuuden kasvun ja maailman laajuisen kapitalismin vääristyneiden ilmiöiden
kuten rikkaiden rikastumisen tai suuryhtiöiden verojärjestelyjen arvosteleminen
on markkinatalouden puolustamista. Markkinatalouden pahin vihollinen on
monopolikapitalismi ja kansalaisten osattomuuden kasvattaminen.
Oheinen kuva kertoo tilanteesta: SAK:n puheenjohtaja, SDP:n
puoluesihteeri ja Paavo Lipponen sopivat yhteen.
Tämä on enemmän kuin hippunen
ja naantalilaisuustausta on vain mauste
