Yhdysvallat on ollut haluton osallistumaan eurooppalaisiin
sotiin. Ensimmäiseen maailmansotaan se liittyi vasta kolmantena vuotena 1917 sen jälkeen kun Saksa oli ryhtynyt sukellusvenesotaan ja kun huhutiin, että
Meksiko voi hyökätä USA:han.
Toiseen maailmansotaan USA:n pakotti Japani hyökkäys Pearl Harboriin 1941.
Luonnollisesti propagandassa puhuttiin demokratiasta ja ihmisoikeuksista ja
varmaan nekin painoivat ja jalojen periaatteiden puolustamisen avulla saatiin
tukea hyviltä kansalaisilta.
Mutta ei USA:n politiikka ole ollut hyväntekeväisyyttä. Se on ollut hyväksyttävän päämäärän ohella myös itsekästä. Saksan johtavaan asemaan nouseminen siis sen liiallinen
vahvistuminen oli painavana taloudellisena tekijänä
sotaan lähtemisessä.
Tällä hetkellä Donald Trumpin johtaman USA:n politiikka on julkeammin itsekästä. Eurooppalaisten ja jopa amerikkalaisten
enemmistön mielestä tyhmän itsekästä eli loppujen lopuksi vahingollista myös USA:lle
itselleen ja jopa Trumpin kannattajillekin haitallista.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen yksinapaisen maailman järjestyksen aikana USA käänsi
kiinnostuksensa suunnan markkinoiden mukaisesti Tyynelle merelle ja vanha
manner jäi vähemmälle huomiolla. Puheet kumppanuudesta kuitenkin jatkuivat ja
niinpä Euroopassa varsinkin Saksa pääsivät käyttämään hyväksi tilannetta omaksi
edukseen ennen muuta muiden eurooppalaisten kustannuksella. Julkinen talous
oli tasapainossa pitämällä puolustus, koulutus ja investointimenot alhaalla.
Palkkamaltilla ja Saksan kannalta edullisella euron kurssilla parannettiin kilpailukykyä, joka lisäsi vientiä
ylijäämiä. Saksa ei tuntenut solidaarisuutta Euroopan vaikeuksissa olevia
kansantalouksia kohtaan, vain omat pankit saivat ymmärrystä, muille tarjottiin
keppiä.
USA:n ydinsateenvarjo ja puolustuksen suorituskyky ovat
olleet eurooppalaisten Nato-maiden etuna. Menneinä vuosina otti päähän, kun
hollantilaiset pilkkasivat meidän
suomettuneita asenteita Neuvostoliittoa kohtaan. Silloin mielellään tuli
muistettua, että hyvä teidän on olla turvassa toisten rahoilla. Eli pientä tosin
ihan tyhmää vahingoniloa on nyt kun twittaava Trumpi kovistelee
kumppaneita talkoisiin.
Vanhat Varsovan liiton maat kipuilevat ja hapuilevat. Ne
irvistelevät EU:lle ja ovat luottaneet, että Nato ja erityisesti USA on tuki ja turva. Nyt se ei
Trumpin ja Putinin veljeillessä olekaan itsestään selvää.
Niin onkin laskettu, että Saksalla olisi kyky luoda turvallisuutta myös niille,
jos se sen panostus olisi Venäjän luokkaa eli 4,1 prosenttia olisivat sen sotilasmenot
150 miljardia dollaria ja yl 60 prosenttia suuremmat kuin Venäjän.
Mutta Saksan turvallisuudella on
silläkin huono kaiku naapurivaltioissa eikä se täällä Pohjolassalkaan hyvältä kuulosta. Vaikea on olla muistamatta Komannen valtakunnan ja Neuvostoliiton Itämeren alueen jakoa.
Yksin jäämisen pelossa onkin Saksassa puhuttu Saksan omasta ydinaseesta, johon sillä olisi varaa ja kykyä.
Mutta se sitten vasta aiheuttaisikin tunteita muualla ja onneksi myös
Saksassa näin Nagasakin päivinä.
Ranska ja Iso Britannia
ovat ydinasevaltoja ja kun ne käyttävät puolustukseen nyt 2,2-2,3 prosenttia BKT:sta
kun Saksan osuuden ollessa 1,4 prosenttia. Saksassa
onkin realistempana vaihtoehtoan keskusteltu ja selvitetty sitä, että voisiko Saksa osallistua Ranskan ja
Ison Britannian ydinohjelmaan ja tällä tavalla voitaisiin luoda ydinasekilpi Euroopalle
ilman USA:ta.
Ei tämäkään tunnut kovin houkuttelevalta eikä viisaalta eikä täältä Suomesta
katsottuna se tuntuu suorastaan vaaralliselta, sillä kehittelyvaiheessa kakon kulma alkaisi hehkua.
FT:ssä oli Brookings Instituutin Robert Boschin kirjoitus Saksan pahasta turvallisuusongelmasta
ja se päättyi vaihtoehtoja arvioituaan seuraavaan johtopäätökseen:
Saksa on nyt pahimmassa turvallisuusongelmassa sen
1950-luvulla tapahtuneen länteen eli
Natoon ja EU: hun liittymisen jälkeen.. Sen toivoi strategisia
kumppaneita Venäjästä ja Kiinasta, jotka ryhtyneet yhä aggressiivisemmiksi toimijoiksi Euroopassa. EU:ssa taas
populistit ja autoritaariset voimat haastavat liberaalia, sodan jälkeistä
konsensusta, yhteisymmärrystä. Jopa maat, jotka jakavat perusidean, kuten
Ranska, Espanja ja Baltian maat, ovat eri mieltä eurooppalaisen hankkeen
tulevaisuudesta. Amerikan eliitti puolustaa vanakasti Yhdysvaltojen
turvatakuita Euroopalle – mutta heidän presidenttinsä ei jätä käyttämättä mahdollisuutta antaa tukea autokratioille sekä osoittaa halveksuntaa sääntöihin perustuvasta
järjestystä kohtaan.Angela Merkel tunnusti kovin paljon, kun hän sanoi
puheessaan, että Saksan on ”otettava kohtalo omiin käsiinsä”.
Ulkoministeri Heiko Maas puolustaa samankaltaisten keskivaltojen globaalia
liittoa. Hienoa. Mutta jos Yhdysvallat haluaa ottaa sen vakavasti ja jotta Yhdysvaltojen voi luottaa Eurooppaan, Saksan johtajien on myös
otettava vakavasti huomioon perinteinen puolustus – ja vakuutettava skeptiset
äänestäjät, että tämä on välttämätöntä ja kiireellistä.
En tietenkään Saksan yhteydessä puhuisi pelkästä puolustuksesta, vaan julkisiin investointeihin olisi Saksassa panostettava laajemminkin Saksan tulevaisuuden näkymien parantamiseksi; samalla Saksa parantaisi muun Euroopan mahdollisuuksia.
Ikävä kyllä tämän maailman nykyhulinassa ei juuri hiljaiselle järjen äänelle ole korvia kallistettua. Ehkäpä Saksan oma hätä, pelko tulevaisuudesta, voisi lisäsi ymmärrystä muita kohtaan, tosin ei baijerilaisten konsevatiivien puheet paljon toivoa herätä, joten sosialidemokraateilla on nyt suuri vastuu Saksassa niin oman maan kuin eurooppalaisten sisarten ja veljien tulevaisuudesta.
MR
