Ehdokkaita, aloitteita ja asuntosaarna

Naanatlin asuntotuotanto ja luvat ja tavoite 20190115

Aivan aluksi valitan tämän sivun ulkoasua. Tässä on kaksi pärstän kuvaa liikaa. Mutta se korjataan.

Ehkei Naantalissa koskaan ole ollut valtuustossa yhtä monta eduskuntavaaleissa ehdolla olevaa : Varakansanedustaja Vilhelm Junnilan, ps ja puheenjohtaja Toni Forsblomin, kok lisäksi paikalla  olivat varavaltuutetut Saija Porramo, vihr ja Märta Marjamäki , rkp.
Aloitteita tehtiin neljä tienviitoista ostolaskuluetteloon ja syrjäytymisvaaran torjunnasta Suovuoren alaueeseen.

Ja sitten hyväksyttiin Asuntomessualaueen kaava, jonka yhteydessä Lauri Laine , sd kaipasi kustannustietotoja ja vaikutusarvioita. Hän muistutti, että alue vaatii hienovaraista toteututsta.

Asunto-tuotanto-ohjelmaa ei tuotu valtuuston käsittelyyn, vain tiedoksi ja sekin vasta sd-ryhmän vaatimuksesta. Asiaa ei valtuuston ponnesta huolimatta saanut aiheen tärkeyden mukaista päätöksentekijöiden käsittelyä. Virkavalmistelussa  pohjapaperissa oli hyvä tietoa ja olisi hyväksi, että konsulit eli valtuutetut seuraisivat tämän tärkeän sektorin kehitystä.

Mikko Rönnholm,sd piti ylipitkän saarnan tulkitsemalla ohjelmaa muistuttamalla, että Naantali oli pystynyt saavuttamaan vain kolmanneksen asetetuista  tavoitteistaan. Miksi kaupunki joka on haluttu ei saa lisäasukkaita? Tätä Rönnholmin mielestä pitäisi pohtia.  Rönnholm saikin  kaupunginjohtaja Jouni Mutasen, kesk  ja Kokoomuksen ryhmyrin Jan Lindströmin  vastaamaan. Asia sai laajempaa valaistusta, kun vielä vihreä nestori Jarkko Kanerva  kertoi tuntojaan ja Heini Jalkanen, kesk. muisti saariston roolia. 

Lopuksi kd:n Tommy Björkskog ilmoitti kantanaan, että asia olisi kuulunut valtuuston päätettäväksi ja asian käsittely osoitti ettei vastakkainasettelun aika ole vielä ohi.

Itsensä paremmaksi tunteva omahyväisyys on Naantalin ongelma. Rönnholmin puheenvuoro referaatti löytyy blogi-sivuilta

5.2.2019


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa