SDP:n kannatuskehitys on liian hyvä – ei siksi etteikö se olisi ansaittua , vaan siksi, että aiheuttaa raivopäisiä reaktioita, kuten Juha Sipilän paniikkireaktiota osoittavat.
Juha Sipilä on valinnut – suosikkitermiä käyttäen – fundamenttiuskovaisten jenkkityylin: Kohdellaan totuutta varovaisesti ja vastaavasti sitä rajummin painotetaan omia uskomuksia vieläpä jesuiittamaisesti eli tarkoitus pyhittää keinot.
Kun tämän aamun Hesarin vaalikoneen tuloksia arvioi, niin on ihmeteltävä, että mikä vimma on Keskustalla ajaa Kokoomuksen lempilasta valinnanvapautta eli julkisten palelujen yksityistämistä. – No sanotte tietenkin, että se on se maakuntahallinto. – Eihän se sen väärtti ole, mutta ikuinen pelipolitiikan puolue on juuttunut karvoihinsa.
Oma veikkaukseni on, että nyt Keskustassa käydään kädenvääntöä: Puhalletaanko sote-peli poikki vai jatketaanko jääräpäisesti Sipilän viitoittamalla tiellä, sille, johon vitsi mukainen insinöörin ratakiskon mukainen joustavuus johtaa.
Kokoomus on aloittanut hurjan henkilövetoisen kampanjan ja uskoo vaalityön kiiltokuvien hoitavan homman samalla kun Antti Rinteen toivotaan kompuroivan. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että SDP:ltä löytyy rintamavastuun kantokykyä ja mikä parasta yhtenäisyyttä. Tästä on pidettävä kiinni elii laajalla rintamalla eteenpäin.
Perustuslaki- ja sotevaliokunnan kansanedustajat ovat säilyttäneet malttinsa sekasotkun keskellä. Porin papupadaksi haukuttu Krista Kiuru onkin ollut viilipytty.
Ilkka Kantola on jaksanut paneutua perustuslain tulkintaan ja jaksaa vääntää rautalankamalleja siitä mistä on kysymys.
Ylpeyden synnin taakka on jätettävä Kokoomuksen harteille, eikä demareiden pidä keulia, sen sijaan on muistettava, että meillä on liian monta kalkkiviivatappiota. Eli vaalityötä on tehtävä Naantalin tuhkamarkkinoiden tyyliin eli kaikilla tantereilla ja kaiken aikaa.
