Muumit palkitaan ja Kirjajuhlat käynnissä – aihetta liputtaa Toven ja taiteen kunniaksi

Hyviä uutisia Muumi Ringbom 20240808

Kuvassa on Naantalin eriskummallinen talo: Ensin se oli yksityinen huvila sittemmin Yhteiskoulu , myöhemmin Nuorisotalo ja lasten tarha ja nyt siellä hallitsevat Muumit. Muuntuvaa kulttuuria ja palkittua matkailua . Onnittelut Pekka Lohikosken joukkueelle!

Muumimaailma on tuonut Naantaliin kesäistä elämää ja toimeentuloa – se on hyvä asia meille naantalilaisille, muta myös Turulle: Turun hotellit siitä hyötyvät ja mikä hienointa Emma teatteri on Turun kaupunginteatterin kannattavin toiminta niin että yhteistoimina on kannattavaa kaikille.

Naantalin kirjajuhlat avattiin viidennen  kerran. Melkoinen ihme. Sehän Naantaliin sopii Jöns Budde on ollut hyvä idea nostaa esille aikoinaan. Hänen tunnetuksi tekeminen oli  kulttuurisponsorointia ruotsinkielisten taholta ja nyt siten paikallisin voimin vietetään kirjajuhlaa jossa yksityiset henkilöt Katri Tuomisen johdolla raatavat innoissaan hyvään asian puolesta taloudellista riskiä ottaen.
Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson puhu viisaita ja Merimaskun oppilasratti Sini Paasikiven johdolle esiintyi fiksusti; 1000 kirjaa vuodessa yhden luokan lukemana!
Onnea !

Kirjajuhlat 20240808

9.8.2024

2 vastausta artikkeliin

  1. Tiedä nyt sitä sitten mikä Pekan osuus tässä muumibisneksessä oikeastaan on. Lähinnä pelkkää sattumaa, että poikansa lopetti peruskoulun opettajan työt ja siirtyi kokopäiväisesti muumibisnestä vetämään. Toki Pekkaa ja vaimoansa voi onnitella kuten keitä tahansa vanhempia, että saivat yhteisen lapsen, joka sattui olemaan poika.

    1. Kiitos Juhani
      Tommia tarkoitin, mutta tämä Trumpin teettää tällaista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa