Ajankohtaista

Mitä sanoo piirin puheenjohtaja Vilhelm Junnila?

Keskustelu meni oudoille raiteille loppupuolella, kun perussuomalaisten Ville Tavion (ps) mukaan Suomessa tuntee kuuluvansa vähemmistöön, kun kannattaa itsenäisyyttä ja suomalaista kansallisvaltiota. Hänen mukaansa liittovaltiokehitystä eli federalismia kannattavat ”luovat uudenlaista Neuvostoliittoa…

Lue lisää

Lucian päivän ikkuna

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin…

Lue lisää

Tovereiden Toivo-kuvan henkilöt

Monet ovat kyselleet HS:n kuvakaappauksen Anttonia katsovien tovereiden nimiä. Nimet  on lisätty kuvaan. Takarivissä ovat NTY:n entiset puheenjohtajat Erkki Luotonen ja Jorma Salmikivi. Keskellä entinen rahastonhoitaja Heikki Saari ja takana…

Lue lisää

Ida Maria kertoi totuuden mutta hyvän tahtoisesti!

Viimeisen vuoden aikana on monissa lehdissä monella tavalla kirjoitettu Ida Maria Saarisesta ja samalla NTYS:n kustantamasta Olipa kesä kerran kirjasta. Näyttämöillä Ida Marian tekstejä luetaan. Ne ovat kansalissodan pehmeää lyrikkaa-…

Lue lisää

Uusimaan osto ja kukkais-kirja hunajaisia kiitoksia

Naantalin valtuusto ei kauan aikaillut, mutta ei listakaan ollut kovin kummoinen, ellei lukuun oteta sitä, että Naantalin valtuusto päätti ostaa osan Uusimaasta ei sentään maakunnasta, vaan ehdotus kuului: Alpo Hämäläisen kuolinpesän…

Lue lisää

Taiteilija: Ei vain näytelmän nimi

Taitelija näytelmä on tehty Naantalin juhlavuodenkunniaksi. Merkittävä teko teatterilta. Houkuttelin Virtasen veljekset Keijon ja Joukon vaimoineen teatteriin. Enemmän kuin tyytyväisiltä vaikuttivat Naantalin paljasjalkaiset , mutta myös Liedossa kasvaneet vaimot kokivat…

Lue lisää

Riidoista Rakentamiseen- Vuosisata kansanvallan puolesta

Antti Rinne tervehti kokousta videolla Lissabonista painottamalla Verganheits verwaltung Menneisyyden hallinnan on tärkeyttä. Tuli mieleen entinen puheenjohtaja ja pääministeri Paavo Lipponen, jonka mieliteemoja aihe oli. Ennekö?Sosialidemokraattiset sanomalehtimiehet jakoivat 1918 vuorikirjaa….

Lue lisää

Nyt kysytää: kenen ahteri kestää merivettä

SDP:n pudotus on monelle toimittajalla iloinen asia varsinkin silloin kun se tapahtuu vihreiden nousun seurauksena. Näin tilanteen näkee Yle: Oppositiossa kilpailu punavihreistä äänistä kiristyy nyt, kun vihreillä on uskottava puheenjohtaja….

Lue lisää

Pro Patria

Lue lisää

Naantalissa juhlitaan itsenäisyyttä perinteisin menoin

NAANTALI Klo 9.00 Kunniakäynti ja seppeleenlasku Laivaston muistoristillä Klo 10.00 Sanajumalanpalvelus, mukana Naantalin Kamarikuoro, kuoroa johtaa Antti Haapalainen Jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlasku sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä Klo 12.00 Itsenäisyyspäivän juhlaKahvitus…

Lue lisää


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa