Ajankohtaista

Matti Mannerista laamanni.

Aikoinaan laamanni-nimitystä on käytetty suurvalta-ajan Ruotsissa toimineesta korkeasta virkamiehestä, joka toimi maakunnan luottamusmiehenä. Sana laamanni tulee muinaisruotsin sanasta laghman, joka tarkoitti kirjaimellisesti lakimiestä. Laamannin tehtävänä oli esittää, selittää ja kehittää…

Lue lisää

Pehmeälle rakennetaan, mutta ehkä talouden pohjat häämöttävät

Talousraportti sisälsi huonojen uutisten lisäksi sellaisen ihmeen, että henkilöstökustannukset eivät ole nousseet. Se on merkittävä enne. Tosin verotulojen ongelmia on sen verran, että ensi vuoden budjetin tekemine on riittävän työlästä….

Lue lisää

Karvanpaljastuksen aika on tullut

A-studion keskiviikon lähetyksessä sote-uudistusta suomittiin, kun terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori Martti Kekomäki oli tiukkana uudistuksesta puuttuvista terveydenhuollon ongelmista. – Kansilehdellä puhutaan oikeudesta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta peräti neljä kertaa, mutta…

Lue lisää

Kuvatervehdyksiä

Kuntalaisaloitteisiin liittyi kuva Lappalaisten rannasta vuodelta 2009. Aina liikkeellä olevat Leinot olivat napanneet tältä keväältä oheisen kuvan, joka on vanhan paikan kävijän silmään sattuva. Kiitos siitä.Samassa postissa tuli terveisiä tekstillä:…

Lue lisää

Kiitos käynnistä Jutta Urpilainen

Jutta Urpilainen oli ministerinä ja puoluejohtajana  eilen Turussa. Kierros alkoi telakalta. Eilen valtiovalta ja erityisesti rahaministeriö osoitti suopeutta aiheeseen kuten myös Vt 8 kohtaan. Tyytyväisyyteen on aihetta, vaikka telakkaongelma ei…

Lue lisää

Ottakaa varas kiinni huutaa varas

Suomen Kuvalehti kuvallisesti kertoi, ettemme me olekaan konkurssissa ja viittasi Tilastokeskuksen tietoihin julkisen sektorin varoista ja veloista. kaivoin malliskuussa julkistetut tiedot ja tein niistä oheisen pylväs diagrammin. Tottahan se on,…

Lue lisää

Ei aloite turha ole

Kaupunginhallitus käsittelee valtuustolle lähetettävien kuntalaisaloitteiden vastauksia. Vuonna 2013 on tehty 38 kuntalaisaloitetta; yksi aloite 500 kaupunkilaista kohden siis. Niihin on vastattu asiallisesti ja olen varma, että niillä on vaikutusta tavalla…

Lue lisää

Kierrätys

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi…

Lue lisää

Kierrätys

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi…

Lue lisää

Mitä jupakasta jäi käteen … Harvinainen tunnustus

Tiis­tai­na an­net­tu KHO:n rat­kai­su Kreik­ka-va­kuuk­sien jul­ki­suu­des­ta oli mer­kit­tä­vä en­nak­ko­pää­tös: vir­ka­mie­het saa­vat tot­tua sii­hen, et­tä asia­kir­jo­jen jul­ki­suus on pää­sään­tö, jos­ta ei niin vain poi­ke­ta. Me­dia ja kan­sa­lai­set voi­vat siis ol­la tyy­ty­väi­siä…

Lue lisää


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa