Kaikki ymmärtävät Jutta Urpilaisen Demokraatissa perusteleman päätöksen. Monet arvostavat omantunnon valintaa. Erityisesti edellisten vaalien uhrautujan Paavo Lipposen kohtalo ei innosta. Paavo oli valmis puolueen hyväksi täysin tietoisena asetelman mahdottomuudesta. Puolueen ja meidän jäsenten panos oli muodollinen. Tuossa yhteydessä muutamat saivat maksettua vähän vanhoja kalavelkoja ja jotkut taas olivat ehtineet ilmoittautua Pekka Haaviston taakse.
Tästä ehkä oli se hyöty, ettei toisella kierroksella nähty Paavo Väyrystä eikä Timo Soinia vaan Pekka Haavisto.
Tilanteessa on nyt samanlaisia vaaroja kuin oli edellisellä kierroksella. Varsinkin kun sosialidemokraattien joukoissa on selvää tyytyväisyyttä Sauli Niinistön otteisiin
Puolue joutuukin harkitsemaan mitä ehdokkuudella tavoitellaan; periaatteessa vaalissa pyritään presidentiksi, mutta käytännössä omien arvojen esiin tuominen olisi näissä olosuhteissa varsinainen ehdokkaan tehtävä:
Rakentavaa ulkopoliittista yhteisymmärrystä vahvistaen ja EU linjaa viitoittamalla sekä ennen muuta liberaalidemokraattisia arvoja puolustaen tulisi fiksun ehdokkaan toimia. Kova vaatimus.
