Atte Francken muistikirjan tiedot kertovat, että 100 vuotta
sitten 22.6. lämpötila oli aamulla + 9 astetta. Toinen merkintä oli, että edellisvuotta
kapeampi ja yksikertaisempi maistongi pystyttiin puistoon illalla.
Tuolloin kyse oli juhannuksen aatonaatonaatosta.
Nyt Kirkkopuistoon hurjan tuulen vallitessa nostettiin Suomen
lippu.
Sen tekivät Turun kansantanssin ystävät. Se on perinteitä kansallista ja
Jari Virran ja Toivo Kääriäisen fanfaari tekee siitä juhlallisen. Esilaulajan johdatuksella
harvalukuinen joukko tapaili sanoja paperilapuista, joiden jakamiseen sai yleisökin
osallistua.
25 vuotta Muumeja
Kulttuuritoimi oli päättänyt, että lapsille järjestetään Muumi-hauskaa. Sikäli
hyvä idea, että neljännesvuosisataa sitten 1963 Muumit tulivat Naantaliin.
Muistan, että silloin soudellessani lähivesillä jännitin kovin, että onko
Kailon sillalla liikettä. Ja olihan sitä, mutta liian vähän ja niinpä
Muumimaailma ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja saneeraukseen, josta se
selvisi taitavan johdon ansiosta ja voi tällä hetkellä hyvin ollen
omistajilleen yrityksen luojan Dennis
Livsonin perillisille ilon aihe.
Meidän pihan lapset eivät jaksaneet
niitä odottaa, joten uuden ohjelman onnistumisesta emme tiedä.
Ei puheita
Tähän uuteen linjan valintaa kuului ehkä muumikäytännöstä johtuen se, että
Kirkkopuistoonkin olivat virkamiehet valinneet – ei puheita linjan . Näin sitten vuonna 1959
alkanut perinne lopetettiin.
Lappalaisten mäellä vasket soivat
Kuten aina ja monet
kävivät lavalla pyörähtämässä. Hienoa, että tämä palvelu pelaa. Kiitos Jari Virran johtamalla VG Brassille,
että jaksavat säätäkin uhmata.
Kokoton juhannus ja harmaa ja kylmä kuin lonkero
Naantalin Kokko oli sammutusvaahdon kyllästämä palamaton
versio. Monien pettymykseksi Kultarannassa ei kokkoa tänä vuonna ollut. Syynä
olivat kokonpolton kiellot aluksi kuivuuden ja aattona kovan tuulen vuoksi.
Mieleen tuli Paasikiven aika, jolloin armeijan valorakettivarastoja
kevennettiin ampumalla niitä Kultarannan laitureilta ristikkäin naantalilaisten ja tuhansien muiden iloksi. Juhannus
oli odotettu tapahtuma ja yksi Naantalin vetovoimatekijä.
Nyt ruokaravintolat ammottivat tyhjyyttään. Kaivohuone ja Merisali olivat täynnä,
mutta kadut eivät täyttyneet askeleista.
Ennen kokematon juhannus.
Suomi tarvitsee EU:ta
Sitten ajankohtaista politiikkaa: Saksa ja Ranska yrittävät
kehittää EU:ta ja euroaluetta. Hollannin johtamaan vastustukseen taitaa taas
Suomikin olla menossa. Euroopassa puhaltavat kylmän kansalliset tuulet, joka
saa mielen matalaksi. Juhannuspuheita pitäessäni Suomen EU-jäsenyyden
aikana olen uskollisena vakaumukselleni toistanut ja
toistan taas, että oikea kansallinen ylpeys ei ole tyhmää uhoa, ei yhteistyön
kieltämistä eikä sisäänpäin kääntymistä.
Olemme pettyneitä, että demokraattisesti valitut suurten
EU:n jäsenvaltioiden johtajat eivät ymmärrä oman kansansa saatikka sitten koko
Euroopan parasta.
Tällainen kansallinen hurmahenkisyys ei hyvää tiedä, mutta me emme tästä
höyrähdä.
En nimittäin usko ja vielä vähemmän toivon, että
eurooppalaiset kääntäisivät selkänsä tosillensa. Me tarvitsemme tosiamme ja
Euroopan Unionia. Meidän pienten maiden erityisessä intressissä on pitää
yhteistyötä yllä, vaikka seura joskus hävettääkin. On pahanlaatuinen harha
itsekkäästi uskoa, että Unioni on tehnyt tehtävänsä ja me olemme siltä saaneet
mitä meille kuuluu ja että emme siltä enää saa muuta kuin maksuja. Meidän tehtävämme
on kammeta Eurooppa raiteilleen, siitä on meille eniten hyötyä.
Itseensä luottava kansakunta uskaltaa tehdä yhteistyötä ja
ymmärtää yhteisvastuun välttämättömyyden näinä ”suurten johtajien” aikoina.
Olenkin useampaan kertaan keskikesän valossa väittänyt, että siniristilippu
muistuttaa suomalaisten kansallisesta yhteenkuuluvaisuudesta ja meidän
halustamme yhteistyöhön muiden kansakuntien kanssa.
MR
