Eläinlääkäri Yrjö Kokko oli kouluaikojeni luonnonsuojelun kulttihahmo. Huonona lukijani tuli hänen kirjojaan kahlattua:
- Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu ja Ne tulevat takaisin tuli suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita. Hän etsi joutsenia yhdessä saamelaisen ystävänsä Sulo Rovan kanssa, jota hän laulujoutsenista kertovissa kirjoissaan kutsuu nimellä Niuniu. Itseään hän kutsuu samoissa kirjoissa nimellä Tiiti. He löysivät kaksi joutsenta ja antoivat niille nimet Marski ja Hanna. Hän on kertonut käyttäneensä joutseniin viisi vuotta työtä ja 3000 kilometriä kävelyä. Tarina kertoo innostuksen joutsenten pelastamiseen syntyneen hänen isänsä ammuttua aikoinaan joutsenen, joka täytettiin ja vietiin siihen kouluun, jota hän kävi Viipurissa. Wikipedia
Niistä jäi mieleen hänen kuvauksensa laulujoutsenten komeasta äänestä, jota hän kuvasi marsalkan hopeatorvien kaltaiseksi. Kun meidän nurkilla Naantalissa on paljon kyhmyjoutsenia. Niiden kurkusta tuota komeutta ei kuule.
Mutta täällä Sulkavalla kesävierailua lahden poukamaamme on tehnyt laulujoutsenpari kuuden poikasensa kanssa. (Valitan, että taskukamera kuva ei anna oikeutta)
Ylväät suora ja kapeakaulaiset linnut pysäyttävät askareet ja vetävät huomion osakseen.Hopeatorvet soivat harvoin. Ja niinpä eilen mökkiloman päättymisen merkiksi nuo hopeatorvet kaikuivat.Ilmassa oli suuren juhlan tunnelmaa.
Ne soivat kirjailijaksi ryhtyneen ja vuonna 1977 kuolleen Yrjö Kokon ja heidän kaltaisten idealistien kunniaksi