NYK 100 vuotta yleisöluennoissa oli taas yhdistävää
erilaisuuttaa.
”Naantalin pojilla” Pasi Laihosella ja Antton Rönnholmilla on melkein miespolven
ikäero. Heitä yhdistävät perusnaantalilainen tausta ja koulu. Heitä
erottavat oppisuunnat luonnontieteet-humanismi ja he puhuvat eri tavalla mutta kuitenkin samoista
asioista ja monin paikoin samassa hengessäkin.
Pasi esitteli aikansa opettajia ystävällisellä tavalla hyväntuulisen opettajiston
kuvan avulla:
Kuulijana rohkenen nostaa sieltä kaksi tapausta Timo Laakson ja Hannu
Keitilän. Matematiikka ja fysiikka sekä
biologia ja maantiede olivat luonnnonmaalaisten opettajien aineita.
Opetusmetodit ja opetuksen laaja-alaisuus sai kiitosta ympäristöspesialistitohtorilta.
Pasi puhui kanssaeläneiden välityksellä hauskasti muistojen maailmassa.
Anttonin lähestymistapa oli abstraktimpi. Hän puhui kielen
ja käsitteiden avulla ja viittasi vain historian opettaja Jouni Ristolaiseen ja
ranskanopettaja Sirpa Routilaan kertoessaan koulussa saaduista eväistä ihmisyyden lähteille.
Pätkätyöläisen kokemukset ja yhteiskunnan toiminnan seuraaminen läheltä olivat
aikaan saaneet ihmisenä toimimisen ”kahleet” – olympiarenkaat, jossa oli kreikkalaista
filosofiaa, koulua ja omaa kokemusta.
Antton sanoi Nuuskamuikkuseen viitaten, että pitää lähteä, että voi palata ja kertoi kouluaikaisen ystävyyden kestävyydestä.
Pasi puolestaan heitti kuvan seinälle, missä he Pillerit, Anssit, Ullat ja kumppanit kerääntyvät edellen Kirkonmäen kedolle.
He olivat kouluun – ja ehkäpä koulukin heihin – tyytyväisiä.
