Toivo Pekkanen kirjoitti Tehtaan Varjo kirjansa lopussa :
”Hänen
tehtävänään elää täällä maailmassa ja ottaa osaa sen iloon ja suruun ja kasvaa
suuremmaksi kuin hänen isänsä oli ja nähdä pitemmälle kuin hänen isänsä näki.”
Nämä viisaat sanat pyörivät aika usein ajatuksissani omaakin
elämää ja toimintaani ajatellen. Muodollisesti olen saanut enemmän koulutusta
ja kotinurkissa hyvin viihtynyttä isääni laajempaa kosketuspintaa maailmaan,
sillä olen saanut katsella asioita ja toimia paljon Naantalin ulkopuolella. Nyt
jopa valtuustokokemuksessakin olen hänen tasolla. Mutta näenkö pitemmälle, kuin
hän näki, siitä en ole olenkaan varma, sanottakoon vuosi vuodelta epävarmempi.
Ensinnäkin
kehitys on tietenkin suhteellista. Taaksepäin katsoessa voi ajatella niin, että
kaikki oli jotenkin niin selvää ja ymmärrettävää; Nyt kun tiedämme mitä on
tapahtunut. Sen sijaan muutokset olivat tuolloinkin suuria niin kuin nytkin ja
ennustettavuus ei ole koskaan ollut kovin helppoa. Epävarmuus on ihmisen osa.
Eli tässä suhteessa emme juurikaan voi väittää, että pitkänäköisyys olisi
lisääntynyt. Tiettyjen monimutkaistuneiden prosessien ja kommunikaatioiden nopeutusten
seurauksena riippuvuutemme on sekä kasvanut, että muutoksen aallot kulkevat
tsunamin lailla.
Aina hyvä muistaa Ihmisen näkökenttään
mahtuvat vain tietyt asiat eikä perspektiivin laajuus lisää tarkkuutta eikä
sävyjä ja mikä merkittävintä ihmisen mielen ulottuvuus ei ole projisoitavissa
ei janalle eikä tasolle ei kolmeen eikä neljään ulottuvuuteen, vaan siinnä
paljon enemmän vektoreita. Ihmisen tajunta oma kovalevymme on mahtava, mutta
kuitenkin rajallinen. Purukumia pystymme syömään ja kävelemään yhtaikaisesti,
puhuminen ja katselukin onnistuvat samanaikaisesti. Mutta rajat sille, mihin
yksittäinen ihminen kykenee, ovat
kuitenkin nopeasti edessämme.
Tällä haluan myös sanoa, että ei pidä väheksyä mennyttä toiminta, eikä ole aihetta ylenkatso tietoon
perustumatonta viisautta. Lainaus Naantali-päiväpuheesta 2010 mr
