Naantalin kaupunginhallituksessa oli Kai Silvanin viime
kesänä tekemä kansalaisaloite koskien Lammasluodon vaihtoehtoista käyttöä.
Aloitteen laatimisessa on nähty vaivaa lukemattomia tunteja on kulutettu asian
pohdiskeluun ja ideointiin. Se on monessa suhteessa hyvään kaavoituksen kuuluvaa
vaihtoehtoistutkimusta. Perusteltua olisi
ollut liittää tämä selvitys yleiskaavatyön yhteyteen. Voisi jopa väittää, että
hallintolain periaate – saattaa asiat oikeaan yhteyteen – edellyttäisi aloitteen käsittelyä ennen kaavan hyväksymistä.
Tämä tuskin olisi
muuttanut lopputulosta, mutta jälkikäteiselle jossittelulle olisi jäänyt
vähemmän tilaa. Aloitteet ovat ideoita eikä niitä Naantalissa yleensä
sellaisenaan hyväksytä. Mutta suhtautuminen Kai Silvanin esitykseen on asenteellista
ehkäpä siksi, että hänen esiintuomat aiheelliset huomautukset kaavan
ristiriitaisuuksista ovat olleet liika herkkähipiäisille kaavan runnaajalle.
Kaupunginjohtaja ehdottaa, että aloite merkitään käsitellyksi.
Idean mahdottomuutta perustellaan
lukemattomilla syillä, eikä niissä osoiteta arvostusta paljon työtä ja vaivaa
nähnyttä kansalaisaktiivisuutta kohtaan.
On nimittäin keskeisiä kysymyksiä meidän liberaalidemokratian säilymisen
kannalta, tuntevatko kansalaiset, että heitä kuullaan ja että heidän osallistumiselleen
annetaan arvoa.
Kai Silvan innostuvana ja nopeasti syttyvänä voi olla hankala kaveri
byrokratialle, joka luonnollisesti pitää reviiristään kiinni ja loukkaantuu
helposti. Vaikka tämä on ymmärrettävää, niin näin ei saisi olla, vaan pitäisi
muistaa julkisen toiminnan palveluluonne silloinkin kun sapettaa.
Olen seurannut tätä tapausta sivusta ja siksi, että olen
arvostanut Kai Silvanin harrastusta kaupunkirakenteellisiin kysymyksiin. Hän on
perehtynyt aiheeseen monipuolisesti ja on oivaltanut ajan merkit. Hän ymmärtää
kaupunkimaisuuden olevan niin maailmassa, muulla Suomessa, mutta ei Naantalissa
vallitseva suuntaus. Hän ei ole
ymmärtänyt keskustan matalaa rakentamista eikä sitä, että keskustaa ei
tehokkaasti laajenneta.
