Kielen korruptio johtaa totuuden eroosioon.

KokokuvaTS20170614

– Halla-aho tulee
esittämään asian niin, että puolue hajotettiin ulkopuolelta eduskuntaryhmän
hallituskiimaisten jäsenten suosiollisella avustuksella. Hän tulee repimään
tästä asetelmasta kaikki mahdolliset sympatia- ja uhripisteet.

– Uskon, että yksi poliittisesti painavimmista syistä nyt
tapahtuneeseen löytyy EU-politiikasta. Kun hallituksen ratkaistavaksi on
tulossa EU:n puolustusyhteistyön ja unionin yhteisen turvapaikkapolitiikan
kaltaisia asioita, olisi EU-kritiikissään arvaamattoman puolueen hallituksessa
olo ollut ulkopoliittinen riskitekijä.

Yllä oleva lainaus TS:n kolumnista, jonka on kirjoittanut Turun yliopiston
eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä otsikkona Pragmaattinen luovuus.

Kun on kysytty, että mitä tarkoitan tai mitä kritisoin, niin selitän:

Tämä on perustuslaillisesti – kuten Jokisipilä itsekin lausui – epäselvä tilaanne, jossa erilaiset kiipeilijät ja pahantiedon levittäjät toimivat lopputuloksella, joka Vainion pilapiirroksessa näkyy.
Tätä tutkija nimittää käytännölliseksi luovuudeksi antaen toimelle  hyväksyttävän jopa ihailtavan kielellisen muodon.

– PS-puolueen valmistautumattomuus aggressiiviseen
kaappaukseen johti Jyväskylässä myötähäpeätä herättävään näytelmään, joka
muistutti sekä Kummelia että Teiniliiton liittokokousta. Seurauksena
poliittisen historian muistiin vuosikymmeniksi jäävä draama. Ritva Elomaa todistaa
puoluepakoa jo toisessa polvessa…

Yllä oleva lainaus on vapaan esiintyjän Markku Heikkilän vastaus kysyttäessä kommenttia tapahtumaan TS:ssä

Eduskuntatutkimuksen tutkijat  menivät tätä tapahtumaa kuvatessaan SDP:n haajannukseen 1950-luvun lopulle asti eivätkä monet muistaneet / halunneet muistaa SMP >>>SKYP 1970-luvun alun vaiheita.
Näitä tapahtumia yhdistää silloisen vallankäytön mestarin presidentti Urho Kekkosen osallisuus prosesseihin.

Turun Sanomien pääaukeaman kauvakaappaus kertoo ja vastaa kysymykseen tieteellisen analyysin, journalismin kuvankäytön, vapaan miehen lausuntojen ja totuuden välisestä suhteesta.
Heikkilä ja Jokisipilä voisivat vaihtaa paikkaa ja pilapiirtäjä olisi siirrettävä toimitussiuhteeriksi. Ja tämän pelin hämähäkin eli  pääministerin kuvan teksti voisi kuulua:Hyvin menee herrat nauraa.

Mutta kyllä kansa tietää ennen pitkää ja  huomaa, että on Suomessa puolueitakin, jotka eivät ole näihin sotkuihin sekaantuneet.
MR

14.6.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa