Post festum, tunnelmissa pyydän kiittää tämän palstan kautta
onnittelijoitani ja tervehdysten
lähettäjiä.
Tällaiseen pysähdyksen hetkenä saa luvan katsoa taakse, eteen ja sivuille, joka
tärkein suunta: Kuka vierelläs on – kysymyskin saa vastauksen.
Jätän tässä lähimmät ja henkilökohtaisemmat bilateraalisuuden piiriin.
Ja sitten vähän virallist, mutta erittäin torellist:
Naantalin valtuusto yllätti antamalla 42 suukkoa. Kiitos
kaikille ja erityisesti valtuuston ilopillerille, ensimmäiselle varapuheenjohtajalle Elina Salokankaalle sekä suukoista että
suukosta. Mieleen sitä tulivat kouluajat ja Vilma Läiken kipsa, jossa näitä makeita myytiin nimellä, – jota ei
sovi käyttää – pusuina
Ja kun sitten silmäni nostan lahjonnan jälkee, niin
näen pitkäaikaisimman koulutoverin Sirpa
Viran os. Salosen valtuuston yleisönä. Sirpa itsekin oli pari kautta
valtuustossa, sekin tuli mieleeni. Mutta ennen muuta muistan häntä
kiitolisuudella ja vaikka sanoinkin, että kaikkea en kerron, niin kerron kuitenkin,
että ilman Sirpan hienoa vihreää Pelikan lyijytäytekynää ei koulunkäynnistäni
olisi tullut mitään.
Kaverit olivat keksineet tuoda lahjaksi venepaikka N:ro 1 kilven ja itse kaupunki sitten yllätti
antamalla lahjakirjan, jonka ”arvo nousee sitä käytettäessä”, kuten
lahjoituspuheenpitäjä Markku Tuuna
asiaa luonnehti; se oli elinikäinen käyttöoikeus paikkaan, jossa veneeni on
vuodesta 1979 lähtien toimittanut myös paikalla ollessaan suuren puoleisena
roskakorin tehtävää.
Sunnuntai-iltana NTY:n yleisen kokouksen
aikana juotiin varaslähtökahvit. Siinä yhteydessä yllä olevaan teemaan liittyen
Sirpa Hagsberg valtuustoryhmän
puolesta ojensi lahjaksi paukkuliivit. Ilahduin huolimatta toiveiden vastaisesta toiminnasta kovasti siitä, että toverit haluavat, että pysyn
pinnalla …. tai sitten kyse on siitä, että haluavat varmistua ……
Omaiset, sukulaiset ystävät ja tuttavat vuosien
varrelta olivat koonneet kirjasen suureksi yllätyksekseni. Kirja vaikutti suorastaan
hienolta ja ensilukemalta huomasin totuuden toisen säännön paikkaansa pitävyyden:
Ensimmäinen sääntöhän on, että ihminen kestää harvinaisen hyvin kanssaihmisten
vastoinkäymisiä ja toinen on, että tuntuu helpolta sietää itseensä kohdistuvia runsaitakin
ylisanoja.
Ja uusi kolmas sääntö on, että muista aina, että päivät ovat peräkkäin ja että
turhat luulot karisevat tovereiden, kavereiden kanssa työtä tehdessä tai viimeistään
kotona.
Ja siunatuksi lopuksi: Kyllä: Vanheneminen on taidetta, jos vaan voimia
riittää.
9.2.2016 MR
Ps. Onnea selvästi nuoremmalla koulutoverilleni Raimo ”Räksä” Tossavaiselle 70-vuotis päivän johdosta.
