Viisi vuotta sitten sain mahdollisuuden puhua Naantalin
eläkeläisten äitienpäivänä.
Kerroin sodan jälkeisistä vaikeista ajoista ja siitä, että synnyin kuten pari hyvin menestynyttä koulukaverianikin Helena ja Keijo ihan paljainjaloin Naantaliin.
Tätä asetelmaa kommentoin tuolloin vuonna 2013 seuraavasti:
Nykyisten sotesotkujen aikana on vaikea ymmärtää tuolloin
vallinneita olosuhteita ja sitä miten silloin on onnistuttu ja uskallettu. Ehkä
vielä vaikeampaa on käsittää, miksi pitäisi niin paljon kaikkea muuttaa, kun
vaurautemme on kasvanut valtavasti, ja kun tämän päivän uutisiin kuulu
tutkimustulos, joka osoittaa, että Suomi paras paikka synnyttää. Viime kesänä
valmistuivat Naantalin Terveyskeskuksen
neuvolan uudet tilat ja henkilökuntaa on tarpeeksi. Sekään ei auta Naantalissa.
Meillä näyttää olevan tilanne on sellainen jo toista vuotta peräkkäin, että
syntyvyys on kuolleisuutta pienempää.Mistä se sitten kiikastaa? Ei rahasta ei rakenteista.
Epävarmuudestako?. Mutta ehkä kannattaa vähän miettiä myös asenteellisia ja
henkisiä tekijöitä. Ei syyllistetä, eikä palata menneeseen. Mutta pysähdytään.
Ja toden totta on pysähdytty; syntyvyys on entisestään
laskenut ja kuten tällä palstalla on kerrottu, että tällä
tahdilla vuonna 2045 Naantalissa ei synny enää yhtään lasta.
Yllä uskalsin arvioida, ettei kyse ole rahasta eikä
rakenteista tai johtuuko tilanne epävarmuudesta? Näyttää siis siltä, ettei
korjausta ole aikaan saatu eli ehkä sittenkin pitää myös tehdä muutoksia: Rakenteita on muutettava ja rahaakin pitää panostaa tekemällä
korjauksia perhevapaiden, lasten päivähoidon ja varhaiskasvatuksen
piirissä. Epävarmuuden tilalle on saatava luottamus ja tulevaisuuden usko.
Elämä on sellaista, että ”takuuvarmaa” tulevaisuutta ei voi luvata.
Mutta tavoitteeksi voidaan asetaa sellainen yhteiskunta ,
jossa yksilöiden ja yhteiskunnan yhteiselo luo riittävän turvallisuuden, tiedon
siitä, että yhdessä tulevaisuudesta selvitään.
Ja vanhanaikaisesti sanon, että äitejä pitää muistaa!
Terveisiä Saimaalta!
