Todellisuudessa meillä ei ole
syytä kiittää Neuvostoliittoa muusta kuin siitä, mitä se ei ole meille tehnyt.
Näin Raija Oranen antaa J.K. Paasikiven
lausua kehuttuaan ensi itse vasta kuollutta Josef Stalinia ja luettuaan
Urho Kekkosen vielä maireammat arviot generalissimuksesta. Hirmuinen mies-kirjan teksti jatkuu:
Kahdesti Kekkonen perui
hallituksensa eron. Hän lähti ajamaan deflatorista, ankariin säästöihin
perustuvaa ohjelmaa: palkkoja, hintoja ja julkisia menoja leikattiin, jotta
vientiteollisuuden kannattavuus paranisi. Siitä ei suuri ilo irronnut ja
hallituksen ero seurasi kesäkuun 1953 lopussa.
Tuntuiko tutulta?
Historiallisesti
arvioiden, voisi väittää, että Urho Kekkosen Onko kansakunnalla varaa vaurastua- linja on Juha Sipilän nykyisten pyrkimysten innostajana. ”Siitä ei suuri ilo
irronnut”, on kirjan arvio Kekkosen silloisen politiikan onnistumisesta.
Onko se enne nykyhallituksen
kohtalosta ?
Hallitukset olivat Paasikiven
aikana lyhytaikaisia. Politiikan suuntaakin vaihdettiin yhtenään. Kuten tiedetään, oli Kekkonen liukasliikkeinen ja
määrätietoinen presidentti pyrkimyksissään ja niinpä jo seuraavana vuonna Urho
Kekkonen oli taas muodostamassa uutta hallitusta ihan muilla ideoilla.
Yksi
niistä oli SDP:n ajaman Nesteen
öljynjalostuksen perustaminen Naantaliin.
Mikko Rönnholmin juttu Raija Orasen Hirmuinen mies-romaanista on kirjoituksia palstalla.
