Luin Anne Brunilan
jutun Hesarista. Talouspolitiikan teoreettiset taitajat löytävät syyn poliittisista
päättäjistä. Ja niinhän se on, että lopullinen ratkaisu on päättäjän, mutta
kuinka moni niistä, jotka tietävät, sanovat sen ääneen silloin, kun sillä olisi
vaikutusta ollut.
Brunila toteaa, että Matti Vanhasen hallitusten aikana
siirryttiin katsomoon eikä lähdetty toimimaan niiden asioiden puolesta, jotka oikeaksi
todettiin. Jälkikäteisviisauden tukevalta pohjalta kysynkin, missä olit Anne
Brunila silloin, kun tyhmyyksiä tehtiin. En ainakaan muista, että hän olisi ollut
neuvojensa kanssa esillä. Onko niillä ihmisillä, joilla on tietoa,
vaikutusmahdollisuuksia ja uskottavuutta oikeus olla hiljaa katsomossa?
Valtion
suurimman yhtiön johtotehtävissä on yhteiskuntavastuuta erityisesti yhteiskuntavastaavilla.
Silloin olisi voinut sanoa hallitukselle suorat sanat, siitä, minkä näki oikeaksi.
Ehkä se olisi ollut käänteen tekevä. Se
olisi ollut enemmän kuin viidakossa tapahtunut perhosen siivenisku, joka
pyörittää lumimyrskyä Lapissa.
Tietenkin Brunilan juttua kommentoi Timo Soini, mutta myös Mia Petra Kumpula
Mipe Kumpula on sanavalmis, terhakas, mutta lausunnot eivät helpolla avaudu. Pistän maalauksen
ja kysymysmerkin kohtaan joka askarruttaa.
- ”Brunilan
analyysi osuu monin osin oikeaan. Ottaen huomioon, kuinka monta maata
neuvottelupöydän ympärillä on, demokraattinen päätöksenteko on
onnistunut ihan hyvin ?. Monesti ’markkinoiden’
toive on nopeammat reagoinnit, eikä niiden maltti tahdo seurata demokraattista
päätöksentekoa. Tahto yhteisestä unionista on edelleen vahva,?
mutta uusista askeleista sopiminen on kesken. - Eripura näkyy euromaissa maksajien ja
saajien kahtiajakona, valitettavasti myös neuvottelujen jälkeen
tulkintoina. Toisten lainoista ei pitänyt sopimusten mukaan kärsiä,
ja siksi Suomi on pitänyt kireää linjaa – vaikkei tästä ilman lainarahaa
selvittäisikään. Tämä vaikea aika tarvitsee tekijänsä, ei ole varaa
taloudellisesti eikä eurooppalaistuneen arjen kannalta heittää hanskoja kehään?.”
·
Niin sanon, että
päätöksenteko on ollut liian vähän liian myöhään.
·
Yhteinen tahto on
puheissa , mutta ei teoissa. Mikä on Saksan todellinen tahtotila ja mikä sitä
ohjaa? Sitä kannattaisi miettiä.
·
Ei koskaan
hanskoja kehään, mutta mitä iillä tehdään. Hygieenisesti käsitellään euroasioita
hanskat kädessä, ettei kädet saastu eikä tule fläkkejä hameeseen. Näin voi
Keilaniemen tornissa toimia ja sen olisi voinut Mipe sanoa suomeksi.
Otsikon kysymykseen vastaus kuuluu: Eivät.