Työväenyhdistyksen juhlat ja Merisali ei ollut huono yhdistelmä. Tila oli sopivan ahdas, ympäristö juhlailline ja historiallinen. Ruoka maistui ja tarjoilu pelasi!
Onnittleijoita kävi mukavasti. Kaupunki muisti Markku Tuunan puhuessa harkitun kauniisti oivaltaen historian eri vaihdeiden vaikutukset yhdistyksen toiminnalle.
Kokoomuksen Rakkaudenpolku- kyltti toi mieleen Ilkka Kantolan tokaisun, kun Kokoomus oli vaalikampanjaansa valjastanut uskon ja toivon, että jäi meille sentään rakaus. Hellstenien toisenlainen lahja oli mukava vastaanottaa.
Myös seurakunnan, kirkkoherran, Keskustan, Perussuomalisten ja Kristillisten tervehdykset tuntuivat mukavilta. Meripelastajien yllättäviltä ja naapurikuntien yhdistysten sanoma tutntui ihan oikeasti toverillisilta.
Ohjelma kulki NTY:n puheenjohtajan Mikko Rönnholmin juontamana siten,että se alkoi 1894 sävelletyllä Oskar Merikannon Työväenmarsiilla ministeri Pertti Paasion johtaessa yhteislaulua. Juttu kulki siten, että TTY:n soittokunta soitti, Leena Salon ja Heikki Saari lauloivat sekä Sofia Aho lausui historian kulun kohtia lähentäen.
1894 alkaen tähän päivään päättyen historiaa kuvattiin tarinan pätkinä, johin liittyi muistoja ja mieleen jääneitä tapahtumia sekä kuvia, joiden keräämisessä ja pyörityksessä oli Jocke Leino apuna.
Me oomme sanakreita kaikki oli yhteenveto. Palataan historiikkiin erikseen.
Puheenjohtaja Antti Rinteen juhlapuhe oli hänen oloisensa ja siinnä oli sopivassa suhteessa menneseen katsomista ja nykypäivää. Puhe on kirjoituksia palstalla.
Varsinaissuomalaisten laulu, jonka kolmannessa säkeistössä lauletaan ajan tuomista uusista aatteista oli päätös ja sitten me juhlittiin.
