Olisi vain kiire, mutta kun on hätä.

E18YVA20160513

E18 tien YVA-suunnitelma on käynnistynyt.
Se ottaa aikansa ja vasta ensi
vuoden puolella on odotettavissa yleissuunnitelman hyväksyminen. 

Sen jälkeen
sitten alkaa se vaikein eli rahoituksen hakeminen.

Nyt välittömästi olisi Suomessa tarvetta
investointeihin.
Naantalin pään Vanton- Kaanaan väliset kaistajärjestelyt ja Luolalan
eritasot olisivat mitä luontevimpia
kohteita. Olisikin toivottavaa, että joustavuutta löytyisi ja voitaisiin edetä
vaiheittain parantaen kohteita siten, että ne sopivat lopullisiin
suunnitelmiin.
Hankkeet ovat sopivasti osa esimerkiksi oheisen kuvan mukaisen vaihtoehto 1 A:n rakenteista

Kaupunginhallitus antaa ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
seuraavan lausunnon:

Kaupunginjohtaja esittää Kh:lle, että lausuu yleiseltä ympäristön kannalta ja
erityisesti hankkeeseen liittyen seuraavaa:

Arviointiohjelmassa on selkeästi tuotu esiin millaisia vaikutuksia
tiehankkeessa on tarpeen arvioida. Arviointiohjelma täyttää YVA-lain sille
asettamat vaatimukset ja kattaa keskeiset YVA-menettelyssä selvitettävät asiat.

Naantalin kaupungin osalta etenkin hankkeen melu-, ilmapäästö- ja
luontovaikutusten huolellinen selvittäminen on tärkeää. Jatkosuunnittelun kannalta
tulee selvittää ja määritellä toimenpiteitä, joiden avulla haitallisia
vaikutuksia voidaan ehkäistä, rajoittaa ja poistaa.

Tien eri linjausvaihtoehtojen estevaikutukset asutukselle ja
yritystoiminnalle tulee tunnistaa ja negatiivisia vaikutuksia on pyrittävä
vähentämään riittävillä ja sujuvilla rinnakkaistieyhteyksillä sekä
autoliikenteen että kevyenliikenteen osalta.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että Naantalin kaupunki:

  • pitää
    tiesuunnitelman laatimista erittäin tärkeänä niin maankäytön kuin ympäristönkin
    kannalta. Liikenneturvallisuusongelmat ja liikenteen ruuhkautuminen ovat
    jo nyt vakavia ympäristöuhkia etenkin Naantalin alueelle sijoittuvalla
    arviointiohjelma-alueella.
  • kiirehtii
    YVA-menettelyä ja sitä, että Naantalin alueelle voitaisiin mahdollisimman
    nopealla aikataululla suunnitella toteutettavaksi tarvittavat
    kaistajärjestelyt ja eritasoratkaisut, jotka sijoittuvat nykyisen
    tielinjauksen kohdalle
  • pitää tärkeänä,
    että YVA-arviointiin varataan riittävät voimavarat, jotta arviointi ei
    tule esteeksi tai viivytä kohtuuttomasti välttämättömien
    liikennehankkeiden toteuttamista.

16.5.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa