95 vuotta sitten syttyi punainen lamppu Helsingin Paasitorniin
vallankumouksen alkamisen merkiksi.
Siitä on kulunut aikaa ja Naantalin punakaartilasten nimin varustettu tuon
vallankumouksen seurauksena kuolleiden muistomerkki on jo seisonut kohta
kymmenen vuotta kirkonmäellä tuon suuren tammen alla.
Vastikään Ruotsin vallan Suomeen jäkättäneestä perinteestä kertova tv -juttu arvioi,
että Ruotsin vallan alla emme olisi joutunet kansalaissotaan.
Olisimmeko itsenäistyneet? On siten toinen kysymys. Kontrafaktuaalisen tutkimus
voisi olla mielenkiintoista. Pyrittäisiin selvittämään, että jos olisi tehty jotain muuta, kuin tosiaasissa tehtiin, niin
mitä siitä olisi seurannut. Minusta
tuntuu, että pikainen oma arvioni päättyy tulokseen: Tuskin tai ehkä.
Tuo aika kiinnostaa yhä ja niinpä sain soiton eilen Heikki Lindgreniltä, 35, joka oli
kiinnostunut keskustelemaan aiheesta. Sovimme jatkavamme aiheesta. Jouluna sain
Urpo Alholta kirjasen,: Kolme
ihmiskohtaloa Paneliasta. Urpon oma viesti oli, että kertomus voisi olla hänen isoisästään.
Kimmo Ahon on isoäitinsä Ida Karken
kokemuksiin päässyt käsiksi kirjailijaksi kohotetun Ida Saarisen tekstien kautta. Yksi lainaus on kommenttia kohdalla.
Ajan historia kirjoissa esiintyy naantalilainen punakaartilainen Nestori Aallon tarina, jonka Jorma Levonen oli havainnut lukiessaan
aiheeseen liittyvää kirjaa.
Kirjoitan nimillä ensisijaisesti siksi, että historian
vaikutukset ulottuvat pitkälle ja vieläkin tuon ajan tapahtumilla on vaikutusta.
Siinä on jotain koskettavaa, ajatuksia herättävää.
Olen itse saanut läheisen yhteyden aiheeseen, koska isäni Armas Rönnholm oli – kuten hän itse sotaa
kutsui – kapinassa mukana. Ehkä varhaisin
aiheeseen liittyvä kokemus oli poikien sanaleikki Sano kanki ja kun sanoin kanki
, niin toinen vastasi, sun isäs on vanha
vanki. Vastauksen liittyi tietenkin asianmukainen nauru. Vankihan oli
omassa mielessäni pelottava pahantekijä
ja renttu. Kun isäni taas ei kuvausta vastannut, oli vaikea ymmärtää. Äitini
sitten valisti, että kyllä isäsi on vanha vanki – punavanki. Ja niinpä taisin
ensimmäistä kertaa kuulla kansallissodasta, vankileireistä ja tuomioista.
Jälkeenpäin samasta aiheesta punikin kakaraksi haukuttuna olin jo paremmin
varustautunut . Harmitti ja kiukuttikin, mutta ei hävettänyt.
