Juha Sipilän kysymyksissä kiinnostaa erityisesti
euro-alueen hoidon kirjaus. Joissakin
lehdissä arvioitiin siinnä olevan korkea kynnys Perussuomalisille.Ei ole. Näyttää
siltä, että kohta on Timo Soinin käsialaa. Kohdassa lukitaan Suomen asema niin
tiukasti, että siinä on tekemistä. Tästä seuraa, että Suomesta tulee hankala maa,
kivi kengässä. Olemme ongelma, emme
ongelman ratkaisija..
Antti Rinne on lentänyt pari kertaa Ylen toimesta ansaan:
Vaalitentissä hän haukkasi Haglundin povitaskun syötin tunnetuilla seurauksilla; Rapala meni väärään
kurkkuun koko vaaliväittelyn ajaksi.
Nyt hän joutui Ylen
niin kutsutun avoimen journalismin ”uhriksi”. Ensinnäkin hän ei ole vielä oppinut:
Tällä kerralla ei taida olla apua sananmukaisesti Jutta ja Antti huomioon ottaen entisen puoluesihteerin Taavi Tainion ohjeesta: Pysykää erossa
toistenne vaimoista, niin puolue välttyy linjaristiriidoista.
Tai sitten on, jos Tainion ohjeen lukea siten, että henkilökohtaiset asiat verhotaan linjariidoiksi.
Siitä on tietenkin kysymys.
Selittäminen ei ole koskaan parantanut mitään
asiaa. Enkä usko nytkään niin käyvän. Olisikohan tilanne jo sellainen, että pitäisi, kun ei muu auta, puhua totta?
Ps. Tämän kirjoituksen jälkeen luin kolumnin, jota referoin:
Vaikka Populistien aalto on ohittamassa huippunsa,
ne jättävät katkeran perinnön näin otsikoi FT:ssä Tony Barber .
Hän käsittele ilmiöt maa maalta ja
esimerkkinä lamenemisesta on Suomi:
Jotkin (antiestablisment) vanhojen
puolueiden vastaiset puolueet ovat
pehmenneet kuvaansa niin paljon, että heillä on toinen jalka hallitus kammareissa.
Otetaan esimerkiksi perusuomaliset (nykyisin englanniksi Finns) tunnettiin
aikaisemmin Perussuomalaiset (True Finns) . Vuonna 2011 puolue haukkui apupaketit
hädänalaisille euroalueen maille. Nyt se
paikkamäärältään toiseksi suurin puolue,
jota pyydetään liittymään perinteisten puolueiden koalitiohallituksen.
Onhan se hävytöntä, että me kaikki olemme persuja ja tai vain persut ovat suomalaisia. Kumpikaan ei käy laatuun.
