Philip Stephens kirjoittaa Syyriassa
kuuluvan kaiut Euroopan 1600-luvulta, kolmekymmentä vuotisen sodan ajalta.
Jolloin protestantit ja katoliset sotivat raakalaismaisesti nk. uskon sotia, joihin
liittyi suuria voimapoliittisia intrigejä.
Samoja vertauksia on esitetty ja osoitettu,
että taas ollaan puhdasoppisuuden nimissä särkemässä kuvia: Isis hävittää monumentteja
kun meillä kalkittiin kirkkojen seinät. Sitä nimitetään yhden jumalan
uskontojen – älköön sinulla olko muita jumalia – keskuudessa ikonoklasmiksi.
Stephens selittää monimutkaisia
asetelmia, jossa katolisen kirkon valta-asemaa vastaan noustiin Saksan (Böömin) protestanttien aloittamassa
kapinassa. Sotaan liittyi myöhemmin mm:ssa ruotsalais-suomalaisten joukkojen ja
sittemmin koko Eurooppa. Lopuksi katolisen Ranska taisi korjata parhaan potin
uudesta järjestyksestä, joka syntyi
Westfalenin rauhassa 1648.
Lähi-idän tilannetta Stephens erittelee
kolumninsa lopuksi seuraavasti:
Teheranin pyrkii säilyttäminen Assadin
hallinnon vallassa osana strategiaa, jonka
avulla Iranin työntää vaikutusvaltaansa syvälle arabimaailmaan. Saudi-Arabian
ja Persianlahden monarkiat haluavat vastustaa, sillä he pelkäävät jäävänsä Iranin mottiin. Nämä sunnivaltiot haluavat, että Isis lyödään, mutta ei Teheranin voittoa. Ja tässä on vain muutamia tekijöitä huiman
monimutkaiseen konfliktiin.Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten
yleisenä intressinä on alueellisen vakauden palauttaminen ja Isis tunnutuksellisuudesta
luopumista ja että uskonto antautui reaalipolitiikalle.Gordionin solmu on taistelu Iranin ja
Saudi-Arabiavälillä, mutta ratkaisu edellyttää myös, että tunnustetaan Venäjän intressit ja Turkin pelot. Mahdotonta, sanovat monet.
Ehkäpä. Mutta ennen kuin se tapahtuu, nykypäivän Syyrian elää kauhun valassa kuten
Saksassa 1600-luvulla ja Isis tarjoilee taivaan
iloja kieroutuneille uskonsotureille.
Meillä kotona jo lapsuudessa
puhuttiin, että öljy tekee Lähi-idästä ruutitynnyrin. Kuwaitia ei olisi
lähdetty sotilaallisesti pelastamaan ilman öljyintressiä.
Saddam Husseinin raakuudet olivat öljyä
vähäisempi tekijä Irakin sodassa.
Nyt maailma on muuttunut. Barak Obama on
periaatteessa mielellään erossa maansodankäynnistä, mutta päätöstä helpottaa USA:n öljyomavaraisuuden
kasvu.
Martin Wolf on kolumnoinut uudesta
alahaisen hinnan öljytaloudesta ja sen vaikutuksista. Lähi-itään hän viittaa
selkeästi:
Vuoteen2035mennessä KiinatodennäköisestituoneljäsosaaIntialähes90prosenttia öljystään. Ei vaadi siten
erityistä päättelykykyä olettaa,
ettäYhdysvaltainintressi
Lähi-idänvakauttamisessapieneneekun taas
KiinanjaIntian vastaavasti nousee.Geopoliittistenseuraukset
öljytaloudesta voivat ollasyvälle
käyvät.
Lähi-idän rauhoittaminen on
tärkeä tavoite. Mutta tässä kuitenkin puheet ja teot ovat kaksi eri asiaa.
Puheissa ollaan kovina Lännessä niin kauan kuin terroriteot ovat mielessä.
Tilanteen rauhoittuminen ja toimintapaineiden lasku kääntyy kovin helposti
kansallisten ahtaiden intressien vaalimiseksi. Ja siksi kolmikymmenvuotisen
sodan kaikuna voi olla, että kärsimme asetelmasta kauan. Siitä taas seuraa,
että Euroopan olisi löydettävä yhteinen linja pakolaisten hoitamiseksi ennen
kuin pakolaisasia ottaa yliotteen järkevästä kansallisesta politiikasta.
