Työväenliike. nyt –
tapahtuma Tampereella oli hyvin järjestetty ja sen ohjelma sopii l
yleisölle. Puheita oli tultu kuulemaan. Sen voi havaita väen liikkeistä. Mutta
kyllä ohjelmakin ihan perinteisin menoin maistui tällaisille ikänsä mukana
olleille. Lauluorkesteri Jean S sen laulusolistina Jutta ja Aikuinen nainen oli elämys. Minkä taittelijan politiikka onkaan vienyt.
Tarja Halonen osaa
ottaa yleisönsä ja tietenkin hänen asemansa onkin helpompi siksi, ettei itse
suorastaan vastaa vaaleissa puheistaan. Hän on kuitenkin solidaarinen ja
ymmärtäväinen, vaikka vähän riveistä ja niiden välistä heijastuukin kysymys
olisiko voitu tehdä toisinkin ja ehkä voisi kuunnella herkemmällä korvalla kansaakin.
Hän ei sitä maininnut ääneen, mutta minulle mieleen tuli, että kokemuksen mukaan piru piilee yksityiskohdissa,
olisi hyvä pitää mielessä. Tarja Halonen
on luonteva esiintyjänä ja hän saa kontaktin yleisöön eikä se johdu pelkästään
sukupolvesta.
Jutta Urpilaisen puhe
on enemmän esiintymistä. Siinä on hiottua sisältöä ja puhe on kuuluvaa, julistavaa.
Mutta erityisesti Tarja Halosen jälkeen hänen sanomansa ei tahdo tulla perille.
Ja vielä vaikeampi oli Jouni Backmanin D-puhe Demokratia + digitaali- puolueesta.
Se oli seminaariesitelmää eikä puistopuhetta.
Puolue on
vastuunkantaja ja linjastaan kiinni pitävä kokonaisuuksien hallitsija, oli se
sanoma jota puolueen johto yritti viestittää.
Se on helppo hyväksyä, mutta sen kääntäminen kannatukseksi onkin vaikeampaa silloin,kun yksityiskohdat tökkivät. Ja siitä nyt
on kysymys.
Oheinen kuva ehkä kertoo jotain: Puheenjohtaja pienenä suurten
rakennelmien keskellä.
Pikkujuttu, mutta ei
vähäinen, oli puolueneuvoston puheenjohtajan Pia Viitasen terveiset Turun
Varissuolta. Siellä oli lämmin henki ja Pia itseään lähiöministeriksi kutsuva muistuttikin, että 1,5 miljoona
ihmistä asuu lähiöissä, joihin olisi kohdistettava asuntopoliittisia toimia. Ne
toimet osuisivat myös niille, joilla tarvetta on muistakin syistä.
Pia on Hervannasta ja puistopuheisissa paikalla olleille kehuin, että olin
Hervannan syntyy vaikuttamassa silloin 1960-luvun lopussa,
kun Teknillisen Korkeakoulun ylioppilaskunta ei Hervantaa hylännyt, kuten
Yliopiston opiskelijat tekivät.
Työväenpuolueen jalkareitti
puistosta Väinö Linna aukiolle kulki kivetystä pitkin, jossa oli mm:ssa
seuraava teksti:
Iltamat
ja työväenlaulu ja Erkki Tuomiojan esitys Forssasta nykypäivän keskinäis riipuvuuden maailmaan päättivät
Tampereen tilaisuuden.
Eki on luennoitsijana helposti kuunneltava ehkä jopa sujuvuudessaan
väsyttäväkin. Mutta kyllä hänellä ideaa on: Hänellä on omaa maailman katsomusta
ja vaikka se on useasti ollut oppositiohenkistä, on siihen tullut – johtuukohan asemasta tai iästä – vähän
pehmennystä eikä hänen maalitaulunsa tällä hetkellä ole puolueen johdossa,
kuten asian laita on ollut aikaisemmin.
Mutta palataan näihin asioihin joskus myöhemmin, joitakin aiheita kommentteihinkin
totta kai sieltä löytyi.
