Uusi keskinkertaisuus (‘new mediocre’) oli IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden termi, jolla hän kuvasi tulevia
näkymiä. Martin Wolf kysyy etteikö voitaisi tehdä paremmin ja että pitäisi tarjota hyvin harkittu
reformiohjelma niin kehittyneille kuin kehittyville talouksille.
Taustana on se, että USA kasvaa ja
toivoa on kehittyvissäkin talouksissa vaikka erilaisuutta sielläkin on.
Sen
sijaan murheenkryyni on suurin talouslalue Eurooppa. Martin Wolf kirjoittaa:
Euroalueen tilanne on valitettavasti
erilainen. Saksa, kaikkein luottokelpoisimpana maana maansa on edelleen
riippuvainen ulkoisen kysynnästä. Se vastustaa myös pitkälti epäsovinnaisia rahapolitiikkaa,
joka voi edistää kysyntää. Ja vieläkin voimakammin se vastustaa finanssipolitiikan
käyttöä niin kotimaassa kuin sen valvomalla euroalueella. Se toivoo, että ”rakenneuudistusten”
magiikka herättää eläimellisen hengen – huolimatta siitä, että Saksan omat viime
vuosikymmenen rakenteelliset uudistukset ei sellaista aikaan saaneet.Berliinin vaatimuksesta euroalueen on
tullut taistelukenttä niukan kysynnän vallitessa otsakkeella
”kilpailukyky”. Tämä kyvyttömyys siirtyä pienen avoimen talouden älyllisistä
puitteista mantereen laajuiseksi tekijäksi on itraagista. Kriisin uusiminen on
mahdollista, kun otetaan huomioon riski, että joukkolainojen – nyt hillityllä
tasolla olevat korot – alkavat taas nousta.
Angela Merkel
pitää kiinni tiukasta budjetista ja perustelee esimerkillisyydellä. Aikaisemmin
tällä viikolla Wolfgang Münchau
varoitteli, ettei Saksaan kannata panna toivoa, koska sillä ei ole työttömyyden
painetta ja koska sen kotimainen politiikka ei salli muutosta sen paremmin raha
kuin finanssipoltikkaankaan.
Olen edelleen ehkä naiivi tai – kuten Tuomioja, joka
historiaa varten kirjoittaa – kun uskon, että Suomen pitäisi nyt olla
aktiivinen ja olla Saksan kanssa eri mieltä Euroopan linjasta.
Ainakaan sosialidemokraattien ei pidä
olla tämän tuhopolitiikan aisankannattajana.
