Helsingin ja Turun Sanomissa
oli tietenkin superjuttuja Supercellistä. Eikä tämä ole mikään Murmanskin Sini
Saarelan superselli, josta Ylessä
viihteessä irvailtiin.
, Tässäkin totta kai kommentoidaan suurta ja innostavaa uutista, ei peliteoriasta ja pelitekemisestä.Kuva TS:n verkkosivuilta on hyvä esimerkki siitä. miltä lehdet ovat näyttäneet. Mistä on kysymys, siitä on kirjoitettu paljon; aloitetaan Hesarin sunnuntaisivuja :
Ovista ja ikkunoista oli otsikkona ja ingressinä:
Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja
perustivat peliyrityksen kolme vuotta sitten. Tällä viikolla he saivat siitä
satoja miljoonia euroja. Nyt he laittavat hyvän kiertämään.
- Supercellin
menestyksestä hyötyvät myös suomalaiset veronmaksajat. Yhteisövero
maksetaan Suomeen, ja kaupasta syntyy muhkea pääomatulopotti.Verotuloja
kertyy tänä vuonna noin 260 miljoonaa euroa.
Paananen ja Kodisoja ovat ilmoittaneet, että yhtiö maksaa veronsa
jatkossakin mielellään juuri Suomeen. Tästä myös osakassopimus pitää
huolen. Myös Tekesin myöntämät investointilainat on maksettu jo takaisin,
vaikka ei olisi tarvinnut.Verojen lisäksi he aikovat laittaa rahan
kiertämään Suomen taloudessa. Kaksikko aikoo ryhtyä sijoittamaan
rahojaan suomalaisiin kasvuyrityksiin.
”Ei pelkästään peliyrityksiin. Sellaiset firmat, joista voisi
teoriassa tulla uusia Facebookeja tai Googleja, ovat lähellä sydäntä”.
Paananen sanoo. -
- Ehkä juuri
tällaisen tarinan Suomi tarvitsee syksyllä 2013. Jos se olisi vähän
samanlainen valo kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun tunnelin
päässä loisti Nokia. Tämä on erilainen valo, aivan varmasti. Yritys,
joka ei edes halua palkata liikaa väkeä. Taskulampun valokeila, kenties. Mutta valo kuitenkin.
Tarvitaan
tietenkin ja on hyväksi, että on hyvääkin. Kyllä tästä kurjuudesta ja
kestävyysvajeesta saarnataan liian kanssa, jopa niin, etteivät nekään joilla varaa
on, uskalla edes kaljalla käydä.
Tällaisissa tapauksissa pelottaa se tutuksi tullut ilmiö, että jäädään
odottamaan kaiken ratkaisuksi juuri muita tällaisia ja sitten kun maailma ei
– simsalaplim napautuksella – muuttunutkaan, niin muutaman vuoden päästä ilkutaan, eihän siitä
sitten mitään tullutkaan. Ja tavallisesti lisätään,kuten taisin sanoa. Nokian
tapauksesta löytyy hyvä malli: Ensin nostetaan ylös jumalaisiin korkeuksiin ja
sitten sotketaan maanrakoon.
Turun Sanomien kulttuuripäätoimittaja Riitta Montolla on omat visiot, joissa on itsenäistä omaperäisyyttä:
- Diplomi-insinööri Paananen nimittäin arvioi lehdessämme tänään, että
humanististen aineiden vahva asema Turun yliopistossa on pelialan kannalta
hyvä, koska näin syntyy sisältöosaamista. Näkemyksiä luetaan varmasti
tyytyväisinä sekä Turun yliopistossa että Turun ammattikorkeakoulussa, joka on
jo vuosia kouluttanut pelialan osaajia.
Tämä on oikein ja kohtuullista. En kuitenkaan jaksa olla
mainitsematta, että on hyväksi, että on erilaisuutta. Tarkoitan, että humanismia
tarvitaan ja yliopistojen täytyy olla monipuolisia eivätkä ne saa olla kiinnostuneita
vain nopeista voitoista ja välittömistä hyödyistä. Mutta ei sekään aika – eikä siitä ole kauan –
ollut viisasta, jolloin kaikkea soveltavaa pidettiin sopimattomana.
R
Riitta Monto jatkaa vanhuusaspektista ja lainaa alan professoria Riitta Suhosta. Muistelen tässä taas
Geriatrian gurua Reijo Tilvistä ja vanhusaktiivia Vappu Taipaletta, joiden suusta olen
kuullut samat selkeät sävelet. Päätoimittajaa lainaa seuraavan selkeän kohdan.
Toivottavasti tämän lukevat myös sote- ja kuntasatraapit Helsingissä.
-
Pidän Suhosen tarjoamasta näkökulmasta erityisesti siksi, että se kumoaa
vallitsevan käsityksen: ikääntyneet ja vanhukset ovat taakka, jota yhteiskunta
ei kestä.
Suhosen tavoin voi ihmetellä, miksi ikääntymisestä puhutaan vain ongelmana.
Juuri korkea ikä, hyvinvointi, terveys ja toimintakyky ovat olleet
hyvinvointivaltion tavoitteita, joihin tutkimusten ja tilastojen mukaan on myös
komeasti ylletty.
Lopussa sitten ehkä aiheellisesti kriittinen sormi sojotti Janne Virkkuseen,
joka muistelmissaan on ollut jälkiviisas, ja joka on arvostellut omaa lehteään
ja hänen jälkeensä tulleita. Näin Monto:
Sen sijaan huomioni kiinnittyi viime sunnuntain tv-haastatteluun, jossa
Virkkunen kritisoi seuraajaansa Mikael Pentikäistä, nyt entinen päätoimittaja
hänkin. Suhteessa pääministeri Mari Kiviniemeen Helsingin Sanomat oli Virkkusen
mukaan mennyt ”sekaisin Marista” julkaistessaan epätavallisen otsikon Onnea
rouva pääministeri.”Ei semmoisia tehdä”, totesi Virkkunen mutta puhui itse
useissa tv-haastatteluissa huomattavan tuttavallisesti Marista ja Tarjasta
tarkoittaen pääministeri Kiviniemeä ja presidentti Halosta.
Mahtoikohan Riitta Monto oivaltaa asian varsinaisen sisällön sittenkään
oikein: Naisista voi puhua etunimellä menemättä niistä sekaisin. Pentikäisen
sekaisin menosta tuli tietenkin vakavampi siksi, että kyse oli vielä
puoluetoveruudesta eli siinä yhdistyi ihastuttava nainen ja hyvä yhteinen aate,
joka ehkä jätti kriittisyyden toisarvoiseen asemaan. Mutta kyllä kansa tiesi.