Aina välillä on huonoja aamuja ja useimmiten se on
perjantai, kun Kalle Isokallio vetää
mukamas asiantuntijana huonoa ja loukkaavaa satiiria, jota vastenmilelisesti ryydittää
ilmeillä ilveilyyn, jolla pilkataan Jutta Urpilaista . Kun siihen sitten
heitetään Putinin avioeron käsittely, niin onpa taas kansallinen yleisradioyhtiö
valistanut kansaa!
Ehkä en ymmärrä
Isokallion sanomaa, mutta se tuntuu vilisevän virheitä ja vääristelyä: itsetyytyväisyyden esityksen sisältöön kaikilta
osin puuttumatta totea:
Vakuusidea on alunperin jo edellisen hallituksen aikainen Irlannin apupaketin
yhteydessä Jyrki Kataisen tai (todennäköisesti
valtionvatkainministeriönehdotuksesta) esille nostama, toiseksi Kreikalle ja Espanjalle
esitetty vakausvaatimus oli Suomen koko hallituksen
esittämä, kolmanneksi ei ole mitään sääntöä, jonka mukaan vakuuden pitäisi
kattaa koko laina summa ja neljänneksi lainojen anteeksianto tehdään EU:ssa
yksimielisellä päätöksellä ja Suomen eduskunta ratkaise ollaanko siinä mukana
ja millä ehdoilla.
En itse ole koskaan pitänyt vakuusasia hyvänä ideana, mutta siitä huolimatta
totean, että oli melkoinen temppu saada tuollainenkin paperi aikaan. Itse olen
myös sitä mieltä, että helpotuksia pitää antaa ennen muuta pidentämällä
laina-aikoja ja alentamalla korkoja, vain siten tämä sosiaalinen ongelma, joka
on syntynyt ja joka on osaltaan luotu näillä kovilla ehdoilla, voidaan
ratkaista.
Koko kriisi on paisunut sen vuoksi, että ei ole uskallettu ottaa käyttöön yhteisiä bondeja, joiden ehdot olisivat olleet erilaiset euromaan tilanteesta
riippuen. Jos niin olisi menetelty
alusta alkaen, ei tämä kriisi olisi koskaan levinnyt nykyiseen laajuuteen eivätkä
ongelmat olisi nousseet nykyisiin mittasuhteisiin.
Tässä on tällä hetkellä sellaista ällöttävää falskiutta, jota on vaikea
sietää: Ensin luodaan Angela Merkelin
johdolla ongelma ja sitten sitä ratkaistaan Angela Merkelin johdolla
suurieleisesti. Siinä hommassa sitten pikkutekijät, kuten eurokonservatiivit
Kataisen johdolla eilen ja tänään ovat täällä Suomessa, ovat ”asiaa hoitamassa”.
Tässä ollaan vanhassa viisaan ja älykkään dilemmassa: Viisas
ei joudu ongelmiin, jotka älykäs pystyy ratkaisemaan.
Timo Soini on eri maata: Hän ei ole yrittänyt olla viisas vaan hän on iloinnut
EU:n ja euron ongelmista, eikä hän käytä älyään ongelman ratkaisemiseen, vaan
sen pitkittämiseen voidakseen kanavoidaan aiheellista tyytymättömyyttä omaksi
ja puolueensa kannatukseksi välittämättä köyhästä kansan kärsimyksistä..
Jälkikirjoitus
Luin myöhemmin Philip Stephensin kirjoituksen kansallisen suvereenisuuden halusta ja kansallismielisyyden noususta. Westfalen 1648 rauhan jälkeiseen aikaan ollaan hakeutumassa vaikkei globalisaatio oli miksikään muuttunut. Toimintavapauden käsite on vakuuttava ja samalla epärealistinen. Mutta ei näissä asioissa ole ennenkään ole hyvät perustelut ja ilmeiset mahdottomuudet olleet esteenä toimia vastoin omia ja ihmiskunnan etuja. Juhlimmehan ensi vuonna Euroopan veristen maalamansotien alun satavuotispäivää eli eiköhän ole taas aika unohtaa 1945 vuoden jälkeinen hyvinvoinnin kehitys ja kääntää pyörää taaksepäin. Stephensen jutun kuvitusta ei selitetä, mutta itse päättelisin, että siellä maan kamaralla voivat olla USA:n ja Kiinan tapaiset suuret maat ja vastaavasti ylhäällä keikumme me pienet ja voimattomat. Tätäkin kannatta miettiä, kun taas teemme valintoja:
Kannatta tutustua juttuun
http://www.ft.com/intl/cms/s/0/d1dcdb6a-cddb-11e2-a13e-00144feab7de.html#axzz2VKR4SPIX
