Vt 8 on joutunut jalkoihin. Se kuumaperuna oli Maakuntahallituksessa. Ja sotkijoita löytyy. onneksi
kuntavaalit ovat jo viikon takan eikä enempää tyhmiä ja epädiplomaattisia lausuntoja
ja profiilin nostoja enää tarvita. Kokoomus kilpailee keskenään ja kaikkien
muiden kanssa. Siinä välillä näyttää unohtuvan, että vaikka paikat täällä ovat
keskittyneet Kokoomukselle, niin ei neljänneksen voimilla saada tuloksia,
tarvitaan muitakin.
Edunvalvonnan kannalta
tarkoituksenmukaisuus pitäisi olla N:o 1.Siltä näyttää, että tähän suuntaan mennään sittenkin. Onneksi.
Naantalin tullipisteen lakkauttamiseen maakuntahallitus
antoi järkevän ja toiminnan jatkoa tukevan lausunnon. Tämä on asia, jossa
paikallisuus ja valtiontalous ovat vastakkain. Meidän velvollisuus on ymmärtää
valtionhallinnon tehostamistarpeita, kunhan pidetään huolta, että
satamaliikenne ei joudu kärsimään.
Esillä oli myös tulevan valtuuskauden palkkioiden korotus.
Paikallisesti tiedetään, että perussuomalaiset rahoittavat kaikki parannukset luottamushenkilöpalkkioiden
avulla. Keskustan puolelta oli vähän narinaa, mutta ei äänestystä, vaan ehdotus
indeksitarkastuksesta lähtee eteenpäin. Tämä on reilu ja avoin menettely.