Usko ja toivo ja siinäkö se sitten olikin

Samassa
lehdessä Saska Saarikoski selvittelee näkemystään oikeistonuoriin ja siinä
yhdessä kohdassa tulee viitanneeksi akuuttiin USA:n poliittiseen kriisin
kirjoittamalla:

• Uu­sim­pa­na tem­pauk­se­naan tä­mä po­ruk­ka (äärioikeisto USA:ssa) on­nis­tui sul­ke­maan ko­ko Yh­dys­val­tain
  liit­to­val­tion, mi­kä tus­kas­tut­taa jo mal­til­li­sia oi­keis­to­lai­sia­kin.
  Kiih­koi­li­jat ei­vät kui­ten­kaan mui­den ar­vos­te­lus­ta hät­käh­dä, sil­lä
  he esiin­ty­vät us­kos­saan var­moil­le tu­ki­jou­koil­leen ja tie­tä­vät ole­van­sa
  hy­vän puo­lel­la pa­haa vas­taan. Saska
  Saarikoski HS 13.10.2013

Uskon asioista
ei pidä kiistellä, on vanha sanonta, joka tarkoittanee toisen samanlaisen
mukaan sitä, että jokainen saa tulla uskollaan autuaaksi. Mutta Uskon ja
uskomuksen varassa toimiminen on toinen kysymys. Silloin pitää asiaa tarkastella
ja eritellä. Sillä siihen sisältyy suuri vaara. Tiedämme vanhastaan, että
kun muut argumentit loppuvat tulee tilalle usko ja siihen vetoaminen. ”Uskon on luja luottamus siihen toivotaan
ojentautumista sen mukaan mitä ei näy”, taitaa olla teologinen määritelmä. Ja
siitä näyttää nyt olevan kysymys USA:n äärioikeistossa. Onko Katainen hädässään, kun huomaa olevansa eksyksissä,
turvautumassa tähän samaan. Hurmaavan mielikuvapoliitikon taival on vakavassa
vastamäessä.

No kun näin
sattui ajankohtaiseen aiheen sopivat lainaukset , niin jatketaan tätä
oikeistoradikalismin pohdintaa Saska Saarikosken johdatuksella:

• Tun­tuu sil­tä,
  et­tä kir­ja­va jouk­ko ää­nek­käi­tä oi­keis­to­po­pu­lis­te­ja ja nuo­ria ää­ri­li­be­raa­le­ja
  on men­nyt se­kai­sin saa­mas­taan jul­ki­suu­des­ta ja is­tuu il­lat pit­kät
  lu­ke­mas­sa jut­tu­ja it­ses­tään ja ke­hit­te­le­mäs­sä yhä hur­jem­pia me­diap­ro­vo­kaa­tioi­ta.Ja kun ideat
  lop­pu­vat, jäl­jel­lä on vie­lä se suo­ra jäyk­kä kä­si, jol­la voi pois­tua
  est­ra­dil­ta näyt­tä­väs­ti….
• Hur­ma­oi­keis­ton
  gu­run Ayn Ran­din kir­joi­tuk­set
  ovat niin pöh­kö­jä, et­tä epäi­len jon­kun kir­joit­ta­neen ne puh­taas­ti pa­ro­dia­mie­les­sä.
• Ro­tuo­pit, he­te­ro­vim­ma, hur­ri­vi­ha, an­ti­fe­mi­nis­mi ja mi­tä nii­tä
  on­kaan ei­vät ole mi­nus­ta muu­ta kuin oman pa­han olon pro­ji­soin­tia mui­hin
  ih­mi­siin.
  En ym­mär­rä, en pi­dä, en jak­sa – mut­ta ei kai mi­nun siis kuu­lu­kaan.
• Vi­hai­set nuo­ret, joi­den aja­tuk­sil­le van­hat ta­put­tai­si­vat, ei­vät
  kai oli­si ko­vin vi­hai­sia.
• Alan kum­mas­ti ym­mär­tää, mil­tä van­hem­mis­ta tun­tui kuun­nel­la sen pu­na­täh­ti­to­ve­rin
  paa­saus­ta.

Olen
nuoruuttani elänyt vasemmisto radikalismin aikoihin tosin siihen suhteellisen
vähän innostuneena. Se johtui varmaankin siitä, että isäni ei ollut
sotaveteraani, vaan punakaartilainen ja siksi ei minunkaan tarvinnut häntä
vastaa kapinoidessa olla pilkallinen sotaveteraaneille tai muille sellaisille
asioille, jotka ikätoverieni keskuudessa olivat yhtenä pontimena radikalisoitua
tekemällä isänmurhaa.
Mutta sääntönä tahtoo olla, radikalisoituminen polarisoituu ja heiluri heilahtaa
yhteiskunnallisen jatkavuuden lain mukaan ääriasentoon, kunnes tavallisuuden
vetovoima sen pysäyttää.

Ei niin siunatuksi lopuksi pieni vilkaisu
päivän Hautalaan
Aloitetaan se lainaamalla Kari Vainion Kolumnia ( Turun Sanomat 13.102013 Pelkkiä paradokseja)

• Greenpeace tavoittelee tempauksillaan maksimaalista julkisuutta. Sen se olisi
  saanut, jos Arctia Shipping olisi tehnyt järjestöä vastaan rikosilmoituksen
  puolitoista vuotta sitten. Banderollit olisivat liehuneet poliisitutkinnan ja
  oikeusprosessin ajan.
• Omistajaohjauskohun ensimmäisenä päivänä – keskiviikkona – kuulosti
  paradoksilta, että kansalaisjärjestöön kallellaan oleva ministeri Heidi Hautala
  olisi halunnut tämän estää.

Kari Vainio
on enemmän uskollinen hallintohenkilö, partiolainen . Hän on vakaasti
kehittynyt Turun Sanomien hengessä ja miettii asioita käytännöllisen kyynisesti.
Ihan niin kuin perhelehden päätoimittajan pitääkin; se ei hänelle tuota tuskaa,
koska hän on samaa mieltä Ketosen perheen kanssa luullakseni lähes kaikesta.

Helsingin
Sanomat on ollut perhelehti ja siitä saimme kuvauksen lehdessä, kun entisen
päätoimittajan Janne Virkkusen tulevaa kirjaa Aatos Erkkoa koskettavalta kohdalta siteerattiin. No nyt lehti on
kääntynyt säätiön suuntaan ja siellä ei ole Erkkoa. Pekka Mykkänen kirjoittaakin sitten paljolti omasta kovin henkilökohtaisesta
vinkkelistä ihailun ja ihmetyksen sekaisen kirjoituksen paljon puhuvalla kuvalla varustettuna sanomalla mm:ssa.

• Ak­ti­vis­mi
  ja kan­sa­lais­tot­te­le­mat­to­muus ovat muun vai­kut­ta­mi­sen ohel­la ta­po­ja
  tes­ta­ta, mit­kä lait, hal­lin­to­mal­lit ja käy­tän­nöt ovat säi­lyt­tä­mi­sen
  ar­voi­sia. Riip­puu yh­teis­kun­nan kyp­syy­des­tä, mil­lä kei­noil­la asioi­hin
  voi vai­kut­taa.
  Ym­mär­rän sil­ti nii­tä­kin, joi­den mie­les­tä on pul­mal­lis­ta, jos jo­kai­nen
  etu­ryh­mä tuos­ta vain päät­tää, mi­tä la­kia mil­loin­kin ri­ko­taan mo­raa­lin
  ni­mis­sä. Hy­väk­syt­kö kan­sa­lais­tot­te­le­mat­to­muu­den ket­tu­tar­hauk­sen
  lo­pet­ta­mi­sek­si, abort­tien vas­tus­ta­mi­sek­si tai is­la­mis­ti­val­tion
  edis­tä­mi­sek­si? …..
• En tie­dä, oli­ko Green­pea­cen tem­paus jär­ke­vä. Mut­ta pi­dän it­seä­ni
  etuoi­keu­tet­tu­na, kos­ka on Si­ni Saa­re­lan kal­tai­sia ih­mi­siä, jot­ka
  pa­ran­ta­vat maail­maa, kun mi­nä seik­kai­len os­tos­kär­ry­jen kans­sa mar­ke­tin
  hyl­ly­jen vä­lis­sä.

Heidi
Hautalan tapauksen ydin ei ole ollut tässä,

vaan siinä, että hänellä on ollut
ja on tapana jesuiittamaisesti epärehellisillä sanomillaan pyhittää oma
toimintansa. Ja nyt taas näyttää siltä, että tämä perusasia – epärehellisyys – jää tämän arktisen
hysterian varjoon. Ja tarkoitan tällä hyvää monien kuten Mykkäsen mielestä hyvää tarkoittavaa luonnonsuojelua.
Vihreät ovat mielestään, kuten tiedämme, muita parempia taidollisesti, mutta
ennen muuta moraalisesti ylempänä. Ja millä keinolla tämä on saavutettu?
Lehdistöä ja julkisuutta julkeasti hyödyntäen.
Se se jurppii kaikkia niitä, jotka tavanomaisesti
ovat yrittäneet tehdä parhaansa on vakaumuksensa mukaisesti toimien ja siitä
hyvästä vihreiden pilkan ja epäilyksen
varjon kohteeksi joutuneet. 

Samanlaisia tunteita herättää Kokoomuksen Jyrki Kataisen hurskastelu:

• ”Meil­tä
  tä­mä vaa­tii kui­ten­kin yh­teis­vas­tuu­ta. Ei rii­tä, et­tä kat­soo
  omaa tai oman kun­nan etua. Ei syn­ny uu­dis­tuk­sia, jos vas­tus­taa
  kaik­kia omal­le koh­dal­le tu­le­via muu­tok­sia. Jos jo­kai­nen
  ajat­te­lee vain it­seään, Suo­mea ei voi uu­dis­taa.”