Kesti- Maariasta teatteri

KestiMaria20160923

”Naantalin
Teatteri tarvitsee toimintansa turvaamiseksi oman kodin. Kesti-Maaria on
toiveittemme mukainen paikka, jossa voisimme harjoitella aina, kun
teatterilaisillemme parhaiten sopii, myös päivällä. Kaikille ikäryhmille
riittäisi näin harjoitusaikoja (lapset, nuoret, aikuiset, seniorit). Lisäksi
saisimme sinne tilat tarpeistollemme ja pukuvarastollemme, ompelimon, huoneen
musiikin harjoitteluun ja mikä parasta: omat näyttämötilat, jossa lavasteet
voisivat olla paikoillaan koko esityskauden. Vetoammekin asiassa
kaupunginhallitukseen ja anomme KestiMaarian tilojen saamista Naantalin
Teatterin tiloiksi ja käyttöön 1.1.2017 alkaen 5-10 vuoden määräajaksi.

Tiedämme,
että tilat tullaan mahdollisesti joskus purkamaan, mutta siihen asti
haluaisimme tuottaa tiloissa hyvää teatteria naantalilaisille ja
ympäristökuntien asukkaille. Tiedämme myös, että KestiMaarian tilat ovat olleet
lähes vailla toimintaa jo useamman vuoden ajan. Naantalin Teatteri toisi
tiloihin toimintaa ja teatteriesitysten ohella muitakin kulttuuriesityksiä niin
lasten, nuorten kuin aikuistenkin nauttivaksi. Lisäksi uusina toimintamuotoina
voisivat olla senioriteatteri, loma-aikoina teatterileiritoiminta,
talvikaudella kaikille naantalilaisille avoin nuortenilta -perjantait sekä
kesällä nuorten kirppis.”

Naantalin
teatteri on tehnyt oheisen anomuksen, jonka alkuosaa on yllä lainattu. Teatteri
on tarjoutunut maksamaan 1.000 euron vuosivuokraa ja hoitamaan kiinteistöön tarvittavat
muutokset.
Idea tuntuu tosi hyvältä, mutta varmaankin paljon työtä ja ponnisteluja
vaativalta. Mutta luovat ihmiset saavat aikaan. Muistelen vain sitä siirrettävä
Dramturgia, jonka teatterin väki toteutti suurelta osin talkoo työnä. Pukuja, lavastuksia ja
esityksiä katsoessa voi vain arvailla, kuinka paljon muutakin suuren
näyttelijäjoukon lisäksi onnistumiseen tarvitaan.
Olisi se hieno homma jos pimeinä syys ja talvi-iltoina Kesti- Maariassa
palaisivat valot.

Onhan niillä seinillä myös teatteri helmiä jaettu silloin kun
kaupunginvaltuusto Mäkelän Antin ja Rainetsalon Rekan monologeja kuunteli.

Niin oli meilläkin ennen vuoden 1982 presidentin vaaleja Manu iltamat, johon Ruostepuron Aulis oli tuonut Turun näyttelijälegendoja
mm:ssa Leena Takalan ja Ilmari Aarre-Ahtion.

Kulttuurilautakunta
oli saanut lukea ja kuulla monta selitystä virkamiesten esityksenä lähinnä
perusteluiksi paikan sopimattomuudesta. Mutta lopuksi kuitenkin lausunnoksi tuli
seuraava päätös:

MUSEONJOHTAJAN
MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOTUS:
Kulttuurilautakunta toteaa kaupunginhallitukselle, että

. lautakunta puoltaa Kesti-Maarian vuokraamista Naantalin teatterin
käyttöön 5 vuoden vuokrasopimuksella 1.1.2017 alkaen

. lautakunnalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta lisätä rahallista tukea
Naantalin teatterille, vaan teatterin tulisi rahoittaa Kesti-Maarian
kiinteistön vuokraaminen muilla keinoin

. Kesti-Maaria vaatii merkittäviä muutostöitä, jotta se voisi toimia
teatteritilana.

KULTTUURILAUTAKUNTA:Museonjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

24.9.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa