Anna -Stina Nykänen kysyy ja vastaa välikäsien kautta itse, että kyllä.
TAVOITAN ensin Marja Vaaraman, Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professorin. Hän istuu autossa ja selittää, miksi sosiaalihuolto oli sotessa mukana.
Tärkein tieto on tämä: noin kymmenen prosenttia Suomen väestöstä käyttää noin 80 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluista. He ovat näiden palveluiden monikäyttäjiä. Heidän ongelmansa eivät ratkea yhden ammattilaisen voimin. Siihen tarvitaan monen alan osaajia.
Jotta tällainen tiimityö toteutuisi joka puolella Suomea, piti sekä sosiaali- että terveydenhuollon palvelurakennetta uudistaa yhdessä. Piti luoda saumaton palveluketju sosiaali- ja terveyspalveluiden välille. Integroida ne.
”Tämä äärimmäisen tärkeä asia unohdettiin kokonaan”, Vaarama sanoo.
Juttu on ihan luettava ja hyvä, mutta saman tien on esitettävä. Ovatko suuremmat yksiköt ja uudet organisaatiot takeena sille, että toiminnassa keskitytään oleelliseen ja että apua suunnataan tehokkaasti ja oikein eli tarpeen mukaisesti ja oikea aikaisesti. Moniongelmallisuus tarvitsee monenlaista osaamista, mutta uudet sotekeskukset erityisesti yksityisten ylläpitämät eivät välttämättä pidä ykkösasiana ihmistä eivätkä myöskään harrasta kokonaisoptimointia. heidän tavoitteenaan on yrityksen menestyminen.
Kunnallisella toiminnalla voidaan monialaisuuttaa harjoittaa. Lähellä olevat tuntevat tapaukset ja osaavat auttaakin kunhan resursseja rohjetaan ohjata oikeisiin kohteisiin. Näillä sivuilla NTY esitti oman kannanottonsa, jossa tätä painotettiin. Suunta tuntuu viisaalta, eikä se tarkoita, että näin vain voidaan toimia.
Suuressa maassamme olosuhteet ovat erilaiset ja siksi tuleekin mielen, että eikö tässä olisi paikallaan yrittää erilaisilla keinoilla ratkaista näitä asioita. Leveämmistä hartioista puhutaan ymmärrettävästi sillä missä kustannukset ovat korkealla ja verotulot alhaalla. Mutta korjaantuuko asia sillä, jos samanlaisista olosuhteissa alueista muodostetaan aluekunta tai maakunta, jolla on verotusoikeus ja vaalilla valittu hallinto. Tuskinpa.
Siksi oli tärkeää, että nyt tehtäisiin vähän eurovetoisia alkuharjoituksia ja katsottaisiin miten tässä käy.
Ehkä olisi viisasta muodostaa viisi valtion vastuulla olevaa ERVAA vastaamaan, johtamaan erikoissairaanhoitoa. Niiden kautta voisi kulkea valtion rahoituskin välitasolle, joiden rahoituksen toinen puoli tulisi kunnilta niiden asukkaiden palveluista. Vastuuta jäisi siis kunnille niin ihmisistä kuin heidän palveluoista ja kuin myös toimien rahoittamisesta.
Välitaso siis nykyiset sairaanhoitopiirit ja vastaavat olisivat näiden kahden siis ERVA:n ja kuntien puristuksessa tai hyväilyssä, miten vain tahdotaan. Integraatio ja työnjako sekä valvonta hoituisi, kun joustavuudelle ja luovuudella annettaisiin tilaa.
