Suomen oikeiston ideologit ovat ryhtyneet selittämään hyvinvointivaltion tekijöitä uudelleen. Ensiksi kauppakamarin toimitusjohtaja ja merkittävä kokoomusvaikuttaja Juho Rommakkaniemi kirjoittaa HS:n artikkelissa 6.7.2021
POHJOISMAAT ovat nykyään monilla mittareilla onnistuneimpia, kilpailukykyisimpiä ja hyvinvoivimpia yhteiskuntia maailmassa. Monesti tätä selitetään ruotsalaisen sosiaalidemokratian luomalla hyvinvointivaltiolla ja sen rakenteilla. Tämä on kuitenkin enintään osatotuus pohjoismaisesta menestysreseptistä. Väitänkin, että Chydeniuksen perinnöllä on vähintään yhtä paljon tekemistä pohjoismaisten valtioiden menestyksessä kuin ruotsalaisella sosiaalidemokratialla.
Tähän kirjoitukseen vastasivat Turun Sanomissa tohtorit Jukka Kekkonen ja Matti Taneli TS 30.7.2021
Suuri arvostus Chydeniuksen ajattelulle ja toiminnalle, mutta pohjoismaisen hyvinvointimallin synnystä kunnia kuuluu kuitenkin niille yhteiskunnallispoliittisille voimille, jotka olivat onnistuneet laajentamaan demokratiaa ja sen jälkeen kyenneet luomaan kaikille kansalaisille kattavan suojaverkon. Näiden uudistusten taustalla Suomessa oli ennen kaikkea sosialidemokraattien ja maalaisliiton niin sanottu punamultayhteistyö ja joskus sitäkin laajempi konsensus yhteiskuntapolitiikasta.
Kysymys ei siis ollut niinkään yksittäisen henkilön tai yksittäisten henkilöiden ajattelun tai ideoiden voimasta. Loistavimmatkaan ideat eivät kukoista yhteiskunnallisessa tai tutkimuksellisessa tyhjiössä.
Vyörytystä jatkaa Turun sanomissa tutkijaprofessori Anders Blom 7.8.2021 nostaen hyvinvointivaltion ratkaiseviksi tekijöiksi työnantajat:
”Suomessa työnantajat olivat ratkaisevassa roolissa. Ne kehittivät hyvinvointivaltiota kolmikantaisen sopimisen fundamenteille – ansiosidonnaiselle työeläkkeelle, ammattiliittojen jäsenmaksuperinnälle ja lopulta yleissitovalle työehtosopimiselle. Näiden tekijöiden varaan rakennettiin hyvinvointivaltion työmarkkinat, mikä loi ansaintalogiikan sosiaalisille uudistuksille, joille tarve oli suuri.
Työnantajat kesyttivät kommunistit salaisessa sisällissodassa (1945–1985) ottamalla ammattiliittojen jäsenmaksujen keräysvallan pois kommunisteilta ja antamalla sen työnantajille. Työnantajat myös tukivat sosialidemokraatteja rahalla ja kehittivät kolmikantaista yhteistyötä.”
Käsitykseni on, että Pakon edessä työnantajat antoivat tukea sosialidemokraattien hyvinvointivaltiolle.
Oikeampi tulkinta olisi siis, että työnantajat tekivät välttämättömyydestä hyveen ja antoiva tukensa kansainvaltaisen työväenliikkeen poliittisille pyrkimyksille yhteiskunnan kehittämisessä.
Välttämättömyys oli kommunistien valtapyrkimysten estäminen, johon työnantajille ei ollut kykyä eikä uskottavuutta.
Sosialidemokraattinen puolue ja sen vahva yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen oli se vapauden ja demokratian voima, jolla rohkeutta kamppailla työpaikoilla aatteensa ja vapautensa puolesta.
Ay-jäsenmaksujen keruu ja rahallinen tuki oli kolmannen luokan kysymys, kun kamppaillaan omasta, lasten ja kansakunnan tulevaisuudesta.
Sattumallakin voi olla osuutensa, mutta kun politiikka on seurannut Suomessa ja vähän muuallakin, niin päädyn arvioimaan, että uusliberalisteilla ja Kokoomuksen kannattajilla on hätä.
Pelkona on, että maailmassa oltaisiin kääntymässä eriarvoistavastavasta omistuksen suosimisesta kohti tasa-arvoisempaa ja sosiaalisempaa yhteiskuntaa.
Näillä kyseenalaisialla uustulkinnoilla hyvinvointivaltiosta halutaan olla mukana muutoksessa ja sanoa erityisesti, että hyvinvointivaltion ei olekaan sosialidemokratian luomus.
