Varmaa on, että korona vaikuttaa Suomen jälkisyklisesti eli välitön taantuma vientimaissamme näkyy vastaa viiveellä suomalaisten tuotteiden kysyntään. Varsinais-Suomessa uutisoidaan hyvänä uutisena, kun laivatilaukset siirtyvät, vaikka se tarkoittaa työllisyyden huononemista, sillä siirtyminen on koko tilauksen peruuttamista pienempi paha.
Matti Vanhanen on valmistellut valtionvarainministeriön ensi vuoden budjettiesitystä. Hänen viestissään oli seuraavia kohtia:
Epidemianhoito on tärkeintä talouspolitiikkaa. Se on elvyttävä eikä sisällä leikkauksia. Budjetti on 0,5 prosenttia elvyttävä EU:n tukipaketin kanssa. Erityisiä lisäelvytyksiä ei tehdä. Tärkein viesti on luottamuksen vahvistaminen: Kehysmenot pitkäjänteisesti ja luottamusta herättävästi; meidän kyky reagoida pitää hyvän ratingin tason. Sote-uudistus on tärkeä. Näkymä on sumuinen ja suurin varjo liittyy vientiin. Alijäämä 5-7 miljardia. Pitäydytään vielä 2,5 BKT kasvuennusteeseen, joka on hitaampaa kuin muissa maissa. Automaattiaisa säästöjä tehdään, mutta ei päätösperusteisia – kun on elvytyksen aikana ei tehdä leikkauksia.
Suomen olosuhteissa siis valtion talouden tasapainottamien näistä syistä johtuen vaatinee pidemmän ajan, ensi vuosi tuskin riittää vaan kysymys on pikemmin tästä vaalikaudesta. Eli jos budjettiriihessä jotain tasapainotus päätöksiä tehdään, niin se on tarkennettu aikataulu siitä, miten kestävän kehityksen polulle tullaan aikanaan menemään.
Martin Sandbu FT:ssä varoittaa ennenaikaisesta auringonnousun odotuksesta ja varoittaa toistamasta finanssikriisin aikaisia virheitä.
Kymmenen vuotta sitten Euroopan johtajat katsoivat, että talouden toipuminen maailmanlaajuisesta finanssikriisistä oli turvattu, ja siirtyivät kannustimista verotuksen ja rahan kiristämiseen. Tuloksena oli toinen taantuma ja euroalueella melkein eksistentiaalinen valtionvelan kriisi.
Meidän olisi pidettävä tämä elävä muisto mielessä tänään, jotta emme ole liian omahyväisiä Covid-19-pandemian toipumisen häämöttäessä. Riskit ovat suuret, että tästä voi tulla uusi väärä luulo aamunkoitosta. Käykö näin riippuu siitä, kuinka päätöksentekijät toimivat tulevina kuukausina. On luonnollista toivoa parasta, mutta heidän on myös varauduttava pahimpaan.
Euroopan talouspoliittisilla päättäjät ovat huonoilla korteilla pelanneet toistaiseksi pelinsä hyvin. Nyt panokset nousevat. Aivan kuten viimeisen kriisin jälkeen, juuri he toimillaan joko tukevat tai estävät toipumisen.
Peliteoriaa kehitellen näyttäisi kysymys olevan pitkälti siitä kenen hermot kestävät. Nimittäin muualla ja taatusti Suomessa ensi syksyn oppositio tulee kysymään: Missä viipyvät leikkauslistat, miten Suomi saa taloutensa tasapainoon?
Kansalaiset pelkäävät velkaa siksi, että yksityistaloudessa liiallisesti velasta ei ole hyvää seurannut ja siksi, että velan määrä on jatkuvan keskustelun kohteena ja onpa se yksi keskeinen EU:n vakauskriteeri.
Mutta nyt tarvitaan harkintaa ja malttia; alhaiset verot ja palvelujen leikkaaminen on jo tarpeeksi hyödyttänyt omistajia. Järjestelmämme ei kestä enää lisää eriarvoisuutta lisäävää politiikka, on vihdoin tasoittamisen aika. Se on kaikkien etua, vaikkeivat rikkaat sitä sokeudessaan ymmärräkään.
