Kovakuntoinen entinen kilpasoutaja Markku Jokisipilä on, epävirallisen mutta torellisen kirkkovensoudun SM:n voittajajoukkueen Kahvakoplan tuorein jäsen. Onnittelut.
Dosentti Jokisipilä kirjoittaa TS.ssä 17.7.2019:
En halua puolustella esimerkiksi ID-ryhmän joidenkin edustajien istumaan jäämistä europarlamentin avajaisseremonioissa EU:n hymnin aikana. Se oli juuri sitä samanlaista pikkusieluista ja ulkokultaista identiteettipolitiikkaa, mistä he vastustajiaan kärkkäästi syyttävät.
Huono käytös ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ID-ryhmä keräsi eurovaaleissa lähes 21 miljoonan eurooppalaisen äänet eli saman verran kuin mitä viidessä pohjoismaassa yhteensä on äänioikeutettuja.
Eduskuntatutkimuksen johtaja osoittaa tavallista useammin ymmärrystä oikeistopopulisteja kohtaan. Se on sallittua, mutta tunnustan rajoittuneisuuteni kuten totean, että olisi kyllä hyvä, jos Markku Jokisipilä avoimuudessaan pistäisi näiden kolumnien yhteydessä oman puoluekantansa sen sijaan, että hän esiintyy tutkimuslaitoksen johtajana.
Tästä voikin jatkaa TS:ssä käytyyn juupas-eipäs keskusteluun Kokoomuksen ja perussuomalisten suhteista. Keksusteluun en ota kantaa vaan totean, että asetelma on nyt uusi.
Kokoomus on tähän asti voinut rauhallisesti keskittyä puolueen kannatuksen laajentumiseen keskelle jopa vasemmalle ja myös mielipideliberaaliin suuntaan. Nyt kisaan ovat tulleet vihreät, joiden joukossa on puistokokoomuslaisia, kuten porvarivihreitä kutsutaan ja toisaalta oikealle ovat tulleet populistiset konservatiivit.
Kokoomus on joutunut osittain asemaan, josta SDP on kärsinyt pitkään: Sdp paikka on tiukka. Pitkään kommunistit taistelivat duunarin sielusta lupaamalla aina enemmän. Nyt vasemmistoliitto sekä vasemmistovihreät vetävät ympäristöstä huolestuneita koulutettuja. Ja toisella puolella kansankoti-hyvinvointivaltion kehittäjä on voinut huomata, että porvarillisten puolueiden retoriikkaan on istutettu sosialidemokratian aatteita tasa-arvosta solidaarisuuteen puhumattakaan julkisista palveluista. Viimeaikojen hankalin kalvaja on ollut perussuomalainen populismi; ennakkoluuloja ylläpitävät muukalaispelot vetoavat duunariporukoihin yllättävän vahvasti. ay-liikkeen edunvalvonta on ikään kuin saavutettu etu, joka ei vaadi poliittisia valintoja.
Näinä aikoina olisi kyllä arvokasta, jos tutkimuspuoli jaksaisi eritellä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kun ihmiset pelkäävät kaikkea turhaakin, olisi kyllä oikein ja kohtuullista, että jaksettaisiin muistuttaa, että demokratiakaan ei ole immuuni; se on uhanalainen ja sitä pitää puolustaa eikä se tarkoita, että kaikki liikkeet, joilla on kannatusta olisivat demokraattisia. Ne eivät olleet sitä 1930-luvulla eivätkä ole tänäänkään.
Demokratiaan kuuluu muutakin kuin sosiaalidemokratia!