Epävakaista luottamusta

Hyvää
aurinkoista Juhannusaattoa läsnäolijat, niin
naantalilaiset kuin vieraammekin.

(Olen
valtuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm ja puhun täällä siksi, että olen
paikalla.
Naantalin kirkon ehtookellojen lyöntien jälkeen Jari Virta ja Toivo Kääriäinen
puhalsivat fanfaarin ja Turun kansantanssin ystävät nostivat Suomen lipun
päivän kunniaksi siniristilippumme.
Reijo Aholalle kiitokset Lippulaulun johtamisesta.
Naantalissa poltetaan kokko Lappalaisten mäellä klo 23 ja sitä ennen siellä on
mahdollisuus tanssia VG -Brassin tahdissa ilta 9 alkaen.)

Turun yliopiston emeritus rehtori (Naantalin
lahja  Turulle) Keijo Virtanen on arvioinut, että Naantalin perinteisen menestysjaksojen
siis luostarin, kylpylän ja teollisuus-satama kausien jälkeen on noussut uusi
kulttuurin aikakausi. Musiikkijuhlat, muumit ja taidehuoneet ovat tuttuja tämän
alan tuotteita. Erityisesti haluaisin mainita Naantalin erityiskohteen
Kultarannan, jonka rakentaminen aloitettiin 1914 ja valmistui 1916. Ja tänä
vuonna erityisesti siksi, että Kultaranann puistossa on kuvanveistäjä Veikko Myllerin teoksia. Veikko
Myllerin tunnettuja luomuksia ovat Risto
Rytin muistomerkki ja Tapio
Rautavaaran patsas.( Ryti oli toinen ja Tapio Rautavaara 35. Ylen suuria
suomalaisia äänestyksessä.) 

Asianajaja Risto Rytiä Alfred  Kordelinin
testamentin toimeenpanijana kiitämme siitä, että Kultarannan
lahjoittaminen  kaupungin
ylläpidettäväksi  ei toteutunut. Näinä
aikoina myös Risto Ryti presidenttinä on entistä useammin mielissämme. 75
vuotta sitten käydystä talvisodasta alkoivat Suomen kohtalon vaikeimmat vuodet,
joista päävastuun joutui kantamaan kohtuuttomalla tavalla pääministerinä ja
sittemmin presidenttinä ollut Risto Ryti. Hän oli suuri suomalainen ja hänelle
ja heidän laisilleen siniristilippumme liehuu.

Hyvät kuulijat

Tänä keväänä ja alkukesästä olemme joutuneet täällä
aurinkokaupungissakin toivottelemaan vierailleemme hyvää tuulta. Sitä on
nimittäin riittänyt. Olin siirtänyt tämän puheen kirjoitusta laiskuuttani tai
paremman toivossa tähän aamuun.  No ei aamu
hyvältä näyttänyt ja yllä mainitun Tapio
Rautavaaran laulun Isoisän olkihatun kertomuksesta
sain kimmokkeen, johdatuksen. Romanttisen tarinan päätteeksi Rautavaaran
sanoitus päättyy: ”Ja mietin kuinka
kaunis sentään ihmiselo on. Mutt ehkä ajan tomun alta joku toinenkin Joskus
pienen muiston löytää niin kuin minäkin.”

Niinpä kapusin Huittilan talon vintille, niinhän me ullakkoa kutsumme, sadepisaroiden
peltikattoon rummuttaessa ja sieltä pölyn alta löysin kauppiaan vaimon vuosikalentereita
1893-1932.
Kalentereista oli 13 havaintoa kesäkuun
19 päivän aamun havaintoja: Niiden keksiarvo 11,5, Mediaani 11 keskihajonta 5,5
Maksimi  20 (1894) ja minimi 1 astetta
vuodelta 1916. Tuon päivän lisämerkintä Kalt blåst och regn.  Katsoin mittariimme aamulla ja siellä
elohopea oli 11 ja 12 asteen välillä. Hyvin epätieteellinen tilastotutkimus
osoittaa, ettei suurin piirtein tällaista on ollut ennenkin.

Olkihattujakin vintissämme näytti olevan, mutta paljon enemmän siellä on
kellastunutta paperia ja yhden kaivoin esille.
Se oli 18 vuotiaan työmies Armas Rönnholmin taksotuslautakunnan vuoden 1916 verolappu.

Maksu 22 markkaa. Nykyrahaksi
muutettuna vero oli 72,6 euroa ja sen hetkisellä äyrin hinnalla se tarkoitti n.
900 euron vuosituloja.
Kaupungin verotulot olivat tuolloin nykyrahaksi muutettuna 86 000 euroa.
Armas Rönnholmin vero-osuus oli 0,83 promillea. Kaupungin verotulot kasvoivat
1939 mennessä 1,7 ja vuoteen 1969 105 kertaiseksi. Nyt ne ovat 79 M€ eli ne
ovat kasvaneet 900 kertaiseksi. Luvut kertovat, että muutos on ollut valtava:

Mutta niinhän on ajanriento ollut. Mika Waltarin puolivuosisataa sitten
kirjoittikin kouluaikojaan muistellessaan:

Mutta
muistoihin palatessani totean, etten liene kertaakaan kokenut ajankohtaa, jota
olisi voinut pitää varmana, pysyvänä ja turvallisena. Kaikki vuodet ovat olleet
murrosvuosia, kaikki vaiheet murrosvaiheita. Erot ovat vain itsessäni.

Tämän päivän Turun Sanomassa kysyttiin:
Mitä ajatuksia Putinin ja Niinistön tapaaminen herätti? Vapaa esiintyjä
titteliä käyttävä Markku Heikkilä
vastasi:

”Olihan siellä hiukan rennompi tunnelma
kuin Paasikiven Moskovan keikoilla. Mutta vain hiukan”Joskus

Kun viime juhannuksena täällä puhuin lainasin Financial Timesin
ekonomistiajattelijaa Martin Wolfia ja hänen johtopäätöstään:

–Jos on yhden opetuksen viimeisten 100 vuoden ajalta halutaan nostaa esiin,
se on, että olemme tuomittuja yhteistyöhön. Mutta kun olemme kuitenkin edelleen heimokansoja. Yhteistyön ja yhteentörmäyksen välinen jännite on pysyvä. Menneen
vuosisadan aikana ihmiskunta on kokenut molemmat ääripäät. Tulevan vuosisadan
historia tulee muotoutumaan hyvin samanlaisien valintojen perusteella.

Ikävä kyllä
joudumme toteamaan, että tänään vuotta myöhemmin olemme jättämässä taaksemme
yhteistyön hienot ajat ja saavutukset ja olemme ajautumassa törmäyskursseille. Masentavaa
on todeta, että kansainvälisen ilmapiiri on ollut viime päivinä vallinneen säätilan
kaltainen; kovia arvaamattomia kylmiä tuulia jokaiselta ilmansunnalta ja
vähemmän auringonpaistetta.

Tänään
kannamme murhetta kansantaloutemme tilasta ja tuskailemme työttömyyden taakan
alla. Väheksymättä vaikeuksiamme, voimme pitkän kehityksen polkua arvioidessamme
todeta, että emme ole ylipääsemättömissä sisäsisissä ristiriidoissa. Ne
ratkeavat suomalaisen vakiintuneen demokratiamme ja suomalaisten
valveutuneisuuden avulla.

Pienenä maana
meidän on kuitenkin syytä olla valppaana ja toimia aktiivisesti kaikkien
sellaista vaihtoehtojen puolesta, jotka lisäävät yhteistyötä Euroopassa ja
maailmassa. Meillä on niin hieno perintö ja niin paljon yhteistä hyvää vaalittavana.
Tänäänkin voimme menneille sukupolville kunniaa tehden nostaa vapaan ja viisaan
Suomen siniristilipun uskollisuuden ja harmonian symbolina salkoon tietäen, että
yhteistyön linjalla kannatta jatkaa.